1558 osumaa
Suomessa eniten elinvuosia menetetään iskeemisten sydänsairauksien, aivoverenkierron häiriöiden, Alzheimerin taudin ja keuhkosyövän takia.
Resursseja pitää ohjata suolistosyövän seulontaan, kirjoittaa Martti Färkkilä.
Uusi sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila on huolissaan yhteiskunnan jakautumisesta.
Rakko- ja suoliongelmaisten leimaamisella on vankat juuret. Ruumiintoimintoihin liittyvistä nolouksista on vaikea pyristellä irti, kirjoittaa Petri Riikonen.
Tämän päivän mediassa terveysriskejä paisutellaan ja toisaalta tiedeuutisten perusteella herätetään täysin epärealistisia odotuksia, kirjoittaa Pertti Mustajoki arviossaan Esa Väliverrosen kirjasta Julkinen tiede.
Suomessa joka viidennellä 70-vuotiaalla ja useammalla kuin joka kolmannella 80-vuotiaalla on ihmisten välistä keskustelua vaikeuttava kuulovika.
Kuntoutustoimenpiteitä voi toteuttaa ilman että potilas kuntoutuu. Pelkästään järjestämisvastuita muuttamalla ei kuntoutukselle asetettuja tavoitteita voi saavuttaa.
Masennuksen lisäksi etenkin skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö liittyvät itsemurhariskiin, yhdysvaltalaistulokset osoittavat.
Tasa-arvonäkökulmaa olisi pidettävä esillä jatkuvasti ? vaikka ärsytyskynnys ylittyisi, kirjoittaa Ulla Järvi.
Potilaan rooli sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Lääkärin työ ei kuitenkaan vähene, uskoo Lauri Vuorenkoski.
Kannattaa keskittyä mieluummin siihen, missä on onnekas, kuin siihen, missä on epäonninen, muistuttaa Petri Riikonen.
? Virhekäsitykset olivat huolestuttavia, sillä luonnontieteellisen ymmärryksen taso oli yhteydessä kliinisen päättelyn tasoon, havaitsi FM Ilona Södervik väitöksessään.
Tupakointi aiheuttaa valtimoihin sydäntauteja edistäviä muutoksia, mutta nuo muutokset vähitellen katoavat tupakoinnin lopettamisen jälkeen.
Kasvavien lasten luustoperäisiä purentavirheitä voidaan korjata mm. ohjaamalla leukojen kasvua, säätelemällä hampaiden puhkeamista ja opettamalla pois tavoista, jotka ovat epäedullisia purennan kehitykselle.
Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto on ottanut kantaa lonkkamurtuman leikkaushoidon jälkeiseen kuntoutukseen ja hampaattomuuden hoitoon.
Hyvä käytös ei ole persoonallisuuden piirre vaan opittu malli, kirjoittaa Liisa Keltikangas-Järvinen.
Merkittävimmät vakavien sienimyrkytysten ja sienimyrkytyskuolemien aiheuttajat ovat valkokärpässieni ja suippumyrkkyseitikki.
Suomessa meneillään olevaa synnytysten keskittämistä puolustetaan paitsi taloudellisilla syillä, myös potilasturvallisuudella.
Euroopassa on havaittu tänä vuonna poikkeuksellisen paljon enteroviruksen aiheuttamia vakavia sairaustapauksia.
Tutkimus opettaa, että nivustyrät pitää osata leikata hyvin, ilman komplikaatioita (verenvuoto, infektiot) ja kevyempää verkkomateriaalia käyttäen.
Tutkijat selvittivät, mitä niiden potilaiden elimistössä tapahtuu, joille viljat aiheuttavat oireita, vaikka heillä ei ole keliakiaa tai vilja-allergiaa.
Mahanohitusleikkauksen jälkeen sappikiviä muodostuu 20?30 %:lle potilaista, koska laihtuminen on nopeaa.
Nykyinen kotihoidon hoitajamitoitus jättää sijaa väärin otetuille tai ottamatta jätetyille lääkkeille, kaatuilulle ja eksyilylle, kirjoittaa LT, geriatrian dosentti Harriet Finne-Soveri.
Aikuisten anafylaksiakuolemat ovat lisääntyneet. Lapsilla niitä ei ole.
Lihan välttäminen ja kasvisten suosiminen ei kuitenkaan automaattisesti tarkoittanut, että osallistujan ruokavalio oli terveellinen.
WHO muutti suositustaan keltakuumerokotteen osalta. Osa maista vaatii silti tehostetta kymmenen vuoden välein. Afrikassa on käynnissä isoja epidemioita.
Aivoverenkiertohäiriöt havaittiin 40 prosenttia harvinaisemmiksi parhaimmassa kunnossa olevilla verrattuna niihin, joiden fyysinen kunto oli heikoin.
Uuden avibaktaamin ja entuudestaan käytössä olevan keftatsidiimin yhdistelmälle on saatu myyntilupa Euroopan komissiolta.
On tärkeää muistaa, että aidon ammattilaisen toimintaan kuuluu aina kunnioittava käytös, kirjoittaa Saku Pelttari.
Perimän eksomisekvensointia kannattaa käyttää, jos perinnölliseltä vaikuttavan sairauden syy on epäselvä.