1326 osumaa
Bilirubiinia (P-Bil) syntyy elimistössä, kun vanhentuneet punasolut hajoavat. Kohonnut bilirubiiniarvo näkyy ihmisessä keltaisuutena.
Ulosteessa olevan veren syy pitää aina selvittää.
Noin puolet naisista kärsivät virtsankarkailusta jossain vaiheessa elämää.
Lihasreuma on iäkkäiden sairaus. Näin sitä voidaan hoitaa.
Kuiva, pitkittynyt yskä voi vaivata monesta eri syystä. Sen selvittämiseksi kannattaa käydä lääkärin vastaanotolla.
Kokonaissumma on kasvanut yli 60 prosenttia vuodesta 2010.
Suolistosyövän seulonnan osallistumisaktiivisuus putosi vuonna 2023 liki kolme prosenttiyksikköä verrattuna edellisvuoteen.
Osteoporoosi on sairaus, joka heikentää luustoa ja lisää murtumien riskiä. Se on erityisen yleinen ikääntyneillä naisilla, mutta myös miehet ja nuoremmat ihmiset voivat sairastua siihen.
Ihminen tarvitsee B6-vitamiinia koko kehon toimintaan.
Pitkään sairastanut Kim Kreus alkoi pohtia, onko uupumuksen taustalla muuta kuin masennus.
Lähes joka toinen sairastuneista tarvitsee hoitoa sairaalassa.
Joissakin tapauksissa mustelmat kannattaa käydä näyttämässä lääkärille.
Tulossa on myös valtakunnallinen pilotti yli 65-vuotiaille ja omalääkärikokeiluja.
Lihavuuden on arvioitu aiheuttavan terveydenhuollolle noin 3,5 miljardin euron menot, kirjoittaa Jan Schugk.
Yleisimmin työhön yhdistetään mielen ja liikuntaelimistön sairaudet, kirjoittaa Kari-Pekka Martimo.
Emilia Huvisen tietokirja onnistuu poistamaan monilta lihavuuteen liittyvää häpeää. Se ei ole vähäinen ansio tietokirjalle.
Somejunan kehitysvauhti jatkaa kiihtymistään ja jarrukapulaan tarttuminen on muuttunut lähes mahdottomaksi, kirjoittaa Saana Mäenpää.
Suolistosyövän oireet voivat olla sairauden alkuvaiheessa vähäisiä. Tietyistä oireista kannattaa kuitenkin huolestua.
Jos mahdollisuudet taiteen tekemiseen viedään pois, istutan mielelläni puita, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Ihomuutoksia, kuten varsiluomia esiintyy usein lihavuuden ja metabolisen oireyhtymän yhteydessä.
Humalahakuinen juominen lähes kolminkertaistaa riskin saada aivoinfarkti.
Uudet organisaatiot, potilastietojärjestelmät tai rakennukset eivät paranna potilaita, kirjoittaa Eija Kalso.
Tämä on kolumni, jonka olen yrittänyt kirjoittaa jo viiden vuoden ajan, kirjoittaa Janna Manninen.
Nokkosihottumassa iholle nousee nopeasti kutiavia paukamia.
Suomessa juodaan paljon kahvia ja se on hyvä, jos tutkimustuloksia katsotaan.
Salmonellat ovat yleisiä suolistoinfektioita aiheuttavia bakteereja, jotka tarttuvat useimmiten saastuneista elintarvikkeista.
Kun triglyseridit ovat koholla, on syytä ryhtyä toimenpiteisiin.
Vaikka reuman oireet vaihtelevat sen mukaan, mistä reumasairaudesta on kysymys, on niille yleistä tietynlaiset oireet.
Lihavuusepidemia vaatii myös lääkehoitoa, sanovat Juuso Heikkinen ja Iiro Karhiaho.
Terveysvero toimisi, jos rinnalle löytyy korvaava terveellisempi vaihtoehto, toteaa uusi tutkimusraportti.