3639 osumaa
– Miksi puhumme ilmastonmuutoksen yhteydessä edelleen vain kuluttajavalinnoista, ihmettelee Jussi Valtonen.
Peliongelmaan liittyy voimakkaita häpeän tunteita, jotka estävät avun hakemista. Asiasta pitää siksi vastaanotoilla kysyä. Seulontaa löytyy onneksi hyviä menetelmiä.
Terveystoimittajat ry myönsi tunnustuksen Knuutin ansioista tieteellisen tutkimuksen puolustajana.
Data on valtaa, ja valta on sillä joka datan omistaa, kirjoittaa Anu Wartiovaara.
Rustovauriot näkyivät magneettikuvissa vielä kolmen kuukauden kuluttua.
Oireettoman eteisvärinän seulonta on noussut tärkeäksi tutkimuskohteeksi.
Tarvitsemmeko tosiaan kaikkea sitä terveysaiheista sisältöä, jota meille on tarjolla, kirjoittaa Tiina Raevaara kolumnissaan.
Kannabikselle lisättiin oma kohta.
Päivähoidon muodolla ei ole vaikutusta lasten kortisolitasojen vuorokausivaihteluun.
Syöpä herättää edelleen ihmisissä kauhunsekaisia mielikuvia, kirjoittaa Päivi Hietanen.
Omat asenteet vaikuttivat siihen, miten taipuvaisia ammattilaiset olivat ohjaamaan rokotekriittisiä potilaita.
Terveysala toi Suomeen myös yhteisöveroa.
Nopeampi vanheneminen korreloi toimintakyvyn heikkenemisen kanssa.
Varhaisia sairaalasiirtoja tulee välttää kaikin keinoin, toteaa tuore yhteistutkimus.
Suolistoloisen häätöhoito ei korreloi lasten kliiniseen paranemiseen.
Borrelioosille oltiin 50 vuotta sitten viisi kertaa altistuneempia kuin 2010-luvulla, selviää Turun yliopiston ja THL:n tutkimuksesta.
Oman suorituskyvyn ulosmittaaminen kiinnostaa Anni Vuohijokea sekä painonnostossa että lääketieteen opinnoissa. Molemmissa motivaatio syntyy tavoitteista.
Yhdysvalloissa on sairastunut jo 1 300 ihmistä, joista 26 on kuollut.
Hoitoja on tehty tähän asti lähes yksinomaan yksityisillä hedelmöityshoitoklinikoilla.
Uusi mittari voi olla markkinoilla jo parin vuoden kuluttua.
Tauti aiheuttaa pahimmillaan erittäin kivuliaita verenkiertokomplikaatioita.
Hoidoksi ristiluun väsymismurtumaan riittää useimmiten potilaan informointi, aika, tehokas kipu- ja osteoporoosilääkitys sekä keventävät sauvat.
Kyynärseudun sisäsivun kiputila liittyy useimmiten kyynärhermon vaivaan.
Verenkierron molekyylit voivat tarjota mahdollisuuksia taudin varhaiseen ennakointiin.
Potilasmäärien kasvu tuottaa haasteita erikoissairaanhoidolle.
Tutkimus tukee yhteyttä infektion ja tyypin 1 diabeteksen välillä.
Ennuste sydäninfarktin ehkäisyssä on parantunut länsimaissa.
Imemistä haittaava vauvan kireä kielijänne on tämän vuosituhannen muotidiagnooseja.
Kulutus ei ole vähentynyt odotetusti, kertoo WHO.
Potilaan ylipaino voi heikentää mittausten toistettavuutta ja vaikuttaa mittaustulosten luotettavuuteen.