260 osumaa
Hoitotakuun kiristys osoittaa, että terveyskeskusten pelastaminen otetaan vakavasti, sanoo Lääkäriliiton Samuli Saarni.
Väitöstutkijan mukaan olisi tärkeää kerätä tietoa naisten kokemista rintasyövän oireista.
Suomessa seulonnan peittävyys ei yllä Pohjoismaiden tasolle.
Syöpäsairauksiin liittyy etenkin ensimmäisinä kuukausina diagnoosin jälkeen merkittävä laskimotukosriski.
Vajaaravitsemusta on edullisempaa ehkäistä kuin korjata.
Sairaalassa riski pitäisi arvioida viimeistään toisen hoitopäivänä.
Prototyyppivaiheessa oleva sensorilaite kiinnitetään matkapuhelimeen.
Vuodeosastojen toimintaa on jouduttu rajoittamaan VRE-esiintymän vuoksi.
Tartunnalle altistuneita on useita satoja.
Helsinki on yksi harvoista kunnista, jossa iäkkäät ovat mukana seulontaohjelmassa.
Tuberkuloosi nousi otsikoihin, kun HUS:ssa synnytti tartuttavaa keuhkotuberkuloosia sairastava nainen. Kaksi vuotta sitten Lääkärilehti julkaisi tuberkuloosista laajan katsausartikkelin.
Haimasyövässä havaittiin suurimmat erot eloonjäämisluvuissa yliopistosairaaloiden vastuualueiden välillä.
Kannat ovat usein uudenlaisia, ja käsihygienia on kaiken a ja o.
Hajuaistin toiminta on pitkään ollut epäselvää ja hajuaistin häiriön tutkimusmahdollisuudet ja hoitokeinot rajalliset. Hajuaistin häiriöt ovatkin olleet alidiagnosoituja.
Koululaisten allergiaruokavaliot voidaan vähentää alle puoleen, selviää tutkimuksesta.
Turun kaupunginsairaalassa ja TYKS:ssa on todettu 65 VRE-löydöstä.
Paksusuolisyövän suurtutkimuksessa oli mukana yli 300 000 suomalaista.
Kahdeksan päivää ja yötä RMS Adriatic oli tehnyt matkaa Liverpoolista, melkoisessa merenkäynnissä, kirjoittaa Anu Wartiovaara.
Uudistuksessa säädetään oireettoman henkilön lääketieteellisen altistuksen oikeutusta.
Taudin määritelmien laajentaminen, esimerkiksi hoitoa vaativan verenpaineen rajan madaltaminen, lisää ?sairaiden? määrää.
Kymmenen vuoden aikana painonhallinnassa onnistui vain neljäsosa nuorista aikuisista.
Harvinaisten kromosomimuutosten ja yksittäisten geenimuutosten tutkimisesta tarvitaan lisää kokemusta.
Korkea verenpaine aiheuttaa usein pysyviä muutoksia sydämessä ja verisuonissa.
Rahaa poltetaan, jos seulontoja tehdään elämän loppuun asti, sanoo johtajaylilääkäri, dosentti Vesa Kataja Keski-Suomen keskussairaalasta.
Helsinkiläinen koululääkäri kyseenalaistaa koko ikäluokkien lääkärintarkastukset. THL on toista mieltä.
Laaja nuorten brittijalkapalloilijoiden seurantatutkimus osoittaa, että varhaisella seulonnalla on hyvin vaikea ennakoida urheilijoiden harvinaisia sydänkuolemia.
Suurin työ tekoälyhankkeissa on tiedon saattaminen oikeaan muotoon, arvioi HUS:n kehittämisjohtaja Visa Honkanen.
Rasitus-EKG-tutkimusta tehdään vieläkin joskus etenkin yli 50-vuotiaiden miestyöntekijöiden terveystarkastusten yhteydessä.
Esimerkiksi Ruotsissa ja Britanniassa on alettu seuloa aneurysmia vanhemmilta miehiltä.
Valtaosa syömishäiriöistä jää terveydenhuollossa havaitsematta.