209 osumaa
Muutamaan geenimerkkiin perustuva lausunto ei eroa sattumanvaraisesta, kirjoittaa perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Juha Kere.
Satunnaistettuun tutkimukseen otettiin mukaan 1 355 iältään 30?55-vuotiasta naista, joilla oli lisääntynyt rintasyöpään sairastumisen riski mutta ei tunnettuja geenimutaatioita.
Miehestä naiseksi muuttuneilla rintasyöpää esiintyi 46 kertaa enemmän kuin miehillä muuten, mutta kuitenkin vähemmän kuin syntymästään saakka naisilla.
Saatavuushäiriö kestää arviolta syyskuun loppupuolelle.
Atetsolitsumabia ja nab-paklitakselia sisältävän yhdistelmähoidon arvio valmistuu vuoden loppuun mennessä.
Väitöstutkijan mukaan olisi tärkeää kerätä tietoa naisten kokemista rintasyövän oireista.
Alkoholin aiheuttama syöpäriski tunnetaan tupakointia heikommin.
Pieni väestöpohja ja pitkät välimatkat tekevät keskittämisasetuksen toimeenpanosta pohjoisessa erityisen vaikeaa.
Syöpälääkehoitoja saaneet potilaat kertovat kärsivänsä väsymyksestä ja keskittymisvaikeuksista.
Syöpärekisteri julkaiseman tilastoraportin mukaan Suomessa todettiin 34 122 uutta syöpää vuonna 2016.
Sairauden tekeminen näkyväksi lisää toivottavasti myötätuntoa sellaisissakin, jotka kokevat olevansa terveitä, voimakkaita ja kaikkivoipia, kirjoittaa Leena Mallat.
Sairaanhoitopiirien yhteinen osuuskunta alkaisi leikata tekonivelet, selät ja tietyt syövät OYS-ervassa.
Lääkkeen kirkkaan vaaleansininen väri enemmän hämmensi kuin rauhoitti, kirjoittaa Leena Mallat.
Etukäteen toimenpide jännitti, kohteena oli sentään sydän, kirjoittaa Leena Mallat.
Syöpään kuolee joka kahdeksas mies ja joka yhdestoista nainen viiden vuoden kuluttua syöpädiagnoosista.
Sukupuoli-identiteettitutkimuksiin hakeutuvien määrä on kasvanut.
Ei tarvitse edes jaksaa sanoa hyvää päivää, pelkkä päivää riittää, Leena Mallat kirjoittaa.
Keskussairaalat haluavat pitää kiinni osaajistaan.
Odottaminen on aina rasittavaa, mutta ilman aikataulua se on sitä kaksin verroin, Leena Mallat kirjoittaa.
Alkuperäislöydöksiäni siteerataan vähemmän kuin sellaisia, joissa mieskollega toistaa tuloksemme, kiteyttää Anu Wartiovaara rakenteellista ongelmaa
Ole Einarilla on lehtitietojen mukaan oikein tiimi hoitamassa terveyttä, joten hän on varmasti saanut yhtä hyvää hoitoa kuin minä, kirjoittaa Leena Mallat.
Minun kapitaatiokorvauksestani ei kukaan sotessa kilpaile, kirjoittaa Leena Mallat.
Patologia tuntuu olevan erikoisala, josta on vallalla eniten virheellisiä mielikuvia, kirjoittaa Saku Pelttari.
Leena Mallat haaveilee laitteesta, joka seuraisi kotonakin sydämen perustoimintaa ja varoittaisi esimerkiksi vaarallisista rytminmuutoksista.
Laadukas kansallinen rekisteritieto on korkeatasoisen ja kestävän kehityksen kulmakivi.
Ihosyövät ja paksusuolen syöpä yleistyvät edelleen, monet huonon ennusteen syövät sen sijaan muuttuvat harvinaisemmiksi.
Kun lääkäri kysyi, mikä itsestä tuntuisi ensi kuulemalta parhaalta vaihtoehdolta, en osannut vastata.
Suomen elossaololuvut ovat maailman parhaimmistoa.
Kun sydän ei pelaa ihan kuten pitäisi, yrittää opetella erottamaan turhat huolet oikeista vaivoista.
Seniori-ikäisen kannattaa hakea liikunnan tavoitteet omasta tulevaisuudesta, itseään vanhemmista. Hyviä esimerkkejä ei ole vaikea löytää.