646 osumaa
Persoonallisuushäiriö on potilaan paras yritys sopeutua perimänsä, kasvuympäristön ja niiden yhteisvaikutuksen haasteisiin.
Isän masennuksen merkitystä lapsen ja nuoren hyvinvoinnille on tutkittu vähemmän kuin äidin, kirjoittaa Hanna Raaska.
Sairaaloiden kilpailun vaikutus terveyspalvelujen saatavuuteen ja laatuun on epäselvää, toetaa Sirkku Jyrkkiö.
Kolme lasta ja erikoistuminen anestesiologiaan osoittautuivat yhdistelmäksi, joka Australiassa teki minusta paikallisille kiinnostavan nähtävyyden.
Korjaan mielelläni arkisia, hyväntahtoisia väärinkäsityksiä, kuten tuon otsikossa esitellyn, kirjoittaa Saku Pelttari.
Masennuksen vuoksi eläköityy vuosittain lähes 4 000 potilasta. Heistä vain kymmenesosa on saanut psykoterapiaa, kirjoittaa Marina Erhola.
Mahdollisuus käyttää ehkäisyä kuuluu kaikkien naisten seksuaalioikeuksiin. Terveyspalvelujen on vastattava ehkäisytarpeeseen asiakkaalle soveltuvilla ja hyväksyttävillä keinoilla, kirjoittaa Minna Säävälä Lääkärilehdessä nyt julkaistavassa katsauksessa.
Nuorten autonomian tukeminen ehkäisi masennusta.
Vanheneva alkoholisti on siirtynyt hilpeistä rillurooleista traagisten osien puolelle.
Kansainvälisesti suomalaiset hoitotulokset ovat hienoja, vaikkei tuloksia suurina yhteisaineistoina ole juurikaan julkaistu.
Koneisto hoitaa heikkoakin, mutta kuuntelee vain vahvaa, kirjoittaa Hannu Ollikainen.
Hoito voisi ehkäistä kirurgisten toimenpiteiden tarvetta ja psyykkisiä ongelmia.
Suomessa nuoret ovat raittiimpia kuin Euroopassa keskimäärin. Etenkin humalajuominen on vähentynyt.
Jari Liinkangas kuuntelee musiikkia mieluiten keikoilla kavereiden kanssa. Musiikin merkitys ei ole muuttunut aivosyöpään sairastumisen myötä, mutta ajan on.
Dosentti Marjo Renko pohtii lääkäriyttään kliinikkona, tutkijana ja opettajana.
Alkoholin käytön pitkään jatkunut väheneminen on silti pysähtynyt.
Sekä kaupunki että metsä voivat sopia hyvin erityyppisille lomailijoille, huomasi Petri Riikonen.
Lapsena saaduilla syövän hoidoilla on pitkäaikaisvaikutuksia mm. sydämeen.
Asiantuntija pitää ajoterveyden valvonnan vähentämistä huolestuttavana.
Rahoituksessa julkaisujen painoarvo on noussut nopeasti, kirjoittaa Kyösti Oikarinen.
Itseään ei voi sepittää turvaan, kirjoittaa Riikka Pulkkinen.
Keski-Uudenmaan valinnanvapauskokeilu ei uhkaa lääkärien työpaikkoja. Hyvinkään perusterveydenhuollon lääkärit kertovat, millä mielin he lähtevät mukaan pilottiin.
Kuntosalidoping yleistyy länsimaisissa yhteiskunnissa. Dopingaineiden avulla tavoitellaan parempaa ulkonäköä ja sitä kautta arvostuksen nousua sosiaalisissa yhteisöissä. Lääkärin vastaanotolle käyttäjät hakeutuvat yleensä epämääräisten oireiden takia.
Alle 50-vuotias ohitusleikattu toipuu hyvin, mutta jää silti eläkkeelle, paljastaa tutkimus.
Sairastuminen sekoittaa työikäisen aikuisen ja hänen lähipiirinsä elämän.
Kun nuori ei tule terapiaan omasta aloitteestaan, hän saattaa kyseenalaistaa hoidon tarpeenkin.
On aika arvostaa yöunta, kirjoittaa Timo Partonen.
Lääkekorvauksia maksettiin viime vuonna yhteensä kolmelle miljoonalle ihmiselle.
Isovanhemmuus on arvokas tehtävä, joka tuo mukanaan vastuuta, mutta paljon myös iloa, kirjoittaa Sari Hannukainen.
Sodan vaikutukset lasten terveyteen ja kehitykseen voivat olla elinikäiset, jos he eivät saa tarvitsemaansa apua.