123 osumaa
Käyttö esimerkiksi saunoessa voi aiheuttaa hengenvaarallisen myrkytyksen.
Myynti apteekkien ulkopuolella toteutettava hallitusti, toteaa STM:n työryhmä.
Ohjeita turvalliseen lääkehoitoon -opas on nyt julkaistu usealla eri kielellä.
Kriittisiä lääkkeitä käytetään vakavien sairauksien hoidossa eikä niille löydy korvaavaa valmistetta helposti.
Reseptilääkettä ilman reseptiä myyvä ei myöskään ole laillinen myyjä.
Nikotiinipussivalmisteita ei voida enää luokitella lääkkeiksi, toteaa Fimea.
Lääkärit joutuvat kirjoittamaan lausuntoja moneen paikkaan. Se vie varsinaisesta työstä paljon aikaa. Ovatko kaikki lausunnot todella tarpeellisia?
Alhainen hintataso voi johtaa siihen, etteivät Suomen markkinat houkuta ja lääkkeiden saatavuushäiriöt lisääntyvät.
Fimea vastaa, miksi korkean riskin itsehoitolääke on reseptivapaa.
Apteekkariliitto esittää, että lääkevaihto ja viitehintajärjestelmä ulotetaan myös biologisiin lääkkeisiin.
MIS-tulehdusoireyhtymää on havaittu erityisesti lapsilla ja nuorilla aikuisilla koronavirusinfektion sairastamisen jälkeen.
Systemaattinen Cochrane-katsaus ei pystynyt todentamaan tehoa koronaan hoidossa eikä ehkäisyssä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos selvittää parhaillaan myokardiitin yleisyyttä koronarokotuksen saaneilla ja rokottamattomilla Suomessa.
Tasokkaille satunnaistetuille tutkimuksille on tarve.
Sen sijaan Pohjois-Irlantiin sovelletaan edelleen samoja rajoituksia kuin Euroopan talousalueeseen kuuluviin maihin.
Euroopan lääkevirasto aloitti nopeutetun arvioinnin AstraZenecan koronavirusrokotteesta.
Euroopan lääkevirasto EMA puoltaa deksametasonin käyttöä lisähappea saaville tai hengityslaitehoidossa oleville koronapotilaille.
Suomessa ei ole käytetty kyseistä menetelmää.
Lääkkeitä käytettäessä tulee erityisesti kiinnittää huomiota annokseen.
Tuttuja molekyylejä tutkitaan COVID-19-tartunnan hoidossa ja ehkäisyssä.
Kaikki kynät eivät ole toimineet ensimmäisellä yrityksellä.
Biosimilaareista toivottiin helpotusta Suomen terveydenhuollon kustannuksiin, mutta niiden määrääminen laahaa muiden maiden perässä.
Eniten ongelmia ilmoitettiin sydän- ja verisuonisairauksien ja hermostoon vaikuttavissa lääkkeissä.
Kela ja Fimea julkaisivat vuosittaisen lääketilaston.
Liikesalaisuuteen vetoaminen ontuu, koska kilpaileva tuote usein puuttuu, kirjoittaa päätoimittaja Pekka Nykänen.
Fimea päättää määräyksen mahdollisesta uusimisprosessista lähiviikkoina.
Riskeistä tehdään yhä useammin sairauksia. Aihe puhutti Terveysfoorumissa.
Akuuttia potilasriskiä ei ole.
Saatavuushäiriö kestää arviolta syyskuun loppupuolelle.
Lapsen synnynnäisten epämuodostumien riski on kaksinkertainen normaaliväestöön nähden.