Lastenlinna valmistui nykyisen HYKS:n kampusalueelle 1948. Työt aloitettiin heti jatkosodan jälkeen tilanteessa, jossa Suomi oli äärimmäisen köyhä, maksoi suuria sotakorvauksia ja asutti uudelleen 10 prosenttia kansalaisistaan. Työtä Suomessa oli, mutta palkanmaksajia ei. Sotakorvausjunat veivät työn hedelmät vastikkeetta rajan yli. Suomi uskoi tulevaisuuteen, teki töitä vuorotta ja talkoilla. Suomi uskoi tulevaisuuteen myös investoimalla silloisessa taloudellisessa tilanteessa uuteen lastensairaalaan. Julkinen raha ei riittänyt, ja osa rakentamiseen tarvittavasta rahasta kerättiin lahjoituksina.
Nyt Suomi on yksi maailman vauraimmista maista, ja kansalaiset arvottavat terveydenhuollon tärkeimmäksi julkiseksi palveluksi. Suomi on noussut pohjoismaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi, jonka yksi piirre on ankara verotus. Verorasituksemme on maailman neljänneksi suurin. Tiukka verotus perustellaan sillä, että sen avulla kustannetaan keskeiset julkiset palvelut.
Suomi on koko Euroopan tavoin taloudellisissa vaikeuksissa, ja julkisten menojen hallinta on välttämätöntä. Sairaat – niin lapset kuin aikuiset – tarvitsevat kuitenkin sairaalansa. Helsingin lastenklinikka on tullut tiensä päähän, mutta HUS-yhtymällä ei ole omasta mielestään rahaa sen korvaamiseen.
On tärkeää, että hoitoon tarvittavat puitteet ovat kunnossa. Kiinteistöjen osuus sairaalan toimintamenoista on vain noin 10 prosenttia. Lääkäriliiton mielestä on erityisen huolestuttavaa, jos itse sairaala rakennuksena sairastuttaa. Kuvastaako Lastenlinnan tilanne Suomen köyhyyttä vai nykyistä, sitten 40-luvun muuttunutta arvomaailmaa?
On myös syytä kysyä, kuvastaako tilanne terveydenhuollon rahoitusjärjestelmän jälkeenjääneisyyttä. Kansainvälinen vertailu osoittaa, että Suomen terveydenhuollon rahoitus on poikkeuksellisen hajautunut. Ranskassa ja Britanniassa on yksi rahoittaja ja rahoittajan väestöpohja siten yli 60 miljoonaa. Muualla Euroopassa rahoittajan väestöpohja on enimmäkseen aina yli miljoona kansalaista.
Suomen kuntien asukasluvun mediaani on nyt alle 5 000 eikä ylittäne 6 000:tta suunnitellun kuntauudistuksen jälkeenkään. Tästä huolimatta lähdemme yhä siitä, että kunta rahoittaa terveydenhuollon. Lastenlinnan tilanne osoittaa, että jopa Helsinki ja HUS-alue ovat tehtävään liian pieniä. Lääkäriliitto on jo 1990-luvun puolivälistä lähtien painottanut, että terveydenhuollon uudistaminen tulee aloittaa laajentamalla oleellisesti rahoituspohjaa. Siihen tulee kytkeä järjestäminen. Tuottaminen seuraa perässä vasta viimeisenä.
Suomessa on toimittu päinvastaisessa järjestyksessä ja rahoitus on edelleen täysin ratkaisematta. Järjestämisen uudistaminenkin on suurissa vaikeuksissa.
Lääkäriliitto näkee kansalaisten tavoin, että terveydenhuolto on keskeinen julkinen palvelu. Sijoitus terveyteen on investointi tulevaisuuteen, työllisyyteen ja tuottavuuteen. Kaikki tavat turvata terveydenhuollon toimintaedellytykset ovat tärkeitä. Siten säätiön perustaminen turvaamaan HUS:n lastenklinikan uudisrakennusta on kannatettava ratkaisu.
Helsingin lastensairaalan kohtalo konkretisoi vakavia kysymyksiä. Ovatko Suomi ja HUS-piiri todella niin varattomia, ettei sairaille lapsille löydy tervettä rakennusta? Entä kuinka monta sairaalasäätiötä koko Suomi tarvitsisi ja kuinka moni sellainen voisi edes teoriassa onnistua tavoitteissaan? Tämän tien päässä häämöttää sairaalakannan rapistuminen Helsingin ulkopuolella
Priorisointikeskustelu terveydenhoidossa on hyvä aloittaa isommista asioista kuin yksittäisistä hoidoista.
Heikki Pälve
Kirjoittaja on Suomen Lääkäriliiton toiminnanjohtaja
Julkaistu Lääkärilehdessä 11/13.
