1395 osumaa
Aivoalueiden kypsyminen murrosiässä voi aiheuttaa herkkyyttä hormoneille.
Merkittävänä välittävänä tekijänä näyttää olevan elimistön tulehdustaso.
Pöksyt voivat antaa lääkärille ja vanhemmille tietoa vauvan uniongelmista.
Alttius sairastua ja kuolla infektiotauteihin kohoaa.
Geenivirhe häiritsee sydämen toimintaa ja altistaa vauvan kohtalokkaille rytmihäiriöille.
Omaisten tyypillinen virhe on tivata, muistaako muistisairas hänet tai jonkin menneisyyden tärkeän tapahtuman.
Omat asenteet vaikuttivat siihen, miten taipuvaisia ammattilaiset olivat ohjaamaan rokotekriittisiä potilaita.
Lääkäreillä on 19 prosenttia muita suurempi riski sairastua.
Koko maassa 70 prosenttia tytöistä ottaa rokotteen.
Digipalvelut hyödyttävät sekä lääkäriä että potilasta.
Sisäisen kellon toiminnan poikkeavuuksilla on keskeinen osa kaamosmasennuksessa.
Pääpaino pitää siirtää muistisairauksien ehkäisyyn, kirjoittavat Timo Strandberg ja Pentti Tienari.
Tutkimus selvitti synnytystavan vaikutuksia vauvan suoliston bakteereihin.
Lapsuudessa opittu kiintymyssuhde vaikuttaa potilaan kohtaamiseen, kertoo Jari Sinkkonen.
Hormoni- ja kuparikierukan antamaa suojaa ei voitu analysoida erikseen.
Bakteeriflooramme vaikuttaa elämäämme ? sekä fyysisiin että henkisiin ominaisuuksiin ja sairauksiin, kirjoittaa Johannes Enroth.
Vauvaiän suurentunut metioniinipitoisuus näyttää löytävän oikean potilasryhmän.
Lähi-Idässä mennään myöhäisimpään nukkumaan.
Rachel Lindsayn kuvaus mielenterveyspotilaan arjesta oireiden vahtaamisen, lääkkeiden ja tulojen hankkimisen noidankehässä on viiltävä, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Tutkijat totesivat unen määrän ja liikalihavuuden esiintymisen välillä käänteisen lineaarisen yhteyden.
Geenipaikoilla on yhteyksiä myös neuropsykiatrisiin oireyhtymiin.
Testi tunnistaa myyräkuumeen virtsanäytteestä.
Verenkierron molekyylit voivat tarjota mahdollisuuksia taudin varhaiseen ennakointiin.
D-vitamiinin riittävä saanti on kuitenkin tärkeää puutostilojen ehkäisemiseksi ja luuston terveydelle, kirjoittavat Matti Hero ja Tiina Laatikainen.
Tutkimus tukee yhteyttä infektion ja tyypin 1 diabeteksen välillä.
Mielikuvat itsestä riittävän hyvänä äitinä voivat puuttua.
Lauri Ahokkaan sormet käsittelevät yhtä tottuneesti tahtipuikkoa, konserttiflyygelin koskettimia ja silmämikroskooppia.
Jokainen illan valoisa lisätunti lyhentää yöunta ja altistaa sairauksille.
Veren aineenvaihdunnan merkkiaineet liittyvät riskiin menehtyä seuraavien 5?10 vuoden aikana.
Mobiililaitteella suoritettava terapiaohjelma tuo apua entistä useamman uniongelmiin.