607 osumaa
Lähisuhdeväkivaltaa kokeneen hoito on monen ammattilaisen käsissä.
Jos alle puolet kutsuista osallistuu tutkimukseen, seulontaohjelman vaikuttavuus heikkenee.
Geenitiedosta huolimatta elämäntavat ovat edelleen pääroolissa sairauden ehkäisemisessä.
Lapsuuden elintavat ja perimä vaikuttavat rasvamaksan kehittymiseen. Suurin riski on lapsena ylipainoisilla riskigeenin kantajilla.
Jo nykyinen lainsäädäntö mahdollistaisi potilaalle varsin laajan valinnanvapauden. Käytännössä se toteutuu huonosti.
Tutkimusnäyttö ei ole kuitenkaan vielä riittävää, jotta voitaisiin antaa suosituksia taudin ehkäisemiseksi.
Alkoholismi ja liiallinen alkoholin käyttäminen altistaa monille sairauksille sekä onnettomuuksille ja tapaturmille, joiden takia alkoholistit elävät usein muuta väestöä lyhemmän elämän.
Sotelakipaketti julkistetaan kesäkuun loppuun mennessä. Samalla saadaan tietoa valinnanvapauden linjauksista.
Köyhälle ja huonona pidetylle asuinalueelle muuttavien riski sairastua diabetekseen suurentuu vuosien varrella.
Asiakkaan valinnanvapautta ja monikanavarahoituksen yksinkertaistamista selvittänyt ryhmä luovutti loppuraporttinsa ministeri Juha Rehulalle tiistaina.
Lapsena luotu hyvä suunterveys säästää rahaa ja pienentää hoidon tarvetta läpi koko elämän.
THL vähentää yt-neuvottelujen myötä 184 henkilötyövuotta ja irtisanoo 94 työntekijää. Kaikkiaan 220 työntekijää siirtyy pois.
Suomalaistutkimuksen tulokset selittynevät sillä, että emättimestä imeytyy estrogeenia riittävästi aiheuttamaan vanhastaan tunnettuja aineen positiivisia vaikutuksia erityisesti verenkiertojärjestelmään.
Kuten meillä kotoisessa Suomessa, myös Britanniassa yleislääkärit ja perusterveydenhuolto ovat jääneet resursseissa jälkeen erikoissairaanhoidosta.
Haavojen ehkäisyyn ja hoitoon ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Uuden haavanhoidon erityispätevyysohjelman toivotaan tuovan parannusta tilanteeseen.
Aleksi Varinen toivoo, että sote-uudistuksen myötä useamman kuukauden jonot yleislääkärin kiireettömälle vastaanottoajalle ovat kohta historiaa.
BMJ-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin sosioekonomisten kuolleisuuserojen kehitystä Euroopassa vuodesta 1990 vuoteen 2010.
Lääkäri tarvitsee laaja-alaista osaamista voidakseen suoriutua perustehtävästään, potilaiden hyvästä hoidosta.
Osalla maahanmuuttajista on lisääntynyt riski sairastua ja syrjäytyä.
Suomalaisten aikuisten suunterveydessä on paljon parannettavaa.
Tiedejulkaisu Lancet nosti hiljattain sokerin jälleen kerran pöydälle. Taustalla on väestön lihominen, jota sokerinkin liikakulutus edistää, kirjoittaa professori J. H. Meurman.
Hallitus julkisti viime viikolla esitysluonnoksen, jolla kiellettäisiin tupakointi yksityisautoissa, kun kyydissä on lapsia.
Pähkinöitä säännöllisesti syövät elävät hieman muita pitempään. Tämä on havaittu monissa länsimaisissa tutkimuksissa, mutta uusien tutkimustulosten perusteella sama pätee myös muualla.
Yksilöllistettyyn lääketieteeseen liittyy uhkia ja mahdollisuuksia.
Pakolaiset sairastuvat skitsofreniaan ja psykooseihin huomattavasti useammin kuin länsimainen valtaväestö.
Ruokatottumusten vähitellen muuttuessa ja jodioimattoman suolan korvatessa jodioidun on riittämätön jodinsaanti päässyt hiipimään takaisin.
Selvitysryhmä kartoitti väliraportissaan neljä mallia siitä, miten valinnanvapaus terveydenhuollossa voitaisiin toteuttaa.
Yhä useampi nainen lopettaa tupakoinnin raskauden aikana, mutta raskauden lopussa tupakoivien osuus on Suomessa yhä Pohjoismaiden korkein.
Foolihapon riittävä saanti vähentää sikiön epämuodostumien vaaraa.
Aikuisilla sokerin ja karieksen välillä näyttää olevan lineaarinen annosvaikutussuhde, missä sokerin määrä on merkityksellisempi kuin sokerinsaannin tiheys.