1558 osumaa
Hauskat persoonallisuuden kuvaukset eivät pohjaa tutkimustietoon, kirjoittaa Liisa Keltikangas-Järvinen.
Emättimen eteisen kosketuskivusta kärsii noin kymmenesosa nuorempien ikäluokkien naisista.
Yleislääketieteen erikoislääkäri ei ole aivan ongelmaton termi, kirjoittaa Aleksi Varinen.
Alle kuukauden mittainen kuuri lisää sepsiksen, laskimotukoksen ja murtumien riskiä.
Lääkärin vastaanottoajan epäävä puhelu voi olla musertava kokemus potilaalle, kirjoittaa Satu Salonen.
Liika medikalisointi tuskin auttaa yksinäistä, kirjoittaa Jussi Kauhanen.
Tekoäly Watsonia opetetaan HUS:ssa havaitsemaan pikkukeskosten infektiot nykyistä aiemmin.
Harvinaista sairautta sairastavalle jää usein itselleen vastuu siitä, että saa hoitoa. Näin kertoo Anna Giss, joka sairastaa TOS-oireyhtymää ja CRPS:ää.
Soijan sisältämistä isoflavonit voivat olla hyväksi rintasyövän sairastaneille.
Tärkeintä on pitää sisäinen keväänsä elossa, tuli mitä tuli, pohtii Petri Riikonen.
Tärkein tekijä taudin vähenemisessä on koulutustason paraneminen.
Toisintokuumetta ei ole vielä diagnosoitu Suomessa, vaikka taudinaiheuttajia on löytynyt.
Downshiftaukseen liittyvä ylimääräisen stressin välttäminen vaikuttaakin olevan perusteltavissa oleva ajatus, kirjoittaa Aleksi Varinen.
Kuvantaminen ilman tiedossa olevia, vakavaan sairauteen viittaavia varoitusmerkkejä ei yleensä kannata.
Ei lääkäriin pidä päästä silloin kun haluaa, vaan silloin kun sitä tarvitsee, pohtii Sohvi Mäntykoski.
Sairaalan rakenteista löytyi laajalti sädesientä sekä laho- ja mikrobivaurioita.
Musta lista saalistajalehdistä katosi verkosta. Syitä arvaillaan.
Pilviharrastus pelastaa kotona jumittavan luonnonystävän, keksi Petri Riikonen.
Eri lähteistä saatavien proteiinien merkitystä diabetesriskin kannalta on tutkittu vähän.
Uusi menetelmä vähentää turhia umpilisäkkeen poistoja.
Potilastietojärjestelmien käytön riskejä pitää ennakoida nykyistä paremmin, havaittiin väitöstutkimuksessa.
Suomalaistutkimuksen mukaan uskonnollisuus ei lisää anoreksiaan sairastumista.
Olipa lääkäri kirurgi tai professori, muut kuin terveyskeskuksen ovet ovat lukossa. Tämä on ongelma, sanoo Ali Al Rubaye.
Työuupumus näkyy poikkeamina aivojen sähköisissä toiminnoissa.
Hoitoyksinäisyyden kokemus moninkertaistuu silloin, kun potilas ei tunne ketään toista potilasta, jolla olisi sama sairaus, kirjoittaa Satu Salonen.
Erilaiset asiantuntijaryhmät ovat usein pettyneitä siihen, kuinka media käsittelee heidän tekemisiään, kirjoittaa Tiina Raevaara.
Yli 42 kilometrin juoksumatkan fyysinen rasitus voi aiheuttaa ohimenevän vaurion munuaisiin, käy ilmi yhdysvaltalaistutkimuksesta.
Aito vuorovaikutus yleisön kanssa on bloggaajan menestyksen salaisuus, tuumaa Ulla Järvi.
On aika arvostaa yöunta, kirjoittaa Timo Partonen.
Miksei oman todennäköisen kuolintavan tietäminen houkuttele? kysyy Petri Riikonen.