Koliikki on melko tavallinen ja varsin ikävä imeväisikäisillä esiintyvä vaiva. Vaikka se ei aiheutakaan lapselle pysyviä haittoja, kuormittaa se vanhempia ja muita lapsen hoitoon osallistuvia. Koliikin syy on ainakin toistaiseksi pysynyt tuntemattomana, eikä siihen ole ollut saatavilla tutkimuksissa tehokkaiksi osoitettuja hoitoja. Suomessa yleisimmin kokeiltuja hoitokeinoja lienevät maitohappobakteerit, suoliston ilmakuplien kokoa pienentävät valmisteet sekä erilaiset vauvan rentoutumista edesauttavat hoitomuodot. Myös akupunktiolla on yritetty helpottaa koliikkivauvojen vaivoja.
Joulukuussa 2013 norjalaiset tutkijat julkaisivat tulokset akupunktiohoidon tehoa käsittelevästä tutkimuksesta pohjoismaisessa yleislääketieteen julkaisussa Scandinavian Journal of Primary Health Care. Tutkimus palkittiin tänä vuonna yleislääketieteen pohjoismaisessa kongressissa Göteborgissa vuoden 2013 parhaana julkaisuna. Tunnustus kertoo paitsi tärkeästä tutkimusaiheesta, mutta myös tutkimuksen hyvästä toteutuksesta.
Koska koliikki on itsellään rauhoittuva tila, saattaa eri hoitomuotojen tehosta syntyä virheellinen käsitys pelkän havainnoinnin perusteella. Onkin tärkeää verrata hoitojen vaikutuksia vaivan tai taudin luontaiseen kulkuun. Esimerkiksi hoito, joka on aloitettu iässä, jolloin oireet muutoinkin helpottavat, saattaa vaikuttaa tehokkaalta, vaikkei sillä välttämättä olisi ollut lainkaan vaikutusta oireilun kestoon.
Norjalaisten tutkimuksessa erilaiset virhelähteet pyrittiin välttämään: Tutkimus oli satunnaistettu eli tutkittavat arvottiin kahteen eri ryhmään, josta toisen ryhmän vauvat saivat akupunktiohoitoa ja toisen eivät. Tarkoituksena oli verrata annettua hoitoa vaivan luonnolliseen kulkuun. Vanhemmat tai tutkimuksessa avustaneet henkilöt eivät saaneet alkuvaiheessa tietää, kumpaan ryhmään vauvat kuuluivat eli tutkimus oli myös sokkoutettu. Tällä pyritään estämään mm. sitä, ettei tutkittavan tai omaisen mielipide tutkimuksen tehosta vaikuta hoitotuloksiin. Lisäksi tutkimus toteutettiin useammassa eri terveydenhuollon toimipisteessä, minkä katsotaan lisäävän tutkimustulosten luotettavuutta ja yleistettävyyttä käytännön lääkärin työssä. Tutkimus oli luonteeltaan prospektiivinen, joka tarkoittaa tulevaisuutta koskettavaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei tietojen keruuta suoritettu esimerkiksi vanhoja potilasasiakirjamerkintöjä tarkastellen, vaan siitä kerättiin jatkuvasti uutta tietoa ajan kuluessa.
Tutkimusta suunnitellessa on hyvin tärkeää myös miettiä sitä, mitä seikkoja tutkimuksessa havainnoidaan. Määrällisessä eli kvantitatiivisessa tutkimuksessa näitä kutsutaan muuttujiksi. Niiden valinta riippuu paitsi tutkittavasta aiheesta, mutta myös tutkijoiden kiinnostuksen kohteista. Erilaisia laboratoriokokeiden tuloksia on esimerkiksi melko helppo mitata ja raportoida, mutta niiden merkitys käytännön työssä ei välttämättä ole täysin yksiselitteinen. Viime aikoina onkin painotettu myös erilaisten potilaan kannalta merkittävien muuttujien, kuten elämänlaatua mittaavien kyselyiden ottamista mukaan tutkimuksiin.
Koliikkia tutkittaessa esimerkiksi sairaalahoitopäivien määrän mittaamisesta ei todennäköisesti olisi juurikaan hyötyä, sillä koliikki aiheuttanee sairaalakäyntejä sen verran harvoin, ettei niiden perusteella todennäköisesti voisi tehdä tilastollisesti merkitseviä johtopäätöksiä hoidon tehosta. Norjalaiset tutkijat päätyivätkin tarkastelemaan päämuuttujana aikaa, jonka vauvat itkivät. Koliikkia tutkittaessa tämä tuntuukin järkevältä valinnalta, sillä sitä lienee mahdollista mitata riittävän tarkasti ilman kalliita erityislaitteita. Lisäksi suurin osa koliikki-itkua kuulleista lienee samaa mieltä siitä, että kyseisellä muuttujalla on myös käytännön merkitystä lapsiperheen arkeen.
Mitä tutkimuksessa sitten selvisi? Tilastollisia menetelmiä käyttäen tutkijat vertasivat ryhmiä keskenään ja tulivat siihen tulokseen, ettei akupunktio vähentänyt koliikkivauvan itkua tilastollisesti merkittävästi. Miksi tällainen tutkimus sitten palkittiin, vaikkei sen perusteella löytynyt uutta mullistavaa hoitomenetelmää? Viime aikoina on keskusteltu myös siitä, miten tärkeää on julkaista myös niitä tutkimuksia, joissa jokin hoitokeino osoittautuu tehottomaksi. Erityisesti lääketutkimusten osalta negatiivisten tulosten julkaisuihin on liittynyt ongelmia, ja olisikin tärkeää, että tieteellistä tutkimusta tehtäisiin jatkossakin myös ilman suoria kaupallisia intressejä. On tärkeää myös saada tietoa siitä, mitkä hoitomuodot ovat tehottomia tai jopa vahingollisia.
”Primum non nocere” eli ”ennen kaikkea vältä vahingoittamasta potilasta”, totesi aikoinaan jo lääketieteen isä Hippokrates.
Aleksi Varinen
Kirjoittaja on yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri.
