1693 osumaa
Haluan tietää, kuka päättää, mitä tai kenen sairautta ei hoideta, kun rahat eivät hyvinvointialueella riitä, kirjoittaa lääkäri Tiia Reho. Hän ei halua hyväksyä hiljaista priorisointia terveydenhuollossa.
Lasten ja nuorten ylipaino on suuri ongelma Suomessa, kuten myös Yhdysvalloissa. Kaliforniassa tutkittiin veden juomisen lisäämistä lapsilla ja sen vaikutusta ylipainoon.
Ruoan tuputtaminen saa syömisen säätelyn häiriintymään ja altistaa ylipainolle.
Missä tuntuu romanttinen rakkaus, missä rakkaus ystäviä kohtaan? Entä rakkaus luontoa tai itseä kohtaan? Tämä selvisi Aalto-yliopiston tutkimuksessa.
Suomessa on arviolta 55 000 näkövammaista. Lähivuosina määrän odotetaan nousevan.
Erityisesti tyttöjen tilanne huolestuttaa.
Enterorokko on lasten rokkotauti, mutta sitä tavataan myös aikuisilla.
Alkoholi ja raskaus eivät sovi yhteen.
Taustalla ei ole sosioekonomiset tekijät, vaan nykyisen elämänpolun muuttuminen ja valinnanvapauden kasvaminen.
Syksy on sienien aikaa ja niin myös sienimyrkytysten.
Tulokset saatiin yhdistämällä kahden kansallisen rekisterin tietoja.
Ilmaiseksi annettujen rokotusten kustannukset ovat kohtuulliset suhteessa niillä saavutettavaan terveyshyötyyn.
ADHD-lääkehoidon määrä on ollut jyrkässä nousussa viime vuosina. Ja mahdollisesti aivan turhaan, toteaa Husin lastenpsykiatrian ylilääkäri.
Aamuvirkkujen lasten vanhemmat nukkuvat laadukkaampaa unta, paljasti väitöstutkimus.
Pelkästään pulpetilla oleva puhelin heikentää keskittymistä.
Yleistynyt ylipaino heikentää hedelmällisyyttä, kirjoittaa naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Emilia Huvinen.
Jos tyypin 1 diabetekseen sairastunut ei pääse ajoissa sairaalahoitoon, on seurauksena hengenvaarallinen ketoasidoosi eli happomyrkytys.
Aluksi oireeton virushepatiitti voi johtaa vakavaan maksavaurioon, mutta tartunnalta voi suojautua omalla käyttäytymisellä.
Terveystalon yleislääkäri Toni Vänni ottaa kantaa yhdeksään kesäterveyteen liittyvään uskomukseen.
Tavoitteena tulee olla, että liikkuminen ja terveellinen ruokailu opitaan jo varhain osaksi elämää, kirjoittaa Jarkko Heiskanen.
Uusi tutkimus osoitti, että skolioosileikkaus lapsella vähentää kipuja ja parantaa elämänlaatua.
Suomi on kulkemassa valitettavan itsekkääseen suuntaan, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Punkkirokote kannattaa ottaa ajoissa, ennen punkkikautta, jotta se on voimassa hyvissä ajoin. Tarvittaessa on olemassa myös nopeutettuja rokostusohjelmia.
Moni unohtaa aurinkolasit. Lue, miksi silmien suojaaminen auringolta on tärkeää.
Erityisen huono tilanne on Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Italiassa.
Korkea hemoglobiini on ennen kaikkea merkki siitä, että elimistö saa liian vähän happea. Syitä vähäiseen hapensaantiin voi olla useita. Aina kyse ei ole sairaudesta.
Noin 15 % raskauksista päättyy keskenmenoon. Silti terveydehuollosta saatu tuki on usein puutteellista ja epäempaattista.
Tassulan lapsissa on mukana mielen sairaudet.
Minerva Krohn hoitaa kotoaan terveyskeskuspotilaita moneen kuntaan eikä tapaa heitä koskaan. Työtapa on opettanut kuuntelemista.
Atooppinen ihottuma tuo usein mukanaan liitännäissairauksia, jotka kurjistavat oloa entisestään.