3639 osumaa
Tavoitteena on, että eri tietojärjestelmissä ja viranomaisilla hallussa olevan tiedon saisi yhdestä paikasta.
Sote-maisterikoulutus alkaa ensi vuonna Helsingin yliopistossa.
Lääkärilehti kysyi lääkekannabista käsitelleen ohjelman tehneeltä toimittajalta kommentteja Eija Kalson esittämiin väitteisiin.
Luulenpa, että Ylen ohjelma vakuutti – tunteisiin vedoten – katsojat kannabiksen lääkekäytön tehosta ja turvallisuudesta. Merkittävä osa esittämistäni kriittisistä näkökohdista oli sensuroitu pois.
Julkinen keskustelu saa häpeän vaihtamaan puolta, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
ETENE:n mukaan saattohoito ei toteudu Suomessa edelleenkään yhdenvertaisesti.
Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa ihmisiä kuolee enemmän kuin syntyy.
Poliisia pyydettiin tutkimaan, ovatko tupakkateollisuuden edustajat syyllistyneet rikoksiin kevytsavukkeiden markkinoinnissa.
Lääketukun ja länsimetron sähköhäiriöt ovat vain alkusoitto, kirjoittaa Mikko Lehtovirta.
Noin puolet sydäninfarktipotilaista jättää ainakin osan heille määrätyistä ennustetta parantavista sydänlääkkeistä käyttämättä.
Sen sijaan käyttö on vähentynyt 65?79-vuotiaiden naisten ikäryhmissä.
Satunnaistetussa tutkimuksessa oli mukana 1 538 kirkassoluiseen munuaissyöpään sairastunutta potilasta.
Pelkkä lääketieteellinen tieto ja kliininen osaaminen eivät riitä, vaan potilaita pitää kuunnella.
Rutiinit helpottavat, kun ei muuten jaksaisi. Ne voivat myös lievittää lääkkeen pistämisen kipua, huomasi Petri Riikonen.
Myös elinsiirtoihin erikoistuneet lääkärit vaativat lakimuutosta.
Aivojen tasavirtastimulaation sivuvaikutukset eivät lisäänny hoidon edetessä.
Silmien rasitusoireita ja niskakipua esiintyi vähemmän, kun tietokone oli silmien tasolla.
Nuorten autonomian tukeminen ehkäisi masennusta.
Uudet digitaaliset terveys- ja apteekkipalvelut eivät ole suomalaisille ainakaan vielä yhtä tärkeitä kuin fyysiset terveys- ja apteekkipalvelut, ilmenee Tuhat suomalaista -tutkimuksen tuloksista.
Kirurgiseen hoitoon liittyi enemmän haittatapahtumia kuin seurantaan, kirjoittaa Ossi Lindell.
Digitalisaation vaikutuksista aivoihin tiedetään vielä varsin vähän, ja tieto on sisäisesti ristiriitaista.
TBE-virusta löytyi vain 1,5 prosentilta puutiaisista, joita kansalaiset lähettivät kaksi vuotta sitten tutkittavaksi Turkuun.
Suomessa nivustyräleikkaukseen liittyvät haava-infektiot ovat onneksi harvinaisempia (1–2 %) kuin Etelä-Euroopassa.
– Sosiaalinen media on ikään kuin kolmas ihminen, joka on koko ajan vastaanotolla mukana, toteaa Katleena Kortesuo.
Terveystiedon määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Pystymmekö hyödyntämään sitä järkevästi vai hukummeko tietotulvaan?
Lääketieteellisiä päätöksiä tukevat algoritmit ovat ongelmallisia monesta syystä, kirjoittaa Osmo Saarelma.
Kognitio oli tutkimuksessa sitä parempi, mitä sitoutuneempi tutkittava oli Välimeren ruokavalioon.
EMA teetti kyselyn työntekijöilleen varmistaakseen lääkeviraston toimintakyvyn muuton jälkeen.
Potilasvakuutuskeskus sai 122 vahinkoilmoitusta viimeisen 10 vuoden aikana.
Sen sijaan riski sairastua kohdunrungon syöpään tai munasarjasyöpään oli pienentynyt. Väitöstutkimuksen aineistossa oli hormonikierukkaa runsaiden kuukautisten hoitoon käyttäneitä naisia.