3639 osumaa
Nyt selvitetään myös mallia, joka perustuisi osittain itsehallintoalueiden omaan verotusoikeuteen.
Tauti tappaa enemmän miehiä kuin naisia. Kuolleisuus on vähentynyt useimmissa maissa, mutta erot ovat suuria.
Tutkimusten mukaan ensimmäisen 12 viikon aikana runsaat 40 prosenttia potilaista jättää lääkeannoksia väliin tai lopettaa lääkityksensä kokonaan.
Yhteys havaittiin riippumatta naisten sosiaalisesta ja ekonomisesta asemasta, tupakoinnista ja useista muista tuloksiin mahdollisesti vaikuttavista tekijöistä.
Tutkijat epäilevät, että syy löytyy oppineisuudesta. Aiemmista tutkimuksista opiskelun, lukemisen ja muun ns. lähityön tiedetään olevan likinäköisyyden riskitekijä.
Kahden vuoden seurannan aikana viiniryhmäläisten hyvän kolesterolin pitoisuus suureni enemmän kuin verrokkien.
Professori Hannu Koposen mukaan masennuslääkehoito on sitä tärkeämpää, mitä vaikeammasta depressiosta on kysymys.
Sekä liian matalista että liian korkeista lämpötiloista voi aiheutua terveyshaittoja.
Lääkärin panos on ollut pahimmillaan se, että hän on kehottanut potilasta syömään sitä, mitä pystyy, kertoo Reijo Laatikainen.
Aleksis Kiven kirjeet paljastavat miehen, joka tuskaili paljon, mutta jonka mielenterveys oli luultua vakaampi.
Surullisen tai aggressiivisen musiikin kuuntelu saa aikaan tunteen negatiivisten tunteiden ilmaisusta, mutta ei välttämättä kohenna negatiivista mielialaa, tutkimus paljastaa.
CGRP-vasta-aineeseen perustuvat lääkkeet saattavat olla seuraava suuri edistysaskel migreenin hoidossa ja nyt julkaistut tulokset vahvistavat käsitystä entisestään.
Raskauspahoinvointiin suositeltiin B6-vitamiinihoitoa yhdistettynä antihistamiiniin. Inkivääri ravinnossa nähtiin mahdollisesti hyödylliseksi.
Euroopassa vain noin yksi viidestä sydänpysähdyspotilaasta saa maallikkoelvytystä.
Lähi-idästä on myös vahva näyttö siitä, että dromedaarit voivat kantaa MERS-virusta ja mahdollisesti levittää sitä kamelinhoitajiin tai muihin niiden kanssa läheisessä kontaktissa oleviin henkilöihin.
Kivien heittelyä, hakkaamista, vähättelyä, masennusta. Sellainen oli Soroush Mehrabkhanin lapsuuden Suomi.
Potilaiden elinaika leikkausryhmässä oli 19,2 kuukautta ja ilman leikkausta hoidetuilla 20,5 kuukautta.
Muutokset eivät kuitenkaan koske niitä lääkäreitä tai organisaatioita, jotka eivät vielä ole liittyneet e-reseptijärjestelmän käyttäjiksi.
Kelan suunnittelemaa AURA-kuntoutusta ei toteuteta hallituksen säästötoimien vuoksi. Uuden KIILA-kuntoutuksen tarjouskilpailu on käynnissä.
Ennen lisätutkimuksia onkin epävarmaa pieneneekö iäkkäiden dementiariski, jos heidän D-vitamiinivajauksensa korjataan.
Eduskunnan oikeusasiamies moitti HPV-rokotuskampanjaa. THL täsmentää ohjeita.
Miksi Hargeisa Avenuella ei voi puhua vapautuneesti suomea kuin salakieltä?
Naiset sairastuvat virtsarakkotulehdukseen jo nuoresta iästä alkaen. Miehet puolestaan sairastuvat yleensä vasta vanhalla iällä.
Kohtuullisen rasittava monipuolinen liikuntaharjoittelu paransi toimintakykyä ja oli turvallista ja toteuttamiskelpoista iäkkäille naisille.
Terveydenhuollon henkilökunnalle suositellaan kausi-influenssarokotuksen ottamista. Rokotuskattavuus jää silti monin paikoin vähäiseksi.
On myös arvioitu, että laboratoriokokeista noin 25 prosenttia tehdään turhaan. Ongelma korostuu, jos turhan testin tulosten perusteella päädytään tekemään tarpeettomia lisätutkimuksia.
Alkoholiseulonta, mini-interventiot ja riippuvuuden hoito voisivat merkittävästi vähentää kohonnutta verenpainetta sairastavien määrää.
Moni ajattelee, että natriumarvo kertoo nautitun suolan määrän. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.
Tutkimuksen mukaan toivottomuuden tunteet ovat dementiaan sairastuvilla yleisempiä kuin muilla jo 20 vuotta ennen muistisairauden toteamista.
Mitä nopeampaa nikotiinin poistuminen on, sitä enemmän tupakkaa yleensä kuluu ja sitä vaikeampi siitä on myös päästä eroon.