2783 osumaa
Ajatus 11-vuotiaan lapsen itsetuhoisuudesta kauhistuttaa, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Tehohoidetuista 43 prosenttia menehtyi 12 kuukauden seurannan aikana.
Osastohoidon kesto sen sijaan lyheni.
Liikesalaisuuteen vetoaminen ontuu, koska kilpaileva tuote usein puuttuu, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Kun astmaatikolla menee huonosti, selvittelyssä pätevät vanhat viisaudet.
Erikoislääkärin mielipiteen kysyminen lähettämällä potilas fyysisesti eri paikkaan ei ole oikein digiaikaa, kirjoittaa Osmo Soininvaara.
? Aletaan mennä siihen, että uudet lääkkeet maksavat saman verran kuin asunnot Helsingin kantakaupungissa, sanoo Lääkkeiden hintalautakunnan johtaja Lauri Pelkonen sanoo.
Tavoite on pelastaa sydänpysähdyksestä ja massiivisesta verenhukasta kärsiviä.
Hoitoon pääsy ja hoidon käytännöt vaihtelevat, tietää A-klinikan laitoshoitopalvelujen ylilääkäri Margareeta Häkkinen.
Kannabikselle lisättiin oma kohta.
Valviran eläkkeelle jäävä johtaja Tarja Holi on urallaan käsitellyt lukuisia potilaan menehtymiseen liittyviä kanteluja.
Tutkimus tuo lisänäyttöä sen puolesta, että ihoinfektioiden hoidossa voidaan käyttää nykyistä lyhyempiä hoitoja.
– On vaikea keksiä perusteluita, miksi malli olisi potilaan kannalta paras, sanoo professori Lasse Lehtonen HUS:sta.
Yhden lääkärin työpanos vuodessa kuluu palautettaviin tai mitätöitäviin uusintapyyntöihin Riihimäellä.
Syöpä herättää edelleen ihmisissä kauhunsekaisia mielikuvia, kirjoittaa Päivi Hietanen.
Lääkehoidon seurantaa ja lopettamista pyritään ohjeistamaan aiempaa tarkemmin.
Sydänkuolemat vähenivät 56 prosenttia.
"Vakava peiliin katsomisen paikka."
Omaisten tyypillinen virhe on tivata, muistaako muistisairas hänet tai jonkin menneisyyden tärkeän tapahtuman.
Omat asenteet vaikuttivat siihen, miten taipuvaisia ammattilaiset olivat ohjaamaan rokotekriittisiä potilaita.
Kolmen kuukauden seurannan aikana suoliston tai virtsateiden haitoissa ei ollut eroa ryhmien kesken.
Magneettikuvauksen avulla voidaan päästä eroon tarpeettomien koepalojen komplikaatioista.
Pessimistinen mielenlaatu on yhteydessä lisääntyneisiin sydän- ja verisuonisairauksien riskeihin.
Suolistoloisen häätöhoito ei korreloi lasten kliiniseen paranemiseen.
Epäselvää on, onko ketamiini turvallinen huumeriippuvaisille.
Väitöstutkija selvitti myös, voiko ihokeliakiasta parantua.
Riskeistä tehdään yhä useammin sairauksia. Aihe puhutti Terveysfoorumissa.
Yhdysvalloissa on sairastunut jo 1 300 ihmistä, joista 26 on kuollut.
Kun potilas painaa kutsunappia, hoitaja saa hälytyksen.
Hoitoja on tehty tähän asti lähes yksinomaan yksityisillä hedelmöityshoitoklinikoilla.