852 osumaa
Sairauksiaan hän ei voinut valita, kirjoittaa yleislääkäri Saku Pelttari.
Tekoälyalgoritmi tekee mitä se on koodattu tekemään, kirjoittaa lääketieteen lisensiaatti Saana Mäenpää.
Otsalohkodementian ensioireet jäävät usein huomaamatta.
”Miten onnistuinkaan löytämään tällaisen ammatin, jossa merkitys seuraa toista”, pohtii tamperelainen infektiolääkäri Reetta Huttunen.
Lääkärit pelkäävät kuolemaa yhtä paljon kuin muutkin, tai enemmänkin, sanoo uransa saattohoidossa tehnyt Anneli Vainio.
Monelle parin tunnin harrastus kerran viikossa voi olla voimanlähde, kirjoittaa akuuttilääketieteeseen erikoistuva lääkäri Terhi Savolainen.
Mallit ottavat huomioon useat samanaikaiset riippuvuudet ja niiden vaihtumisen.
Aalto-yliopisto: Peli sopii myös kuntouttavaan työhön.
Todennäköisesti aiemmissa tutkimuksissa lääkehoitoon johtanut häiriö on ollut muistisairauden varhainen oire.
Vahvan tieteellisen argumentin voi esittää monella tavalla, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Heini Kärkkäinen on päätynyt anoreksian ja mielenterveysongelmien vuoksi sairaalahoitoon kaksi kertaa. Jaksot pelastivat hengen, mutta muistiin jäi lääkärin sanoja, jotka hän mieluiten unohtaisi.
Näin haetaan toinen ihminen kauhujen keskeltä takaisin valoon, kirjoittaa Janna Rantala.
Miksei sairastavuus voisi osittain olla ylisukupolvista perintöä, kysyy Sirpa Kähkönen.
Neuvola toimii jo useissa kunnissa – Raahessa tavoittaa 86 prosenttia 65-vuotiaista.
Mitä enemmän leikki-ikäiset viettävät aikaa yksin ruudun ääressä, sitä heikommat taidot ovat.
Hoivapaikkojen puute ja hoitajapula ovat vain osa ongelmaa.
Myyräekinokokki uhkaa Suomea samalla tavoin kuin rabies.
Uimari Matti Mattsson uskoi oireiden syyksi rankan päivittäisen harjoittelun.
Jaatko ympärillesi enemmän uskoa, toivoa, iloa ja valoa vai pelkoa ja pahaa oloa, kysyy Silja Kosola.
Tilannekuvan mukaan ainakaan ICT:ssä ei saada kaikkea vuodenvaihteeseen mennessä valmiiksi.
Matkailijat tuovat yhä useimmiten tietämättään antibiooteille resistenttejä bakteereja, todetaan tiedepääkirjoituksessa.
Pisteytys kliinisen kuvan ja laboratoriolöydösten perusteella johti leikkaukseen harvemmin.
Vaikeaa epilepsiaa sairastava Nina Teerimäki on tyytyväinen toimivaan vuorovaikutukseen lääkärien kanssa.
Kaikkien uusien lääkkeiden teho ei ole niin hyvä kuin hinnan perusteella voisi toivoa.
Lasse Lehtonen panostaisi kuolemien vähentämisessä tiedolla johtamiseen.
Käyttäjien absoluuttinen lukumäärä on kasvanut edelleen.
Olen lähes unohtanut oman osuuteni koulun sosiaalisessa valtapelissä, kirjoittaa Silja Kosola.
Koronassa vietetty aika oli muistutus siitä, miten moneen kerrokseen on maailman väki pakattu, kirjoittaa Miila Halonsaari.
Tuore tutkimus läpäisyinfektioista väittää, että huonosti.
Tutkimusryhmään kuulunut Eino Solje pitää tuloksia mullistavina.