354 osumaa
Hoivapaikkojen puute ja hoitajapula ovat vain osa ongelmaa.
Vaikeaa epilepsiaa sairastava Nina Teerimäki on tyytyväinen toimivaan vuorovaikutukseen lääkärien kanssa.
Varhainen työhön paluu olisi usein tärkeä osa hoitoa ja kuntoutumista, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, kirjoittaa Jan Schugk.
Yhteiskunnalliset kulut lasketaan miljoonissa.
Taustalla usein mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt.
Erilaisten räätälöitävien kuntoutusmoduulien joustava yhdistäminen on tulevaisuutta, kirjoittaa Jari Turunen.
Tarja Holopainen sai aivovamman kymmenisen vuotta sitten, kun kaatui pyörällä jyrkässä alamäessä.
Muistipoliklinikoiden perustaminen takaisi diagnostiikan ja hoidon tasaisen laadun, kirjoittavat Timo Strandberg ja Anne Koivisto.
Tuoreet tutkimukset tukevat ajatusta immuunijärjestelmän ja tulehduksen merkityksestä, todetaan tiedepääkirjoituksessa.
Tuntuu hyvältä, että tähän mennessä 18 000 venäläistä terveydenhuoltoalan ammattilaista ovat vedonneet sodan lopettamiseksi.
Jatkuvuuden puute voi johtaa siihen, että samalla tavalla oireilevat ja moninaiselle oireilulle syytä etsivät löytävät "hoidolle" jatkuvuutta esimerkiksi sosiaalisen median vertaistukiryhmistä ja muista samalla tavalla oireilevien porukoista.
Työkyvyn tarkistuspisteitä tulee lisää työterveyshuoltoon.
Verkkopalvelu tuo aiempaa enemmän potilaita kuntoutuksen piiriin.
Vaikka oireet ovat sitkeitä, sairausjaksot lyhenevät ja oireettomat jaksot pitenevät.
Hyvä apu ahdistukseen ovat positiiviset tunteet, kirjoittaa Timo Teräsahjo.
Jos maailma oli murroksessa 1800-luvun loppupuolella, on se muuttunut radikaalisti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
Rangaistavuuden poisto voisi edistää sitä, että päihdeongelmia kohdellaan enemmän hoidon kautta, ei niinkään oikeusjärjestelmän kautta.
Pärnänen: Huolena on, onko nyt varattu 95 miljoonaa vuodelle 2023 kertaluonteinen vai pysyvä rahoitus.
Hikikomori tarkoittaa yksinkertaisesti sosiaalisesta elämästä syrjään vetäytynyttä, ja syrjään vetäytyneitä on toden totta Suomessakin.
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelmassa alueet vievät palveluita kohti sote-uudistusta 211 miljoonan euron valtionavustuksien turvin.
Oulun kaupunginsairaala ja Oys suunnittelevat yhteisyksikköjä kuntoutukseen ja päivystykseen.
Pakopelissä nuoret ratkovat arjen pulmia.
Aivotasolla sinnikkyys on tietyssä mielessä yksinkertaista, kirjoittaa Timo Teräsahjo.
Valtaosa skitsofreniaa sairastavista on arkaa väkeä.
IPS-menetelmä on useiden meta-analyysien mukaan noin kolme kertaa varmempi tapa työllistyä palkkatyöhön.
Psykoterapeuttien keskuudessa on virinnyt huoli siitä, vaarantuvatko Kelan korvaamat pitkät psykoterapiat, jos ne siirretään sote-maakunnille.
Entäpä jos perusterveyshuollon toimintakonsepti pitäisi uudistaa järeämmällä tavalla?
Psykoterapeutin löytäminen itselleen on järjetön savotta.
Lihavan ihmisen aineenvaihduntasairauksien riskin voi määrittää yksinkertaisesti selvittämällä elintavat.
Entäpä jos pohdinnan ja analyysin keskiöön otettaisiinkin hetkeksi ihmisten eri toimintayhteisöt ja niistä tapahtuvat ilmiöt ja muutokset?