2783 osumaa
Kuten meillä kotoisessa Suomessa, myös Britanniassa yleislääkärit ja perusterveydenhuolto ovat jääneet resursseissa jälkeen erikoissairaanhoidosta.
Lukuisissa laeissa oikeutetaan tai velvoitetaan lääkäri poikkeamaan salassapitovelvoitteistaan.
Tutkija perää muutosta masennuksen hoitoon.
Vaara saada C-hepatiitti-infektio on tuoreen raportin mukaan suurin suun terveydenhuollon työntekijöillä. Hyvänä kakkosena tulivat lääkärit ja sairaanhoitajat.
Suunterveyden perusta on yksinkertainen: hyvä suuhygienia ja terveelliset ruokatottumukset.
Tuoreen tutkimuksen perusteella perusteella neljän viikon kuntoutus parantaa potilaiden toimintakykyä yhtä paljon oli potilas sitten alle 65-vuotias, 65?80-vuotias tai yli 80-vuotias.
Potilaana ei ole helppoa olla ? ei lääkäripotilaanakaan.
Verenpaineen lääkehoidossa kannattaa tähdätä alle 130/75 mmHg:iin, jolloin ainakin kardiovaskulaaritapahtumien, sepelvaltimotaudin ja kokonaiskuolleisuuden riski pienenee eniten verrattuna lähtötilanteeseen.
Asperger-piirteeni eivät ole minun luonnettani, vaan selkeästi neurologisia ongelmia, kirjoittaa Tiina-Maria Tuominen.
Muualta maailmasta saadun kokemuksen mukaan suojatun sähköisen viestinnän ja esimerkiksi videokonsultaation avulla voitaisiin hoitaa merkittävä osa vastaanottokäynneistä, kirjoittaa Osmo Saarelma.
Valinnanvapaus ei voi toteutua, jos ei ole valinnan mahdollisuuksia.
Kulutuksen kasvun todennäköisimmät syyt ovat sildenafiilin patentin raukeaminen ja tuntuvasti laskeneet hinnat.
Liioitellut kuvaukset lääkkeiden tehosta saattavat johtaa lukijoita harhaan.
Joskus ennalta-arvattava näytelmä rikkoutuu virkistävästi: Sun täytyis syödä enemmän! sanoi vanhempi rouva lääkärille.
Tuoreen suomalaistutkimuksen perusteella lääkkeiden ottamatta jättäminen voi lyhentää potilaiden elinikää.
Tutkimuksen mukaan parasetamolin teho on vaatimaton.
Erikoissairaanhoidon kulujen kasvu söi perusterveydenhuollossa saadut säästöt.
Diabeetikoilla on usein verenpainetautia, ja sen hoidolla voidaan vaikuttaa merkittävästi sairastumisriskeihin, mutta ihanteellinen verenpaineen tavoitetaso on vielä kiistanalainen.
Luulosairaus on diagnooseista vaikeimpia. Ken siitä käy, saa kaiken toivon heittää, kirjoittaa Satu Salonen.
Keinoälyä ja oirenavigaattoreita, nettiajanvaraus, oma hoitopolku, etähoitoa. Digiloikka saapuu erikoissairaanhoitoon.
Muistisairaiden neuropsykiatrisiin oireisiin suositellaan ensisijaisesti lääkkeettömiä hoitoja. Psyykenlääkkeitä käytettäessä riskit ovat usein suuremmat kuin hyödyt.
Lääkkeiden hintalautakunta toivoo tietoa lääkevalmisteen vaikutuksista potilaan hoitoon ja arkeen.
Aiemmat hoitotulokset kannattaisi arvioida uudelleen väärän luokituksen takia.
Aleksi Varinen toivoo, että sote-uudistuksen myötä useamman kuukauden jonot yleislääkärin kiireettömälle vastaanottoajalle ovat kohta historiaa.
Laajan analyysin mukaan saatavilla olevista tulehduskipulääkkeistä etorikoksibi ja diklofenaakki (annoksella 150 mg/vrk) vaikuttavat tehokkaimmilta nivelkulumakivun hoidossa.
Tutkimuksen mukaan tekonivelleikkaukseen tulleista potilaista 85 % odotti toipuvansa kivuttomaksi, mutta vain 43 % oli kivuttomia kahden vuoden kuluttua.
Kun sähköinen resepti jumittuu, reseptilääkkeiden toimittaminen potilaille hankaloituu välittömästi.
Lääkäri tarvitsee laaja-alaista osaamista voidakseen suoriutua perustehtävästään, potilaiden hyvästä hoidosta.
Sote-linjaus herättää monenlaisia ajatuksia. Aki Lindénin suhtautuminen on kaksijakoista.
Kahvinjuojien sairastumisriski oli tässä tutkimuksessa pienentynyt riippumatta siitä minkälaista kahvia he suosivat.