141 osumaa
Nuoruusiän alkoholinkäytön vaikutuksista pikkuaivoihin ei ollut ennestään juuri tietoa.
Lasten luunmurtumat ovat yleisiä, mutta on epäselvää, miksi osa lapsista saa murtumia ikätovereitaan useammin.
Puolen vuoden jälkeen liikuntaryhmässä toiminnanohjaus toimi paremmin kuin vertailuryhmässä.
Yhä harvempi nuori käyttää alkoholia tai tupakoi.
Vain suuren geneettisen riskin ryhmässä olevat pystyivät terveellisillä elämäntavoilla vähentämään sairastumisriskiä merkitsevästi.
Geenipaikoilla on yhteyksiä myös neuropsykiatrisiin oireyhtymiin.
Yhä useampi Britanniassa kuolisi esimerkiksi tuberkuloosin ja HIV:n kaltaisiin tartuntatauteihin, summaavat kirjoittajat British Medical Journalissa julkaistussa analyysissaan.
Alkoholin aiheuttama syöpäriski tunnetaan tupakointia heikommin.
Alkoholi on akuutin haimatulehduksen tärkein syy.
Aivovamma voi aiheuttaa pitkittyneitä toimintakykyä rajoittavia oireita sekä tunne-elämän, vireystilan ja käyttäytymisen muutoksia.
Itsensä humalaan viikoittain juovat miehet kärsivät masennuksesta suuremmalla varmuudella kuin miehet, jotka juovat humalan harvemmin. Naisilla vastaavaa yhteyttä ei todettu.
Terveydenhuoltoa koskevassa keskustelussa on juuri nyt läsnä yksilöä vastuullistava poliittinen trendi. Vastuunäkökulma on keskustelussa kuitenkin hyvin kapeakatseinen.
Tutkijat selvittivät asiaa Sepelvaltimotaudin vaaratekijät -väestötutkimuksen aineistosta.
? Tämä on mielenkiintoinen ja hedelmällinen yhteistyömuoto, päivystysalueen ylilääkäri Johanna Tuukkanen Keski-Suomen keskussairaalasta sanoo.
Isän masennuksen merkitystä lapsen ja nuoren hyvinvoinnille on tutkittu vähemmän kuin äidin, kirjoittaa Hanna Raaska.
Lääkärin tuki auttaa sitoutumaan hoitoon pallolaajennuksen jälkeen.
Lääketukun ja länsimetron sähköhäiriöt ovat vain alkusoitto, kirjoittaa Mikko Lehtovirta.
Maksa-arvotkin voivat pitkään olla normaalit.
Lihasvaivojen syy-yhteyttä statiinihoitoon on usein vaikea osoittaa.
Suomessa nuoret ovat raittiimpia kuin Euroopassa keskimäärin. Etenkin humalajuominen on vähentynyt.
Koulutusryhmittäiset terveyserot ovat pysyneet tasaisen suurina 36 vuotta.
Psykiatriset häiriöt johtavat harvoin pysyvään ajokyvyttömyyteen, pohtii Psykiatriyhdistyksen pääsihteeri Jukka Kärkkäinen.
Alkoholin käytön pitkään jatkunut väheneminen on silti pysähtynyt.
Sairastuminen sekoittaa työikäisen aikuisen ja hänen lähipiirinsä elämän.
Uudistusehdotus on yhtä älytön kuin muurin rakentaminen Meksikon rajalle, kirjoittaa Arja Rimpelä.
Runsas alkoholin käyttö on erityisen haitallista kehittyville aivoille, vaikka haitat eivät näy heti arkielämässä, todetaan tutkimuksessa.
Me lääkärit yritämme usein myydä mm. elämäntapojen muutosta. Mutta entäs ne myymisen taidot ? osaammeko me myydä? pohtii Heikki Pärnänen.
Alkoholilakiin ehdotetut muutokset lisäävät toteutuessaan sekä alkoholin aiheuttamia sairaalahoitojaksoja että kuolleisuutta. Päättäjät ovat alkoholilain ehdotuksia tehdessään asettaneet elinkeinopoliittiset edut kansanterveyden edelle.
Kohtuukäyttö saattaa samaan aikaan suurentaa eteisvärinän vaaraa ja ehkäistä esimerkiksi sydäninfarkteja.
Hurtti huumori on auttanut sklerodermaan sairastunutta Marjo Mäkelää, kun hänelle on tullut myös useita muita sairauksia.