Uutiset Suomessa tehdään vähiten abortteja Pohjoismaista Alle 20-vuotiaiden raskaudenkeskeytysten määrä on laskenut 2000-luvulla kaikissa Pohjoismaissa.
Uutiset HUS pelkää HIV-epidemiaa huumeiden käyttäjillä Pääkaupunkiseudulta on löytynyt reilun puolen vuoden aikana neljä kotimaassa saatua HIV-tartuntaa.
Uutiset Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattijärjestöt vaativat Suomeen parempaa saattohoitoa Saattohoitoon tarvitaan järjestön mukaan lisää yhdenvertaisuutta, koulutusta ja resursseja.
Uutiset Influenssaepidemia on laantumassa Tämän kauden epidemia jää viime vuosia laimeammaksi, arvioi THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen.
Uutiset Viime kesän helteet aiheuttivat yli kolmensadan ennenaikaisen kuoleman Helleaallon vaikutukset kohdistuivat yli 65-vuotiaiden ikäryhmään.
Uutiset Syöpäjärjestöt: Kohdunkaulasyövän seulonta tulisi ulottaa 65-vuotiaisiin Helsinki on yksi harvoista kunnista, jossa iäkkäät ovat mukana seulontaohjelmassa.
Uutiset Työterveyslaitos: Toiminnallisten häiriöiden hoidosta tarvitaan kansallinen suositus Eri puolilla maata on herätty järjestämään toiminnallisiksi häiriöiksi kutsuttujen oireiden tai oireyhtymien hoitoa.
Uutiset 5G-verkko tuo uusia mahdollisuuksia etähoitoon ja konsultaatioon Myös kotisairaanhoidon turvallisuus paranisi, kun tieto liikkuisi paremmin.
Uutiset Kuulonsa voi nyt tarkistaa WHO:n ilmaisella mobiilisovelluksella Kuulovauriosta kärsivät eivät usein tiedosta ongelmaansa.
Uutiset Rokotetutkimus etenee kiivaasti Tuotteita kehitetään muun muassa influenssan, ebolan ja antibioottiripulin torjuntaan.
Uutiset Enemmistö suomalaisista elää itselle sopimattomassa unirytmissä Kyselyn mukaan vain kolmannes pystyy arjessaan noudattamaan luonnolliseksi kokemaansa unirytmiä.
Uutiset Tuore tutkimus selvitti maitoallergian paranemisen mahdollisuuksia kokeellisella siedätyshoidolla Vasta-ainetaso auttaa arvioimaan, kenelle kannattaa aloittaa maidon siedätyshoito.
Uutiset Hedelmöityshoitojen oltava tasavertaisia Hallinto-oikeus päätti HUS:n johtajaylilääkäriä Markku Mäkijärveä koskevassaan linjauksessa, että hedelmöityshoitojen kieltäminen naispareilta on syrjintää.
Uutiset Mehiläinen arvioi uudestaan lääkärien ikärajat Toiminnan jatkon mahdollisuudet arvioidaan vuodeksi kerrallaan.
Uutiset Hyttysten levittämän kuumetaudin riski on kasvanut turistialueilla Etelä-Thaimaassa Viisi suomalaista matkailijaa samasta turistiryhmästä sairastui Chikungunya-kuumetautiin tammikuussa.
Uutiset Uusi potilasvakuutuslaki meni läpi eduskunnassa Uusi laki tulee selkeyttämään vakuuttamis- ja korvausmenettelyä.
Uutiset Uusi potilasvakuutuslaki meni läpi eduskunnassa Uutena korvausperusteena tulee kehoon kiinteästi asennettujen laitteiden aiheuttamat henkilövahingot.
Uutiset Endometrioosia sairastava Kaarina Ekman-Laine toivoo, että taudista olisi enemmän tietoa terveyskeskuksissa Kaarina Ekman-Laine on elänyt endometrioosin aiheuttamien kovien kipujen kanssa parikymmentä vuotta. Vaikka häneltä poistettiin kohtu ja munasarjat, tauti on levinnyt.
Uutiset HUS ja Sitra kehittävät diabeteslapsen sokeriarvojen etäseurantaa Nykyisen järjestelmän heikkoutena on, etteivät tiedot välity terveydenhuollolle.
Uutiset Työterveyslaitos kokosi ammattitautien tietopankin Uudessa verkkopalvelussa kerrotaan myös työtapaturmista, työhyvinvoinnista, työ- ja toimintakyvystä sekä kognitiivisesta ergonomiasta.
Uutiset Nuorten puutteelliset terveyden lukutaidot huolettavat tutkijoita Koululaisilta kysyttiin muun muassa, löytävätkö he terveyteen liittyvää tietoa ja osaavatko he arvioida sen luotettavuutta.
Uutiset Tartuttavaa tuberkuloosia sairastava nainen synnytti HUS:n Naistenklinikalla Altistuneiden riski sairastua on arvioitu vähäiseksi.
Uutiset Terveyskeskuspotilas toivoo vastaanotolle tuttua lääkäriä Toiveissa oli myös nopea hoitoon pääsy ja hoidon jatkuvuus, selviää THL:n asiakaspalautekyselystä.
Uutiset Opiskelijaterveydenhuolto laajenee ammattikorkeakouluihin Valmistautuminen kaksinkertaisen asiakasmäärän palvelemiseen käynnistyy YTHS:ssa välittömästi.
Uutiset KYS tiukensi lasten syöpälääkkeiden määräämiskäytäntöjä - taustalla kahden lääkärin saamat syytteet Apteekkiin lähetetään nykyisin potilaan hoito-ohjelma, josta voidaan tarkastaa lääkemääräyksen oikeellisuus.
Uutiset Laihdutusleikkaus muuttaa aivoja Suomalaistutkijat havaitsivat, että sairaalloisen lihavien ihmisten aivoradat palautuvat normaaleiksi leikkauksen jälkeen.
Uutiset Väitöstutkimus kehitti uusia keinoja insuliiniresistenssin tunnistamiseen Yleistyvä insuliiniresistenssi on keskeinen tekijä tyypin 2 diabeteksen synnyssä, mutta terveydenhuollossa ei ole yleisesti käytössä testiä sen toteamiseksi.
Uutiset Opioidikorvaushoitoa saavat ovat nuoria ja työttömiä Korvaushoitopotilaiden elämäntilanne näyttää kuitenkin vakiintuneemmalta kuin muiden opioidien käyttäjien.