Mielipide Voiko koululiikunnasta saada muutakin kuin traumoja? Vaikka Move-mittausten tarkoitus on hyvä, palautteena saatava apeiden naamojen rivistö tuskin kannustaa ketään aloittamaan liikuntaharrastusta.
Mielipide Kaksi vuotta pandemiaa Vääjäämättä jokainen kohtaa viruksen joko rokotettuna tai rokottamattomana, kirjoittaa Reetta Huttunen.
Mielipide Jatkuvuuden ylistys Jatkuvuuden puute voi johtaa siihen, että samalla tavalla oireilevat ja moninaiselle oireilulle syytä etsivät löytävät "hoidolle" jatkuvuutta esimerkiksi sosiaalisen median vertaistukiryhmistä ja muista samalla tavalla oireilevien porukoista.
Mielipide Kun keskustelusta tuli luksusta Useimmille työikäisille pandemia-ajan aivosumu tuskin jättää pysyviä jälkiä ajatteluun tai muistiin.
Mielipide Ilmastolääkärin ilmastopotutus Tuskastun, kun mietin, miten ylikuluttava ja luonnon osana olemisesta vieraantunut elämäntapamme uhkaa sekä meidän ihmisten mielenterveyttä että maapallon ekosysteemien kantokykyä.
Mielipide Hilppa, Pelle ja enkeli Varmaankin kaikkien ihmisten lähipiirissä kerrotaan kuolemaan liittyviä tarinoita.
Mielipide Inhimillinen melu Narratiivinen kyvykkyys on kovilla kun uuvumme, kirjoittaa Janna Rantala.
Mielipide Myrkkyä, mikrobeja ja rautaa Eläinperäisten tautien levittäjänä punkki on hyttysen jälkeen tärkein.
Mielipide Koiraita, naaraita ja tieteen dissausta Ihmisen sosiaalinen sukupuoli voi ja saa olla moninainen, kirjoittaa Jani Kaaro.
Mielipide Väsymys ennen ja nyt Jos maailma oli murroksessa 1800-luvun loppupuolella, on se muuttunut radikaalisti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.
Mielipide Kenian piikikäs pandemia Kenian lamauttava eriarvoisuus on entisestään lisääntynyt koronan myötä, kirjoittaa Terhi Heinäsmäki.
Mielipide Aika entinen ei koskaan palaa Nyt kun koronarajoituksia on purettu, näyttää orastavasti siltä, että melkein entisenkaltainen elämäntapa voi vielä olla mahdollinen.
Mielipide Käyttäytymisesi on kaupan Algoritmeja viritetään yhä taitavammiksi, kirjoittaa Jussi Valtonen.
Mielipide Miten mahdoton korjataan? Nykynuori tuntuu olevan mahdottomien ulkoisten ja sisäisten odotusten paineessa, kirjoittaa Miila Halonen-Saari.
Mielipide Tappolupa? Down-seulonnoista keskusteltaessa joskus kysytään, mitä palvelu kertoo yhteiskunnastamme, sanoo Jani Kaaro.
Mielipide ”Kuljeta, kustanna, kannusta” on vaarallinen mantra Lukemattomat vanhemmat pohtivat, tätäkö vanhemmuus on: päivätyö toisaalla, illat taksikuskina?
Mielipide Yksityinen ja julkinen Miksi tuotannollinen tehokkuus on yksityisillä terveydenhuollon toimijoilla parempi kuin julkisilla? kysyy Osmo Soininvaara.
Mielipide Misinformaatioterrorismi Pandemian nykytilannetta voisi hyvinkin kuvailla panttivankidraamana.
Mielipide Lyhyt jälkihoito sopii sappirakon poistoon, mutta ei skitsofreniaan Miksi yhden lääketieteen erikoisalan sisällä voidaan sallia tällainen kehitys?
Mielipide Hikikomorit – näkymättömät nuoret Hikikomori tarkoittaa yksinkertaisesti sosiaalisesta elämästä syrjään vetäytynyttä, ja syrjään vetäytyneitä on toden totta Suomessakin.
Mielipide Kun tohtori koronan kielsi Koronarealistien tapaiset ryhmät tuottavat aktiivisesti vasta-asiantuntijuutta, kirjoittaa Johanna Vehkoo.
Mielipide Alkoholijuomien keskinäiset erot ja Tyrvään Manta Erityisen synkeänkin maineen juomia on, kirjoittaa Hannu Lauerma.
Mielipide Elämääkin suurempaa Pandemia on yksi yhteiskuntiamme järisyttävistä voimista, kirjoittaa Sirpa Kähkönen.
Mielipide Lasten ja nuorten COVID-19-rokotukset turvaavat koulunkäynnin Alle 12-vuotiaiden lasten COVID-19-rokotetutkimukset etenevät nopeasti.
Mielipide Puutteellisen näytön Alzheimer-lääke uhkaa sairaanhoitopiirejä Alzheimerin tautiin on pitkään kaivattu uusia toimivia lääkkeitä.
Mielipide Frankfurt – San Francisco Kolme presidenttiäkin tapasin, kertoi rouva Anu Wartiovaaralle lentomatkalla.
Mielipide Se mikä ei tapa Aivotasolla sinnikkyys on tietyssä mielessä yksinkertaista, kirjoittaa Timo Teräsahjo.
Mielipide Lääketieteellinen tutkimus on terveydenhuollon peruskivi On helppoa nähdä kuinka tutkimus ja lääketiede ovat koskettaneet lähes kaikkien elämää tällä planeetalla.