2166 osumaa
Potilaskertomukseen voi jälkikäteen korjata vain sellaisen tiedon, joka on objektiivisesti arvioiden kirjaushetkellä virheellinen tai tarpeeton.
Egyptiläisgynekologi suostuu puhumaan aiheesta, josta harva lääkäri ulkomaalaiselle kertoo.
Kuvayhteyden kautta hoitaja näkee asiakkaan voinnin ja sen, että lääke tulee otetuksi.
Jonotusaikoja leikkauksiin on onnistuttu merkittävästi lyhentämään.
Parasta Suomessa on rauha. Se on soten rakentajienkin syytä pitää mielessä, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Sairastunut ja omainen oman onnensa varassa, kirjoittaa Sirpa Remahl.
Ison muutoksen aikana tarvitaan paljon keskustelua, mutta ilman johtajuutta ei synny päätöksiä, ajattelee maakunta- ja sote-uudistuksen toimeenpanoa johtava Päivi Nerg.
Useat tutkimukset osoittavat, että taiteella ja kulttuurilla on vahva yhteys parempaan terveyteen. Kannattaisiko taiteen mahdollisuuksia huomioida enemmän?
Sairaaloiden kilpailun vaikutus terveyspalvelujen saatavuuteen ja laatuun on epäselvää, toetaa Sirkku Jyrkkiö.
Säännöksiä asiakasseteleistä täsmennetään niin, etteivät ne vaaranna erikoissairaanhoidon julkista palvelua ja päivystystä.
Väsymys voi johtua monista sairauksista, mutta se on samalla kokemus, jota on vaikea tutkia ja mitata ja johon on vaikea puuttua, toteaa Jari Turunen.
Potilaat pääsevät hoitoon terveyskeskuksiin entistä nopeammin, kertoo selvitys.
Sairaanhoitajat tekevät lähetteitä, päivittävät lääkelistoja ja tulkitsevat laboratoriotuloksia.
Mielenterveyden häiriöistä kärsivät lapset ohjataan yhä useammin erikoissairaanhoitoon. Alueellisia eroja on paljon.
Hoito on keskittynyt päihdehuollon yksiköihin.
Hallitus aikoo leikata sote-kulujen kasvua kolmella miljardilla eurolla. Mitä sanovat terveystaloustieteen professorit? Pilvilinna joka romahtaa ? vai totta vuonna 2029?
Oikea hoito voi perustua vain ymmärrykseen siitä, mikä potilasta vaivaa, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Pieniä ja yksinkertaisia ovat hyvinvoinnin rakennuspalikat, kirjoittaa Miila Halonen.
Lakiehdotusta pitää kuitenkin selkeyttää. Velvoittava asiakasseteli on epätarkoituksenmukainen, toteaa liitto lausunnossaan.
Lakiluonnos kerää sekä kritiikkiä että kiitosta.
HUS:n tytäryhtiö valmistautuu valinnanvapauteen laajenemalla.
Toipumisen merkitys on viime aikoina laajentunut, kirjoittaa Jyrki Korkeila.
Kaikilla puolueilla on ollut lusikkansa sopassa, sanoo professori Heikki Hiilamo.
Suomessa ei ole kattavaa kansallista terveyshyödyn seuranta- ja vertailujärjestelmää.
Moni muukin kuin Länsi-Pohja on suunnitellut ulkoistusta. Forssassa ja Raumalla hanke kariutui, Iisalmessa toteutuu.
Suomen aivotutkimusta on tuettava, jotta se pysyisi maailman huipputasolla.
Kansanterveydellekin voi koitua hyötyä, mutta toisaalta tiedetään, ettei pelkkä palaute mittaustuloksista saa ihmisiä mullistamaan elintapojaan.
Laatukriteerit laaditaan STM:ssä osana valinnanvapauslain valmistelua.
Lakimuutokset tulevat pian Meri-Lapin ulkoistuspäätöksen jälkeen.
Suomeen on usean vuoden ajan puuhattu uutta translakia.