Jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotusten suoja ehkä luultua pitempi
Jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotukset pitäisi uusia kymmenen vuoden välein, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan suuri osa ihmisistä saa todennäköisesti rokotuksista selvästi tätä pitemmän suojan. Ennen lisätutkimusten varmistusta tehosterokote kannattaa kuitenkin edelleen ottaa.
Ärhäkkä rasismikausi tulossa – muista psykososiaalinen rokote
Epävakaina ja rasistisina aikoina, kun Eurooppaan rakennetaan taas raja-aitoja, parasta vastalääkettä vieraudenpelkoon on itsensä altistaminen eli psykososiaalinen rokottaminen, kirjoittaa maailmaa kiertävä lääkäri Mika Rautanen.
Onko Suomi muuttumassa rokotuskriittiseksi?
Euroopassa on viime vuosina esiintynyt useita rokottamattomista väestönosista liikkeelle lähteneitä epidemioita, joissa on sairastunut kymmeniä tuhansia ihmisiä tuhka- tai vihurirokkoon. Valitettavasti on viitteitä siitä, että myös Suomessa on syytä olla huolissaan rokottamiseen epäröivästi tai kielteisesti suhtautuvien määrän lisääntymisestä.
THL: Paperittomille laajemmat terveyspalvelut
Suomessa oleskelevien paperittomien henkilöiden terveydenhuolto pitäisi järjestää kuten niiden ihmisten hoito, joilla on kotikunta Suomessa. Tämä vastaisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan parhaiten kansainvälisiä ihmisoikeuksia ja Suomen perustuslakia.
Rokote muuttaa HPV-tautitaakan torjunnan
On upeaa, että HPV-rokote on päässyt kansalliseen rokoteohjelmaan. Yhdessä toivottavasti pian uudistuvan seulontakäytännön kanssa sillä saavutetaan maksimaalinen lääketieteellinen vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus HPV-tautitaakan vähentämisessä, kirjoittaa LKT, dosentti Pekka Nieminen.
Miksi HPV-rokote tulee tänä syksynä rokotusohjelmaan?
Viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana 20?39-vuotiaiden naisten syöpä on tasaisesti lisääntynyt. Rokotusohjelma kohdistuu tyttöihin ennen seksielämän alkua, jolloin rokottamalla voidaan estää merkittävä osa infektioista, esiasteista ja syövistä.