Mielipide Tavoitteena laadukas endoskopiatoiminta Endoskooppisesti pystytään nykyisin tekemään yhä vaativampia toimenpiteitä, jotka säästävät muun muassa resursseja, kirjoittavat Juha Saarnio ja Perttu Arkkila.
Mielipide Viraalit valheet leviävät nopeammin kuin virukset Johanna Vehkoon kolumni käsittelee misinformaatiota, jota leviää myös uudesta koronaviruksesta.
Mielipide Tekeekö köyhyys sairaaksi vai sairaus köyhäksi? Sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola kirjoittaa köyhyyden ja terveyden kytköksistä.
Mielipide Tämä tarina päättyi väärin Niin kauan kuin kuolemasta puhumista lykätään, viedään potilaalta ja omaiselta aikaa siihen valmistautumiseen.
Mielipide Ammatillinen jumi on uhka terveydelle Uuden työn ja työuran löytäminen voi olla merkittävä terveyttä edistävä tekijä, etenkin mikäli muutos on omien ammatillisten toiveiden mukainen.
Mielipide Taide todella vaikuttaa terveyteen Taiteen positiivisista vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin saatiin WHO:n tuoreessa raportissa tuntuvaa vahvistusta.
Mielipide Antibioottiresistenssi haastaa monialaiseen yhteistyöhön Myös muut tekijät kuin antibioottien käyttö vaikuttavat resistenssiongelmaan, kirjoittavat asiantuntijat.
Mielipide Pamoja tulinde maisha – yhdessä säästämme elämää Kongon ebola-epidemia ei ole saanut sellaista kansainvälistä huomiota kuin Länsi-Afrikan epidemia aikanaan, kirjoittaa Veli-Jukka Anttila.
Mielipide Mietteitä maailman toiselta laidalta Ruohonjuuritasolla näkee asioita, joihin haluaisi vaikuttaa, mutta keinoja ei ole, kirjoittaa Heidi Wikström.
Mielipide Saako vaihtaa hetkeksi aihetta? – Miksi puhumme ilmastonmuutoksen yhteydessä edelleen vain kuluttajavalinnoista, ihmettelee Jussi Valtonen.
Mielipide Kellä tieto, sillä valta Data on valtaa, ja valta on sillä joka datan omistaa, kirjoittaa Anu Wartiovaara.
Mielipide Lapsen itsetuhoisuus on hätähuuto Ajatus 11-vuotiaan lapsen itsetuhoisuudesta kauhistuttaa, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Mielipide Lääkkeiden salaiset hinnat kaipaavat valaistusta Liikesalaisuuteen vetoaminen ontuu, koska kilpaileva tuote usein puuttuu, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Mielipide Elämänmuutos tuo mukanaan terveyspuheen tulvan Tarvitsemmeko tosiaan kaikkea sitä terveysaiheista sisältöä, jota meille on tarjolla, kirjoittaa Tiina Raevaara kolumnissaan.
Mielipide Terveyskeskustyön maineen palautus Erikoislääkärin mielipiteen kysyminen lähettämällä potilas fyysisesti eri paikkaan ei ole oikein digiaikaa, kirjoittaa Osmo Soininvaara.
Mielipide Kaupallisten geenitestien ongelma on yksinkertaistus Muutamaan geenimerkkiin perustuva lausunto ei eroa sattumanvaraisesta, kirjoittaa perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Juha Kere.
Mielipide Päivityksiä saatavilla Syöpä herättää edelleen ihmisissä kauhunsekaisia mielikuvia, kirjoittaa Päivi Hietanen.
Mielipide Uudenmaan erillisratkaisu – missä hyödyt potilaalle? Mallista ei vaikuta olevan minkäänlaisia hyötyjä potilaille tai palvelujärjestelmälle, kirjoittaa Lääkäriliiton puheenjohtaja Samuli Saarni.
Mielipide Nuuskan laillistaminen vie heikoille jäille Suomi ei kaipaa uutta nikotiiniriippuvaisten sukupolvea, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Mielipide Kohua herättäneen Dientamoeban rooli lasten vatsavaivoissa on epäselvä Suolistoloisen häätöhoito ei korreloi lasten kliiniseen paranemiseen.
Mielipide Tiedämmekö, mitä teemme? Kaiken pitäisi olla paremmin ? mutta ei ole, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Mielipide Nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn tarvitaan meitä kaikkia Jos ei sulje silmiään tai käännä päätään, syrjäytymisvaarassa olevia nuoria näkee kyllä kaikkialla, kirjoittaa Silja Kosola.
Mielipide Unohtuiko jotain? Lukiolaisia näännyttää se valtava paine, jonka he kokevat itseensä kohdistuvan, kirjoittaa nuorisolääkäri Miila Halonen.
Mielipide Muuten ihan fiksut vastaan inttäjät Oman osaamisemme ihastelu vaivaa minua, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Mielipide Alzheimerin tauti – infektiotautiko? Pääpaino pitää siirtää muistisairauksien ehkäisyyn, kirjoittavat Timo Strandberg ja Pentti Tienari.
Mielipide Uuden ajan kolesteroli On korkea aika selvittää, miten perimää voi käyttää terveydenhuollossa, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Mielipide Koko holohoito Bakteeriflooramme vaikuttaa elämäämme ? sekä fyysisiin että henkisiin ominaisuuksiin ja sairauksiin, kirjoittaa Johannes Enroth.
Mielipide Kansalaiset haluavat ja ansaitsevat psykoterapiaa Hoidollisen lyhytpsykoterapian tulee olla osa perusterveydenhuoltoa, kirjoittaa Kristian Wahlbeck.