452 osumaa
Luottamus rajoitteiden tehokkuuteen, valtionjohtoon ja terveydenhuoltoon pandemian hoidossa voi vähentää riskiä vakaviin mielenterveysoireisiin pandemian aikana.
Suunnitteilla on Työterveyslaitoksen ja FinnHELP-palvelun yhteistutkimus.
Pääsy lääkärin, hoitajan ja hammaslääkärin vastaanotolle on vaikeutunut.
Varhainen puuttuminen ja työkyvyn tuki voivat ehkäistä mielenterveysongelmien kehittymistä.
Henkilöstön riittävyyttä ei kuitenkaan arvioida pelkästään taulukon tuottaman tiedon perusteella eikä tietoa tulkita kategorisesti.
Koronavuonna 2020 Kelan korvaamat sairauspoissaolot vähenivät muuten, mutta ahdistuneisuushäiriöiden kohdalla ne lisääntyivät.
Etenkin vanhemmat lapset kärsivät enemmän perheen stressistä.
Psykoterapeuttien keskuudessa on virinnyt huoli siitä, vaarantuvatko Kelan korvaamat pitkät psykoterapiat, jos ne siirretään sote-maakunnille.
Nuoret oli häkellyttävän helppo siirtää etäopintoihin ja sulkea huoneisiinsa ilman sen suurempaa poliittista keskustelua.
Naisten terveys on lähempänä muiden Pohjoismaiden naisia, miesten tilanne taas itäisen Euroopan maita.
Koulukiusaamiseen puuttumisen mallit tähtäävät sen lopettamiseen, mutta uhrien ja kiusaajien hoitomallit puuttuvat.
THL julkaisi vuosittaisen kansallisen arvion sote-palveluista.
Psykoterapeutin löytäminen itselleen on järjetön savotta.
Entäpä jos pohdinnan ja analyysin keskiöön otettaisiinkin hetkeksi ihmisten eri toimintayhteisöt ja niistä tapahtuvat ilmiöt ja muutokset?
Palkittu malli perustuu strukturoituun moniammatilliseen yhteistyöhön ja konsultaatioon.
Jokaisen hoidon ja valinnan todelliset kustannukset tarkoittavat niitä toisia hoitoja ja vaihtoehtoja, jotka jäivät toteuttamatta.
Väitöstutkimus tuo uutta tietoa varhaisten riskitekijöiden yhteydestä nuorten mielenterveyshäiriöihin.
Saan rokotteen ja uskon, että se on mahdollisuus lopettaa pandemia.
Sairauspäivärahaa sai 295 000 ihmistä.
Neljäsosalle alimpaan tuloluokkaan syntyneistä lapsista kehittyi diagnosoitu mielenterveyden häiriö, osoittaa noin miljoonan lapsen aineisto.
Riskiryhmille järjestettävä lapsuusiän masennuksen ennaltaehkäisevä seulonta ja testaus on perusteltua, tutkija sanoo.
Lääkärilehti kysyi viideltä asiantuntijalta, mistä koronassa ei puhuta tarpeeksi.
Tukea tarvitsevia asiakkaita on aiempaa enemmän.
Mielenterveys on pääomaa, kirjoittaa Timo Partonen.
Kyse ei ole vain varhaisen kotoutumisvaiheen ongelmasta.
Melkein 90 000 suomalaisella on kyselyn mukaan ollut itsetuhoisia ajatuksia.
Terveyskeskuksissa näkyy eristyksen aiheuttama ahdistus.
Silmät ja korvat kannattaa pitää auki, jos epäilee vanhuksen kokeneen väkivaltaa tai kaltoinkohtelua, ylilääkäri Minna Pitkänen muistuttaa.
Ennakoiva hoitosuunnitelma täytyy päivittää, kun potilaan tilanne muuttuu.
Myös Etelä-Pohjanmaan keskussairaalassa toimintoja ajetaan nyt ylös, kertoo Hannu Puolijoki.