2783 osumaa
Tilanne olisi melko haastava, jos iso joukko jättäisi rokotteen ottamatta, sanoo lakimies Heli Hartman-Mattila.
Digipalvelut hyödyttävät sekä lääkäriä että potilasta.
Isku opetti, että sairaalan henkilökunta kaipaa välitöntä tilanteen purkua.
Lapsuudessa opittu kiintymyssuhde vaikuttaa potilaan kohtaamiseen, kertoo Jari Sinkkonen.
Lyhytkin sairaalajakso voi lisätä avuntarvetta.
Vauvaiän suurentunut metioniinipitoisuus näyttää löytävän oikean potilasryhmän.
Sen kokeneille saattaa kehittyä jopa traumaperäinen stressireaktio.
Sairauslomia kirjoitetaan tilanteissa, joissa se ei ole potilaan edun mukaista, sanoo erikoislääkäri Kari-Pekka Martimo
Menetelmän avulla on mahdollista saada tarkempi diagnoosi.
Kyselytutkimuksen mukaan suurin osa sairaanhoitajista oli älylääkekaappeihin tyytyväisiä.
Tauti aiheuttaa pahimmillaan erittäin kivuliaita verenkiertokomplikaatioita.
Hoidoksi ristiluun väsymismurtumaan riittää useimmiten potilaan informointi, aika, tehokas kipu- ja osteoporoosilääkitys sekä keventävät sauvat.
Kroonisen nuhan ja astman yhteys yskään tulisi ymmärtää nykyistä paremmin, kirjoittavat Heikki Koskela ja Anne Lätti.
Tyypin 2 diabeteksen aikainen havainnointi vähentää komplikaatioriskiä.
Hoitoon sitoutuminen parani vaihdon jälkeen, huomasi brittitutkimus.
Työkalu tunnistaa lääkäreiden kertomusteksteistä hoidon kannalta oleellisia ilmauksia.
Akuuttia potilasriskiä ei ole.
Potilasmäärien kasvu tuottaa haasteita erikoissairaanhoidolle.
Lauri Ahokkaan sormet käsittelevät yhtä tottuneesti tahtipuikkoa, konserttiflyygelin koskettimia ja silmämikroskooppia.
Lääkärien luottamusmies kommentoi HUS:n Uuden lastensairaalan tilannetta.
Selkäkipuinen pikkulapsi on lähes aina aiheellista lähettää erikoissairaanhoidon tutkimuksiin.
Potilaan ylipaino voi heikentää mittausten toistettavuutta ja vaikuttaa mittaustulosten luotettavuuteen.
Potilasvakuutuskeskus päätti korvata yli 1 100 vahinkoa. Ratkaisu tehtiin yli 4 800 ilmoituksesta.
Keski-Uudellamaalla potilaan hoito alkaa heti, ja hänet hoidetaan pääsääntöisesti samana päivänä.
Kirjan parasta antia ovat unta ja stressiä käsittelevät luvut.
Yhdenmukaiset, kansalliset suositukset aseptiikan pelisäännöistä olisivat tarpeen.
Potilaista valtaosa pääsi diagnoosista eroon 12 viikossa.
Kelan hanke paljasti, että etäkuntoutus voi antaa yhtä hyvät tulokset kuin perinteinen kuntoutus.
Yksinäinen voi olla, vaikka olisi sosiaalisia kontakteja tai parisuhde tai asuisi palvelutaloyhteisössä.
Menetelmää voidaan hyödyntää esimerkiksi arvioitaessa, tarvitaanko leikkaus vai soveltuuko muu hoito.