Liitto: Ulkomaisista pakastemarjoista voi saada A-hepatiitin
Tulehduksen välttämiseksi ulkomaiset pakastemarjat tulisi joko kuumentaa 90 asteessa tai keittää kahden minuutin ajan.A-hepatiitin itämisaika on noin 2–7 viikkoa. Ensimmäisiä oireita ovat ruokahaluttomuus ja pahoinvointi. Tämän jälkeen potilaalla voi olla kuumetta sekä maksatulehdukseen viittaavaa ihon ja silmien keltaisuutta.
Miten suomalaiset voivat psyykkisesti?
Masennuksen vuoksi alkaneiden työkyvyttömyyseläkkeiden määrä oli vuonna 2006 puolitoistakertainen 1990-luvun puolivälin lukuihin verrattuna. Tämä kasvu voi liittyä masennuksen lisääntymiseen, mutta myös hoito- ja kuntoutuskäytäntöjen ongelmiin, jotka vaikuttavat työkyvyttömyyden pitkittymiseen.
10 kysymystä: Alzheimerin tauti työikäisellä
Alzheimerin tauti on yleisin etenevä muistisairaus myös työikäisillä. Sen tavallisimmat ensioireet ovat tapahtumamuistin ja uuden oppimisen vaikeudet, mutta työikäisillä potilailla ovat yleisiä myös epätyypilliset, hahmottamisen vaikeuksilla ja käytösoirein alkavat oirekuvat.
Hallitusohjelma ja kansan terveys
Hallituksen pakon edessä tehty verolinjaus on kansanterveystyön riemuvoitto. Tupakka kallistuu oleellisesti ja alkoholikin jonkin verran. Kovin suurta riemua eivät vastaavasti herätä sairausvakuutuskorvauksiin tehtävät leikkaukset.