2125 osumaa
Paine näkyy mielenterveyskuntoutujien asumispalvelujen tarpeen voimakkaassa kasvussa.
Sodan omakohtaisesti kokeneilla traumaperäisen stressihäiriön riski oli nelinkertainen.
Lääkärilehti kysyi, aikovatko kotimaiset yksityislääkärifirmat perustaa lääkärikeskuksia EU/ETA-maihin terveysmatkaileville suomalaisille potilaille.
Kiinteistön omistaja on otettava riski huomioon – usein tartunnan saa omasta kodista.
Hoivapaikkojen puute ja hoitajapula ovat vain osa ongelmaa.
Korona vaikutti työn tekemisen tapoihin ja määriin.
Tilannekuvan mukaan ainakaan ICT:ssä ei saada kaikkea vuodenvaihteeseen mennessä valmiiksi.
Helikoptereista halutaan kustannustehokkaampia, suositukset julkaistu.
Olisi tärkeää ymmärtää, miten paljon väsymys vaikuttaa kognitioon, sanoo Potilasvakuutuskeskuksen Maiju Welling.
Ensihoitajan ja geriatrisesti orientoituneen sairaanhoitajan työpari lähtee ensihoidon kiireettömiksi arvioiduille tehtäville.
Ukrainasta paennut Rada Glazunova sai kesätöitä Suomesta vammaisten hoitajana.
Uhkien määrittäminen muistuttaa joskus kahvinporoista luentaa, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
Käyttäjien absoluuttinen lukumäärä on kasvanut edelleen.
Suuret haasteet voitetaan yhteisön voimalla, kirjoittaa Eija Kalso.
Oireilun lisääntymistä selittävät niin rajoitukset kuin sairastumisen pelko ja perheen ongelmat.
Terveydenhuoltoon tarvitaan kansalliset, läpinäkyvät periaatteet priorisoinnin tueksi.
Suurin ongelma on järjestelmän pirstaleisuus, sanovat ylilääkärit Leena Repokari ja Laura Häkkinen.
Luontoaskel terveyteen -ohjelma yhdistää terveys- ja ympäristötavoitteet.
Koronassa vietetty aika oli muistutus siitä, miten moneen kerrokseen on maailman väki pakattu, kirjoittaa Miila Halonsaari.
Kansanterveystyö ja ilmastotyö kulkevat käsi kädessä, kirjoittaa Leena Setälä.
ICD-11-tautiluokituksessa rahapeliriippuvuus on luokiteltu samaan luokkaan aineriippuvuuksien kanssa.
Luonnolla tiedetään olevan suuri merkitys mielen hyvinvoinnille, kirjoittaa Eija Kalso.
Taudinkuva vaikuttaa muuttuneen, ja keuhkokuumetta esiintyy aiempaa harvemmin.
Terveydenhuoltotutkimus ei tuota patentoitavia tuotteita, vaan tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi.
Kuka keksisi keinon ehkäistä vanhenemista, kysyy Tiina Laatikainen.
Diabetespotilaiden vastaanottokäynnit vähenivät jyrkästi, mutta korvautuivat etäpalveluilla.
Yksityisen sektorin listalla kärkijoukossa on myös antibiootti.
Näin huolehtimista, huomaavaisuutta, välittämistä ja luottamusta, kirjoittaa Silja Kosola.
Kaikenikäiset naiset ja miehet hakeutuvat tapaturmapäivystyksiin parisuhdeväkivallasta aiheutuneiden vammojen vuoksi.
Erilaisten räätälöitävien kuntoutusmoduulien joustava yhdistäminen on tulevaisuutta, kirjoittaa Jari Turunen.