425 osumaa
Talousajattelu on sovitettava maapallon ekologisiin reunaehtoihin, kirjoittaa Hanna Rintala.
Mitä enemmän ihmisen suolistossa on mikrobeja ja mitä monipuolisemmin eri mikrobilajeja on, sitä paremmin suolisto voi. Ja kun suolisto voi hyvin, myös ihminen voi hyvin.
Yökyöpelit voivat tienata vähemmän kuin aamuvirkut, osoitti tutkimus. Iltaihmisillä on myös enemmän huonoja elintapoja kuin aamuihmisillä.
Pohjoismaiset ravitsemussuositukset uudistuivat vuoden 2023 kesällä. Niiden pohjalta rakennetaan parhaillaan kansallisia ravitsemussuosituksia.
Toiminta nojaa vain tieteellisiin menetelmiin, kertoo kardiologi Outi Haggren.
Mitä tarkoitetaan dyslipidemialla ja miten sitä hoidetaan? Keräsimme keskeiset kysymykset dyslipidemiasta artikkeliimme.
Peräpukamat ovat yleinen, mutta helposti uusiutuva vaiva. Ne paranevat yleensä itsestään, mutta vaativat joskus lääkärin hoitoa.
Helsingin yliopiston ns. Papumies-tutkimuksessa saatiin hyviä uutisia kasvispainotteisemman ruokavalion käytöstä.
Yleistynyt ylipaino heikentää hedelmällisyyttä, kirjoittaa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Emilia Huvinen.
Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset on julkaistu. Uutta niissä on ekologinen näkökulma.
Diabeteksesta puhutaan paljon, mutta silloin tällöin on hyvä kerrata, mitkä ovat sen oireet. Kokosimme ne artikkeliin.
Tiesitkö, että munuaisissa muodostuu alkuvirtsaa vuorokaudessa jopa 180 litraa, josta suurin osa palautuu takaisin verenkiertoon ja 1-2 litraa poistuu varsinaisena virtsana?
Kokosimme artikkeliin faktat J-pussista ja IPAA-leikkauksesta.
Terveyttä edistävä ruokavalio ei edellytä kaikkia ”terveellisiä” ruokaryhmiä, toteaa ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm.
Aikuisväestössä vitamiinilisällä ei ole saatu tuloksia, mutta D-vitamiinin puutosta tulee silti ehkäistä ja hoitaa.
Runsas lihan käyttö altistaa tyypin 2 diabetekselle ja sairauksista johtuville kuolemille, kertoo uusi tutkimus.
Hoitoonpääsy ja henkilöstöpula nähdään isoina ongelmina, mahdolliset ratkaisut vaihtelevat.
Tutkimuksessa ilmeni uutta tietoa diabeteksen riskitekijöistä.
Ikigai on laajempi käsite kuin pelkkä elämän tarkoitus, kirjoittaa Jari Turunen.
Lue, miten STM aikoo kohentaa tulevaisuudessa suomalaisten terveyttä.
Allergiaoireiden vuoksi ei aina välttämättä tarvitse hakeutua lääkäriin, jos oireet ovat lieviä.
Allergiat koskettavat suurta osaa väestöstä. Jopa 25 prosenttia suomalaisista kärsii jonkinasteisesta allergiasta.
Toivottavasti seuraavassa ravitsemussuosituksessa sanavalinnat onnistuvat paremmin, kirjoittaa professori ja endokrinologian erikoislääkäri Pertti Mustajoki.
Riippuvuus syntyy usein prosessoituihin ja energiatiheisiin ruokiin ja juomiin.
Pakettiautot vievät apua syrjäseutujen iäkkäille naisille, jotka ovat jääneet jäljelle.
Matala-asteinen tulehdus ja ruokavalio ovat yhteydessä toisiinsa, myös nuorilla. Epäterveellinen ruokavalio voi merkittävästi edistää tulehdustilaa jo lapsuudessa.
Heillä oli myös huonompi yleinen terveydentila gluteenittomalla ruokavaliohoidolla.
Tuoreen tutkimuksen mukaan äidin suoliston bakteerit siirtävät synnytyksessä vauvan suolistobakteereille geenejä, jotka vaikuttavat vauvan terveyteen ja kehitykseen suotuisasti.
Ruokatottumuksia muuttamalla voidaan vaikuttaa myönteisesti mikrobistoon ja edistää terveellisiä elämäntapoja.
Si kiön makunystyrät aistivat lapsivedestä äidin nauttiman ruoan makuja.