2125 osumaa
Riskitekijöinä korostuivat raskauteen ja synnytykseen liittyvät ongelmat, erityisesti raskauspahoinvointi ja kivulias synnytys.
Hoitopolkujen tekemisessä lähdetään liian harvoin potilaiden kokemista ongelmista.
Lasten käytöshäiriöiden hoitoon on näyttöön perustuvia psykososiaalisia interventioita, mutta tukea tarvitsevat ovat eriarvoisessa asemassa niihin pääsyssä.
Ammatinharjoittajien sopimuksiin kirjatut ikäpykälät ovat mitättömiä, sanoo yhdenvertaisuusvaltuutettu.
Terveyskeskuslääkärin ja neurologin kuvapuhelu hyödytti sekä lääkäreitä että potilasta.
Strategiasta halutaan selkäranka, johon tulevat päättäjät voivat tukeutua.
Pieni väestöpohja ja pitkät välimatkat tekevät keskittämisasetuksen toimeenpanosta pohjoisessa erityisen vaikeaa.
Moni ongelma ratkeaa nopeammin ja oikeammin, kun sitä pohtii useampi asiantuntija, kirjoittaa Kati Myllymäki.
Työntekijöiden osaaminen, riittävä määrä henkilöstöä, hoitokulttuurin kehittäminen ja työnjohto ovat asioita, joilla hoivakotien toimintaa voidaan parantaa.
Lääkkeiden saatavuus ei ole kuitenkaan enää samalla tavoin itsestään selvää kuin mihin olemme saaneet tottua, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Nuorten mielenterveyspalvelut keskittyvät liiaksi erikoissairaanhoitoon. Lisäksi tutkitusti tehokasta, fokusoitua traumaterapiaa ei ole tarjolla nuorille riittävästi.
Periferiassa ei ole isoja palveluntuottajia, jotka pystyisivät toimimaan sote-keskuksina.
Nimeni on Triage, olen maakunnan tekoäly, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Lääkettä määrättäessä olennaisinta on valita oikea lääke oikeaan indikaatioon potilasturvallisuus huomioiden. Jos yhtä tehokkaita ja turvallisia vaihtoehtoja on useita, ympäristövaikutus voisi olla päätöksenteon yksi osatekijä.
Määrän odotetaan kasvavan viidenneksellä vuoteen 2025 mennessä.
Richard Lundell on sotilaslääkäri, tekee väitöskirjaa, opiskelee kahta erityispätevyyttä ja erikoistuu. Urheilijanakin hän on viisiottelija.
Uudenmaan Päivystysavun hoitajat konsultoivat tarvittaessa lääkäriä.
Stressitilanteissa palvelujärjestelmän pitäisi pystyä tukemaan ihmistä enemmän käytännön asioissa, selviää väitöstutkimuksesta.
Toimenpiteen suorittavien radiologien saatavuus vaihtelee.
Koululaisten allergiaruokavaliot voidaan vähentää alle puoleen, selviää tutkimuksesta.
Heinolalainen terveyskeskuslääkäri Satu Brinkmann tietää Merja Lahden lomakuulumiset.
Kiire ja jatkuvuuden puute uhkaavat lääkärin ja potilaan välistä luottamusta.
– Suomeen tarvitaan lisää saattohoidon erityistason yksiköitä, sanoo Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki.
Kasvua viime vuoteen verrattuna on vajaan prosenttiyksikön verran.
Turun kaupunginsairaalassa ja TYKS:ssa on todettu 65 VRE-löydöstä.
Terveydenhuollon kansallisten laaturekisterien kehittäminen sai 1,2 miljoonan euron lisärahan.
Aineistojen arkistointi Kelassa on palveluntuottajille tämän vuoden ajan maksutonta.
Valtionavustuksella tuetut palvelut sisältävät monipuolisesti laitos- ja avokuntoutusta.
Keravan terveyskeskukseen on tuotu matalan kynnyksen päihde- ja mielenterveysvastaanottoja sekä nettiajanvaraukset.
Saksassa ja Yhdysvalloissa tukipumppuja asennetaan enemmän kuin Suomessa.