675 osumaa
Kaapin paikka Kainuussa löytyy yhdessä virtuaalisesti suunnitellen.
Suosittelen, että aiempi huume- tai opioidiriippuvuus on toistaiseksi vasta-aihe masennuksen ketamiinihoidolle, kirjoittaa Tero Taiminen.
Lääketiedettä opiskellut Päivi sairastui dissosiaatiohäiriöön ja joutui jättämään opinnot kesken. Ratsastusterapia on auttanut ratkaisevasti toipumisessa.
Lääkehoito kannattaa liittää motivoituneen potilaan vieroitukseen tupakasta, vaikka potilaalla olisi psykiatrinen sairaus.
Pakko-oireista häiriötä sairastavilla aikuisilla on heikentynyt luonnollisten tappajasolujen toiminta.
Sosioekonomisen aseman tiedetään olevan yhteydessä alkoholihaittojen riskiin, kirjoittaa Mauri Aalto.
Skitsofreniapotilaan antipsykoottisen lääkityksen lopettamiseen liittyy lisääntynyt psykoottisten oireiden puhkeamisen riski.
Luentoa kuunnellessani tunsin epätoivoa. Näin hyvää hoitoa ja oire vaan jatkuu!
Lääkärinpalvelujen markkinoinnin valvontalautakunnalle on tullut viime aikoina kysymyksiä ammattinimikkeiden käytöstä.
Elämäntarinan kuuleminen antaa usein ymmärrystä myös nykytilanteeseen ja nykyoireisiin.
Skitsofrenian uusiutumisjaksot vähenivät Vantaan Peijaksessa niin paljon, että WHO kiinnostui asiasta.
Muistisairaat hyötyvät säännöllisestä, yksilöllisesti toteutetusta liikuntaharjoittelusta.
Lääkärin etiikalle ja moraalille ihmis-Barbiet ovat konsulttikielellä ilmaistuna iso haaste, johon on syytä saada pian vastaus, kirjoittaa Merja Minkkinen.
Jo kymmenen maakunnan kokoista kuntayhtymää järjestää perusterveydenhuollon palveluja ainakin osassa alueen kunnista.
Tutkimuksessa seurattiin 316 äidin veren oksitosiinipitoisuutta.
Neuvolassa tärkeimpiä työkaluja ovat tarkentavat ja ohjaavat kysymykset sekä vanhempien kommenttien validointi.
Luovuutta synnyttävät geneettiset tekijät saattavat sivuvaikutuksena altistaa psykiatrisille sairauksille.
Käypä hoito -työryhmä julkaisi uuden syömishäiriöpotilaan hoitoketjukuvauksen.
Laitokset pärjäsivät palvelutaloja paremmin kivun ja kärsimyksen hallinnassa.
Aktiivisesti liikuntaa harrastanut Samuli Tani ihmetteli, miksi kunto romahti äkillisesti niin, että roskapussinkin nostaminen oli ylivoimaista.
Vangit kärsivät myös psykiatrisista häiriöistä ja päihderiippuvuudesta yleisväestöä enemmän.
Suomalaiset vievät Nepaliin mielenterveyden hoidon osaamista ja ottavat opiksi itsekin.
Sikiöaikainen altistuminen pienhiukkasille oli yhteydessä aivojen etuosien harmaan aineen kuorikerroksen ohuuteen, kirjoittaa Temo Taiminen.
Alakoululaiset opettelevat vanhempiensa kanssa ahdistuksen ja pelkojen hallintaa netin ja puhelimen välityksellä.
Varsinkin alle 50-vuotiaiden asunnottomien ylikuolleisuus on suurta.
Muuttuvasta potilas-lääkärisuhteesta keskustellaan aivan liian vähän.
Riika Merivirta työskenteli vuoden Queenslandissa ensihoitolääkärinä.
Toistuvan iskeemisen priapismin hoidon tarkoitus on estää uudet episodit ja samalla säilyttää potilaan erektiokyky.
Katsauksen perusteella suuret tuloerot altistavat naisia masennukselle enemmän kuin miehiä.
Toiminnallinen riippuvuus saattaa kaapata vauvan vanhemman hermoradastot käyttöönsä aineriippuvuuden tavoin. Digiriippuvuuden haitat vanhemmuudelle ovat toistaiseksi jääneet hämmästyttävän vähälle huomiolle.