3639 osumaa
Flunssan kesto voi lyhentyä keskimäärin kolmanneksella, selviää Helsingin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta.
Kyllä on, mutta Suomessa osataan olla lihavia poikkeuksellisen epäterveellisesti, kirjoittaa Jussi Naukkarinen.
Kuukauden tulehduskipulääkejakso lievitti selän tulehduksellisen reumataudin oireita ja paransi potilaiden toimintakykyä merkittävästi.
Sairaanhoitajista lähes puolet olisi valmis avustamaan lääkäriä eutanasian toteuttamisessa, selviää Sairaanhoitajaliiton kyselystä.
WHO:n pääsihteeri Margaret Chan painottaa, että nyt tarvitaan nopeita toimia taistelussa virushepatiittia vastaan.
Vapauden vastinpari on vastuu. Siitä on aika puhua enemmän, kirjoittaa Heikki Pälve.
Kuluneen kauden aikana influenssarokotus on annettu Suomessa yli miljoonalle.
Äidin masennus suurentaa lapsen käytösongelmien ja tunne-elämän oireiden riskiä.
Musta lista saalistajalehdistä katosi verkosta. Syitä arvaillaan.
THL siirtää lähes kahden miljoonan veriseeruminäytteen kokoelman biopankki Borealikseen.
Alle 50-vuotias ohitusleikattu toipuu hyvin, mutta jää silti eläkkeelle, paljastaa tutkimus.
Tara Sampallin mukaan Suomessa ei kuunnella potilaita hoidon kehittämisessä ja oireita hoidetaan yksiulotteisesti psyykkisinä.
Väitöstutkimuksen tulos vahvistaa käsitystä biomekaanisten tekijöiden merkityksestä nivelrikon synnyssä.
70 vuotta täyttäneiden pitkäaikaishoito viimeisinä elinvuosina yleistyi 2000?2011.
Kärsimyksen lievittäminen on kokonaisvaltaista ihmisen kohtaamista sekä kivun ja muiden oireiden hyvää hoitoa, kirjoittaa Kati-Pupita Mattila.
Asuuko meissä jokaisessa pienen pieni Raivo? kysyy Sari Hannukainen.
Sairastuminen sekoittaa työikäisen aikuisen ja hänen lähipiirinsä elämän.
Hoitoyksinäisyyden kokemus moninkertaistuu silloin, kun potilas ei tunne ketään toista potilasta, jolla olisi sama sairaus, kirjoittaa Satu Salonen.
Erilaiset asiantuntijaryhmät ovat usein pettyneitä siihen, kuinka media käsittelee heidän tekemisiään, kirjoittaa Tiina Raevaara.
Pitkään diabetesta sairastaneilla ylävatsaoireiden taustalla on usein mahalaukun hidastunut tyhjeneminen.
Kilpirauhasen vajaatoiminta lisää hieman sepelvaltimotaudin vaaroja, ainakin hoitamattomana.
Juhani Knuuti on huomannut, että asiallisen blogikirjoittelun kautta voi vaikuttaa mielipiteisiin, vaikka fanaatikkojen näkemyksiä tuskin pystyy muuttamaan.
Tutkimus osoitti, että säännöllinen vesipiipun polttelu on vahingollista keuhkoille ja koko elimistölle.
Yli 42 kilometrin juoksumatkan fyysinen rasitus voi aiheuttaa ohimenevän vaurion munuaisiin, käy ilmi yhdysvaltalaistutkimuksesta.
Aito vuorovaikutus yleisön kanssa on bloggaajan menestyksen salaisuus, tuumaa Ulla Järvi.
On uhkarohkeaa uudistaa maan terveydenhuoltojärjestelmä niin, että käyttöön tulee raakile, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Tablettimuotoisia JAK:n estäjiä odotellaan käyttöön Suomessa kuluvan vuoden aikana.
Korvatulehdustutkijoiden mukaan rutiininomaisesta jälkitarkastuksesta jokaisen lapsen kohdalla voitaisiin luopua.
STM:n ylijohtaja Kirsi Varhila arvioi, että Suomella on hyvät mahdollisuudet saada Euroopan lääkevirasto.
Potilaiden mukaan kielenalusvalmiste on tehokas ja kätevä.