Flunssa tulee taas!

Syksy tuo flunssan. Näin pienennät riskiäsi sairastua siihen tänä syksynä.

Perheessä flunssatartunnan välttäminen on melkein mahdotonta.
Adobe
Perheessä flunssatartunnan välttäminen on melkein mahdotonta.

Flunssakausi on jälleen aluillaan ja moni odottaa jo kauhulla kylmän ajan sairauskierrettä.

Syksy tuo flunssan mukanaan, koska ihmiset palaavat jälleen ahtaisiin sisältiloihin, kouluihin, päiväkoteihin ja työpaikoille. Tämä tarjoaa viruksille hyvän mahdollisuuden levitä ihmisestä toiseen.

Aikuiset sairastuvat flunssaan keskimäärin 2‒3 kertaa vuodessa. Lapsilla nuhakuumeita voi olla useampia vuoden aikana, sillä heidän vastustuskykynsä ei ole vielä kovin kehittynyt.

Koska flunssatartunnan saanut potilas levittää sairautta jo ennen kuin hänen omat oireensa alkavat, flunssatartuntoja on melkein mahdotonta välttää. Erityisesti perheissä se on todella vaikeaa.

On kuitenkin keinoja, joilla sairastumisen riskiä voi pienentää.

Kaikkein tärkeintä on käsienpesu

Flunssapotilas kantaa flunssavirusta erityisesti nenäeritteessä, josta se kulkeutuu käsien kautta herkästi toisen käsiin ja siitä edelleen nenään. Tämän vuoksi on tärkeää huolehtia hyvästä käsihygieniasta.

Pese kädet kun:

  • alat laittamaan ruokaa tai syömään
  • tulet ulkoa, ostoksilta, töistä tai koulusta
  • WC-käynnin jälkeen

Älä koskettele kasvojasi, nenää tai silmiä ennen kuin olet pessyt kätesi.

Jos et voi pestä käsiäsi vedellä syystä tai toisesta, käytä käsihuuhdetta tai antiseptistä käsigeeliä.

Käsienpesu on tärkein konsti torjua flunssaa.
Adobe
Käsienpesu on tärkein konsti torjua flunssaa.

Hyvä vastustuskyky auttaa torjumaan tauteja

Flunssan torjunnassa auttaa hyvä vastustuskyky. Tiedetään, että vastustukyky paranee terveellisten elämäntapojen ja säännöllisen liikunnan myötä.

Jotkut saavat apua myös säännöllisestä D-vitamiinin käytöstä.

Syys- ja talvikausi kuivattaa myös nenän limakalvot, jolloin virukset voivat päästä tarttumaan paremmin. Limakalvojen kunnosta kannattaa huolehtia esimerkiksi A-vitamiinia sisältäviä nenäsuihkeita. Myös ilmankostuttimen käyttö sisätiloissa voi estää limakalvoja kuivumasta.

Vanha kunnon turvaväli

Koska flunssatartunnan saanut levittää sairautta jo ennen oireita, niistävien ja aivastelevien ihmisten välttelemisestä ei ole apua flunssan torjunnassa.

Ruuhkaisten kulkuvälineiden ja tilojen vältteleminen voi vähentää sairastumisen riskiä, ja oikein käytettynä myös kasvomaskista voi olla hyötyä.

Faktat

Mikä flunssa?

Mistä puhumme, kun puhumme flunssasta?

  • Flunssaa eli nuhakuumetta aiheuttavat sadat eri virukset.
  • Flunssa alkaa tavallisesti yleisoireilla, kuten päänsäryllä, vilunväristyksillä ja kurkkukivulla. Myöhemmin alkaa nenän vuotaminen ja tukkoisuus ja voi esiintyä yskää.
  • Flunssa kestää tavallisesti 1–2 viikkoa, mutta oireet voivat joskus jatkua useammankin viikon ajan.
  • Flunssa paranee itsekseen. Itsehoidolla voidaan lievittää oireita. Tärkein flunssan hoito on lepo.
  • Lääkehoitoa voidaan tarvita, jos on kehittynyt bakteerin aiheuttama jälkitauti.
  • Flunssan tärkein ehkäisykeino on huolellinen käsihygienia.

Lähde: Terveyskirjasto