189 osumaa
Yksittäiset perinnölliset geenimuutokset häiriköivät solussa paljon tunnettua laajemmin, selviää tutkimuksessa.
Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan ruokavalion kolesteroli ei ollut yhteydessä suurentuneeseen aivoinfarktin riskiin.
Sairauksista toipuminen pitkittyy ja toimintakyky heikkenee.
Kananmuna on hyvä proteiinin lähde, mutta yksi keltuainen sisältää noin 230 mg kolesterolia.
Suomalaiset ovat niin omalaatuisia, että ensimmäiseksi kannattaa suunnata SISu-tietokantaan.
Aineenvaihdunta ja paino ovat vahvasti perimän säätelemiä. Eripainoisia kaksosia tutkimalla nähdään painoeron aikaansaamat muutokset aineenvaihdunnassa.
Virusten määrä viittaa jatkuvaan matala-asteiseen infektioon, kertoo väitöstutkimus.
Terveen henkilön varastorautavajaus korjataan yleensä suun kautta otettavilla valmisteilla.
Siperialaistutkimukseen osallistui muun muassa murhaajia.
Aikuiset syövät kasviksia, hedelmiä ja marjoja liian vähän, kertoo THL:n FinRavinto 2017 ?tutkimus.
James Allison ja Tasuku Honjo saivat lääketieteen Nobel-palkinnon immuno-onkologisista tutkimuksistaan. Miten heidän saavutuksensa näkyvät arkipäivän syöpähoidoissa?
Väitöstutkimuksessa löytyi kaksi Modic-muutoksille altistavaa geenivarianttia.
Epäilyn mitokondriotaudista herättää potilaan oireiden ja löydösten kokonaisuus.
Monet suomalaisetkin ovat omalla rahallaan tilanneet netistä genominsa sekvensointia. En ole varma, osaavatko he sitten tulkita saamiaan tuloksia, kirjoittaa Satu Salonen.
Kolesterolilääkkeen lyhyt altistus ei vaikuta tautiin, mutta riittävän pitkään käytettynä eturauhassyövän kasvu hidastuu.
Aikaisemmin lapsivettä on käytetty antoreittinä muun muassa infektioiden ja sikiön rytmihäiriöiden hoidossa, mutta tulokset olivat huonot.
Lääkärin etiikalle ja moraalille ihmis-Barbiet ovat konsulttikielellä ilmaistuna iso haaste, johon on syytä saada pian vastaus, kirjoittaa Merja Minkkinen.
Kehittäminen on hidasta, sillä helpot rokotteet on jo keksitty.
Lasten lihavuusepidemiaa tuskin pysäytetään lisäämällä punnituksia kouluterveydenhuollossa. Sen sijaan tuntuva rasva- ja sokerivero saattaisi auttaa.
Genomin muokkauksessa ovat viime aikoina herättäneet suurinta huomiota geenisakset eli CRISPR-Cas9-tekniikka.
Valtaosa oireista selittyy toiminnallisilla vatsavaivoilla.
Asteittainen lopettaminen vähentää oireiden todennäköisyyttä.
CRISPR on helppo ja monipuolinen geenimuokkausmenetelmä. Sen keksijää kuitenkin huolestuttaa, että menetelmää aletaan käyttää väärin.
Terveiden vanhusten tulisi saada proteiinia 1,2 grammaa kehon painokiloa kohti vuorokaudessa.
Pre-eklampsialle altistavia perimän muutoksia paljastui läheltä geeniä, joka tuottaa sFIt-1-proteiinia.
Perun Limassa köyhien asuinalueella terveydenhuolto on kuin Suomessa sata vuotta sitten.
Mitokondriomoottori mykistää tehokkuudellaan, kirjoittaa Anu Wartiovaara.
Kudoksen immunohistokemiallinen värjäys tunnistaa aggressiivisen syöpätyypin.
Mikrobit sisältävät mahdollisuuden paljon parempaan ja uhkauksen paljon pahemmasta yhtä aikaa.
Eri lähteistä saatavien proteiinien merkitystä diabetesriskin kannalta on tutkittu vähän.