2166 osumaa
Kuntoutuspsykoterapian järjestämisvastuuta ollaan siirtämässä maakunnille nopeutetulla aikataululla.
Muuttuvasta potilas-lääkärisuhteesta keskustellaan aivan liian vähän.
Terveysahdistus, vaikeudet tunteiden tunnistamisessa tai heikko elämänhallinta lisäävät selittämättömien hengitysoireiden todennäköisyyttä.
Minun kapitaatiokorvauksestani ei kukaan sotessa kilpaile, kirjoittaa Leena Mallat.
Yleisin virhe, puute tai epäselvyys sähköisissä resepteissä oli lyhentein kirjoitettu annostusohje.
Keskeneräisyyden sietäminen omassa ja toisten elämässä on ehkä se, mitä Suomesta nyt puuttuu, kirjoittaa Tiina Raevaara.
Toimeenpano ratkaisee, toteutuvatko tavoitteet, kirjoittaa Marjo Parkkila-Harju.
Pitää kysyä mikä ihmiselle itselleen on tärkeää ja pyrkiä räätälöimään hoito sen mukaisesti, kirjoittaa Aleksi Varinen.
Virtuaalilasien ja pyörätuolisimulaattorin avulla kainuulainen kuntoutuja pääsee metsämaisemaan.
Kalasataman uudessa terveys- ja hyvinvointikeskuksessa potilaan kysymyksiin vastaa pyöreäsilmäinen robotti.
Pieni esiintyvyys saattaa kertoa lasten kielenhäiriöiden alidiagnosoinnista.
Tyytyväisestä potilaasta resepti kourassa voi myös tulla ongelma, arvelee Osmo Soininvaara.
Vuoden loppuun mennessä Terveyskylässä arvioidaan olevan avoinna yhteensä noin 30 taloa.
Varautuminen on erityisen tärkeää rannikon ruotsinkielisellä seudulla.
Patologia tuntuu olevan erikoisala, josta on vallalla eniten virheellisiä mielikuvia, kirjoittaa Saku Pelttari.
Tarvitaan uudenlaista vapaaehtoistyön ja järjestöosaamisen rakentavaa yhteistyötä, kirjoittaa Satu Salonen.
Keskimäärin kunnat käyttivät 3 060 euroa asukasta kohden sote-palveluiden järjestämiseen, selviää THL:n tilastosta.
Useampi kuin joka kymmenes pienituloinen vanhus ei mene lääkäriin rahan vuoksi THL:n tutkimuksen mukaan.
Tavoitteena on asettaa julkista ja yksityistä samalle viivalle.
Lapsen psyykkisen oireilun hoito on syytä järjestää tiiviissä yhteistyössä vanhemmille tukea ja hoitoa tarjoavan tahon kanssa.
Älyrollaatorin avulla läheiset ja hoitohenkilökunta voivat selvittää liikkuuko vanhus tarpeeksi.
Sairauden hoitoa eivät saisi päättää vakuutusyhtiö eivätkä sopimukset, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Espoon yläkoulujen kuraattoreita, psykologeja ja terveydenhoitajia koulutettiin antamaan oppilaille lyhytterapiaa HUS:n, Espoon ja THL:n yhteisessä kokeilussa.
Lastentalon uudella digitaalisella palvelulla halutaan kohdentaa päivystyksen resursseja paremmin.
Hoitavan lääkärin vastuun painottaminen työkykyä koskevien ratkaisujen teossa kuulostaa ensi alkuun mielekkäältä, kirjoittaa Jari Turunen.
Lapset joutuivat maksamaan suurimman hinnan ristiriitaisesta ohjeistuksesta.
Kun potilaan palveluntarve on selvitetty, hän saa yhteyshenkilön. Sitten konsultoidaan ketterästi.
Lääketieteen kandidaatti Urpo Viinikan teloitus sotapelkuruuden vuoksi pikaoikeuden päätöksellä jatkosodan lopussa 25.8.1944 on poikkeuksellinen tapaus oikeushistoriassamme.
Lääkäriaikojen saatavuus yleisin peruste vaihtaa yksityiselle palveluntuottajalle, kertoo palvelusetelikokeilun väliarvio.
Suunnitelman mukaan maan suurin päivystyskokonaisuus aloittaa tammikuussa 2019.