2551 osumaa
Hoidon toteutus täytyy harkita yksilöllisesti potilasta kuunnellen, toteaa Maaria Oikarinen.
Juhani Knuuti on huomannut, että asiallisen blogikirjoittelun kautta voi vaikuttaa mielipiteisiin, vaikka fanaatikkojen näkemyksiä tuskin pystyy muuttamaan.
Pelaaminen vähensi onnettomuudesta mieleen tunkevia takaumia.
Tutkimus osoitti, että säännöllinen vesipiipun polttelu on vahingollista keuhkoille ja koko elimistölle.
On uhkarohkeaa uudistaa maan terveydenhuoltojärjestelmä niin, että käyttöön tulee raakile, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Sylkikontakteja kannattaa vältellä, mutta sen ei pidä estää läheistä kanssakäymistä lapsen kanssa.
Heikki Laine kertoo valinnanvapausesimerkin, jonka hinta oli huikea.
Osa perii erityiskorvattavan lääkehoidon B-lausunnosta maksun, vaikka ei saisi.
Lääkäriliitto kannattaa valinnanvapauden hallittua laajentamista julkisessa terveydenhuollossa, kirjoittavat Marjo Parkkila-Harju ja Heikki Pärnänen.
Ei voi olla järkevää, että terveitä ylihoidetaan ja sairaita alihoidetaan, kirjoittaa Osmo Soininvaara.
Terveiden perheenjäsenten seulontaa ei toistaiseksi suositella.
Proteiinifosfataasit ovat tutkijoiden mukaan houkuttelevia tulevaisuuden lääkekehityskohteita.
Sote-uudistuksen vaaroista on kirjoitettu paljon. Muutos tuo aina tullessaan haasteita, mutta harvoin pelkkää negatiivista, miettii Aleksi Varinen.
Nykyajan puskaradio näyttää tulevan väistämättä myös lääkäripalveluihin, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Kivunhoidossa tarvitaan sekä lääkkeellisiä että lääkkeettömiä elementtejä, kirjoittaa Sirpa Tahko.
Vähäinen unimäärä on kuin liian lyhyt huuhteluohjelma, kirjoittaa Anu Wartiovaara.
Hoitopalautteet löytyvät Kannasta – tai sitten eivät, terveyskeskuslääkärit harmittelevat.
Jos kaikkivaltiaan asemaan asettunut media ei kanna vastuutaan, mistä kansalainen saa tasapuolista, tosiasioihin pohjautuvaa tietoa?
Isovanhemmuus on arvokas tehtävä, joka tuo mukanaan vastuuta, mutta paljon myös iloa, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Koskaan ei tiedä, kuka astuu sisään. Fyysisen ja sanallisen väkivallan uhka kulkee osana päivystäjien työtä.
Minulle sopisi, että lääkärit saisivat enemmänkin rahaa lääketeollisuudelta, kirjoittaa Satu Salonen.
Erityisesti vähän liikkuvia kannattaa patistaa liikkeelle, kirjoittaa Tuomas Kiviniemi.
Alkoholin kulutus väheni. Samalla erot sosiaaliryhmien elinajanodotteessa kaventuivat.
Värisokean elämä on saanut pohtimaan vammaisuutta yleensä yhteiskunnassamme, pohtii Hannu Ollikainen.
Henkilökunnan korvaaminen sitomisella ei kuulosta hyvältä, kirjoittaa Riitta Antikainen.
Ennusteesta puhuminen vaatii tilannetajua ja empatiaa, kirjoittaa Päivi Hietanen.
Tulkkausta käytetään terveydenhuollossa nykyään erittäin paljon: viime vuonna HUS hankki yli 26 000 tulkkaustuntia 63 kielellä.
– Uskon, että geneettiseen ALS-tautiin voi löytyä lähivuosina hoito. Näin sanoo ALS-tutkija, Harvardin yliopiston professori Merit Cudkowicz. Hän vieraili Suomessa helmikuun alussa.
Harjoitus tekee pysyväksi, mutta vain mestarillinen harjoitus tekee mestarin, kirjoittaa Petri Riikonen.
Kannabiksen ainesosat vahingoittavat kehittyvää alkiota jo yhden viikon kuluttua hedelmöitymisestä.