274 osumaa
Tupakoivien miesten riski sairastua keuhkosyöpään on 27-kertainen verrattuna miehiin, jotka eivät koskaan ole tupakoineet.
Lapsuudessa ja nuoruudessa alkanut ylipaino jatkuu usein aikuisikään.
Muistisairauteen sairastutaan ikäluokka ikäluokalta myöhemmin.
Liikunnasta on monenlaisten terveysvaikutusten ohella kiistattomasti hyötyä myös syövän ehkäisyssä.
Käypä hoito -suosituksessa muun muassa ehdotetaan riskiryhmiin kuuluville laboratoriotestiä.
Kummastelijat hiljenivät, kun tutkimus tuotti hyviä tuloksia ja liikuntabuumin.
Kun astmaatikolla menee huonosti, selvittelyssä pätevät vanhat viisaudet.
Leikkaus näyttää parantavan myös ylipainoisen diabeetikon ennustetta.
Erityisesti erilaiset kasvaimet näkyivät kuvauksessa hyvin.
Ruokatottumuksissa näkyivät ryhmien väliset erot.
Riski sairastua tyypin 2 diabetekseen on lihavilla kahdeksankertainen normaalipainoisiin verrattuna.
Parempi teho oli nähtävissä 17?39-vuotiaiden kaikissa ikäryhmissä.
Vaikka ylipainon vaarat tunnistetaan, sen todellinen merkitys sairauksien taustalla näyttää jääneen liian vähälle huomiolle, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Ylipaino ja lihavuus vaikuttavat merkittävästi sairastuvuuteen.
Ylipainoisuus on yleisempää pojilla, selviää THL:n tuoreesta tilastoraportista
Yleistyvä insuliiniresistenssi on keskeinen tekijä tyypin 2 diabeteksen synnyssä, mutta terveydenhuollossa ei ole yleisesti käytössä testiä sen toteamiseksi.
Ulkomaalaistaustaisella väestöllä esiintyi Suomen väestöä enemmän sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä.
Umpilisäketulehdukseen sairastuu elämänsä aikana 7?8 prosenttia ihmisistä.
Pirjo Käkelä väitteli viime viikolla, ja aivan kohta hänen bändinsä Käkelä ja Hankala Akka julkaisee kolmannen levynsä.
Tosielämän burnoutiin eivät sairastu sohvaperunat, joilla elämänhallinta on hakusessa, kirjoittaa Merja Minkkinen.
Lihavuus vaikeuttaa hedelmöittymistä ja lisää raskauskomplikaatioita. Liikunta voi auttaa.
Harvinaisten kromosomimuutosten ja yksittäisten geenimuutosten tutkimisesta tarvitaan lisää kokemusta.
Riittävä uni, liikunta ja terveellinen ruokavalio voivat puolestaan vähentää perinnöllisiä haittoja.
Terveydenhuoltoa koskevassa keskustelussa on juuri nyt läsnä yksilöä vastuullistava poliittinen trendi. Vastuunäkökulma on keskustelussa kuitenkin hyvin kapeakatseinen.
Lasten lihavuusepidemiaa tuskin pysäytetään lisäämällä punnituksia kouluterveydenhuollossa. Sen sijaan tuntuva rasva- ja sokerivero saattaisi auttaa.
Jos lihavuus määritellään poikkeamaksi normaalista, ulkopuoliset ryhtyvät tekemään päätelmiä myös ylipainoisuuden tai lihavuuden syistä, kirjoittaa Ulla Järvi.
Tulos oli hyvä välilevytyräleikkauksen jälkeen, mutta heikompi vaativamman stabiloivan ja juurikanavan avarrusleikkauksen jälkeen.
Jättimäiseltä joukolta amerikkalaisia puuttuu kokonaan mahdollisuus korkeakoulutukseen, terveydenhuoltoon ja sosiaaliseen liikkuvuuteen.
Lantionpohjan lihasharjoittelu ja rakon koulutus auttavat virtsankarkailusta kärsiviä naisia.
Väitöstutkimuksessa löytyi uusia solunsisäisiä mekanismeja, jotka välittävät ja säätelevät adiposytokiinien niveltulehdusta ja rustovauriota pahentavia vaikutuksia.