3639 osumaa
Läheisen menettäminen on raskas kokemus, jonka useimmat ihmiset elämässään joutuvat käymään läpi. Suru on luonnollinen reaktio menetykseen, eikä siitä toipumista voi nopeuttaa. Suru vaatii oman aikansa.
Lääkkeen hyväksymisen taustalla olevia tutkimuksia pidetään puutteellisina.
Diagnosoitu muistisairaus on aina este ryhmän 2 ajoneuvojen ajoluvalle, mutta muistisairauden varhaisvaiheessa voivat ryhmän 1 ajoterveysvaatimukset vielä täyttyä.
Italialaistutkijat ovat tosissaan: yhteys värikalvon sinisen värin ja syvän endometrioosin välillä havaittiin tapaus-verrokkitutkimuksessa.
Jos matkustajat seulotaan vasta tulokentillä eri puolilla maailmaa, kuluu siihen huomattavasti enemmän voimavaroja.
THL:n mukaan amfetamiinien ja opioidien ongelmakäyttöä on kaikkialla Suomessa. Ongelmakäyttäjistä noin puolet on Etelä-Suomessa ja kolmasosa on pääkaupunkiseudulla.
Neuvola- ja kouluterveydenhuollon palveluita tulee kehittää siten, että syrjäytymisen siirtymistä sukupolvelta toiselle voidaan paremmin ehkäistä.
Pienempi kuolleisuus liittyi sekä statiinien käyttöön ennen rintasyöpädiagnoosia että diagnoosin jälkeen.
Kriitikot pitävät muutosta askeleena oikeaan suuntaan, mutta ei riittävänä.
Tulevaisuuden haasteena on oppia kohdentamaan pitkä hoito nykyistä paremmin potilaille, jotka siitä todella hyötyvät.
Levinneen taudin ennuste on nykyisin 19 kuukautta, valikoiduissa potilasaineistoissa yli kaksi vuotta. Ennusteeseen vaikuttavat levinneisyys, erilaistumisaste sekä oireiden esiintyminen.
Aiempi auto-onnettomuus ennakoi vahvimmin uutta onnettomuutta.
Lonkkaniveliä voi suojata muun muassa valitsemalla liikkumisreitit niin, että voi välillä istua.
Ei varmasti ole toivottavaa, että suun ja hampaiden kunnosta voisi tulevaisuudessa päätellä ihmisen sosiaalisen statuksen, kirjoittaa hammaslääketieteen tohtori Anna Maria Heikkinen.
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön määrittävät piirteet ovat mielialaoireet ja jaksoittaisuus. Usein sairastumista edeltää stressaava tapahtuma. Jatkuva ärtyneisyys ei ennusta kaksisuuntaisen mielialahäiriön puhkeamista.
Olemme luoneet kolmannen puhutko "lääkäriä" -testin, Aikaisempien testien tuloksista voi päätellä, että monet lukijoistamme tuntevat lääketieteen termejä.
Luvattomia ja varastettuja lääkkeitä on päässyt lailliseen lääkejakeluun Euroopassa.
Suuri osa reumatologeista eläköityy lähitulevaisuudessa.
Korvaushoitoa tulee kuitenkin käyttää vain, kun testosteronin puute aiheuttaa oireita ja testosteronivaje on varmistettu laboratoriotutkimuksin.
Sairaalainfektioiden torjunnassa käsihygienia tarkoittaa nykyään pääasiassa alkoholihuuhdehierontaa ennen potilaskontaktia ja kontaktin jälkeen.
Laihduttamisesta on tullut bisnestä. Kaikkea ei ehkäpä kannata uskoa.
Hallituksen ehdottama säädös koskisi myös kuntajaon yhteydessä lakkaavia kuntia.
"Tämä näkyy päivittäin lähetteissä ja puhelinkonsultaatioissa."
Ilman pernaa potilaalla on suurentunut riski saada bakteeriperäinen verenmyrkytys eli sepsis.
Suojakäsineiden tiheä vaihtaminen, huolellinen käsienpesu sekä puhtaat raaka-aineet torjuvat tehokkaasti norovirusta.
Selvitä Potilaan Lääkärilehden testillä, oletko perillä sote-lain kiemuroista.
Perheterapia käsittää useita eri terapiamenetelmiä.
Sote-lakiluonnos ei vielä tarjoa sote-alueille riittävästi keinoja ohjata palvelutuotantoa, THL toteaa lausunnossaan. Myös Lääkäriliitto ja HUS toivovat järjestämisvastuun ja tuotantovastuun selkää erottamista.
Koululääkärin ja -terveydenhoitajan hyvässä kumppanuudessa yhdistyvät lääketieteellinen näkemys ja tarkka tuntuma oppilaiden arkeen.
Tutkimuksesta käy myös ilmi, että ohjattu liikuntainterventio ei välttämättä lisää päivittäistä fyysistä aktiivisuutta.