– Ylidiagnostiikka on suurin syy terveydenhoitokulujen nousuun länsimaissa. Australiassa pelkän syövän ylidiagnosointi nostaa terveydenhuollon kuluja prosentin verran vuodessa.
Nämä madonluvut tarjoaa australialaisen Bondin yliopiston näyttöön perustuvan lääketieteen professori Paul Glasziou. Hän osallistui Paulon Säätiön tukemaan Too Much Medicine -symposiumiin Helsingissä. Elokuun 15.–17. päivänä järjestetty symposium keräsi Suomeen ylidiagnostiikan ja ylihoidon parhaat asiantuntijat.
Glasziou on taustaltaan yleislääkäri ja näyttöön perustuvan lääketieteen asiantuntija. Hän on luennoinut laajasti myös lääketieteellisten tutkimusten ongelmista. Glasziou tutkimusryhmineen osoitti Lancet-lehdessä julkaistussa artikkelisarjassa, että jopa 85 prosenttia tutkimuksesta jätetään julkaisematta tai sisältää merkittäviä ongelmia joko tutkimusasetelmien suunnittelussa tai raportoinnissa. Tämä taas johtaa harhaanjohtaviin tuloksiin. Näiden tutkimusten pohjalta kuitenkin suunnitellaan jatkotutkimusta, mikä moninkertaistaa ongelman. Tämä on kuitenkin ratkaistavissa:
– Tutkimuksen rahoittajat ottavat ongelman vakavasti, ja tutkimuksessa olevia ongelmia pyritään korjaamaan. Ongelma koskee myös lääketeollisuutta. Heikkotasoinen prekliininen tutkimus johtaa väistämättä siihen, ettei tiedetä, mitä tutkimusta kannattaa viedä eteenpäin.
Ymmärrys on lisääntynyt 10 vuodessa
Helsingissä Glasziou puhui ylidiagnostiikasta, jonka ymmärtämisestä on hänen mukaansa tulossa lääketieteen valtavirtaa. Vielä 10 vuotta sitten esimerkiksi syövän ylidiagnostiikasta ei käytännössä puhuttu.
– Tänä päivänä ymmärretään, että erityisesti tiettyjä syöpätyyppejä kuten eturauhassyöpiä, joitakin seulonnoista löytyneitä rintasyöpiä sekä kilpirauhassyöpiä diagnosoidaan ja hoidetaan turhaan.
Glaszioun mukaan ylidiagnostiikan takana on kolme ongelmaa: lääketieteen teknologian ja muun muassa seulontojen kehitys, lääke- ja laiteteollisuuden valtavat kaupalliset intressit sekä potilaiden epärealistiset odotukset.
– Olemme luoneet maailman, jossa ihminen odottaa kokeita ja diagnooseja elämän pientenkin epämukavuuksien hoitamiseen. Hyvä esimerkki on alaselkäkipu. Useimmat ihmiset tuntevat sitä joskus ja useimmilla se menee itsestään ohi. Ihmiset kuitenkin odottavat hoitoa.
Glaszioun mielestä maailman opioidiepidemia johtuu pitkälti turhasta kivun hoidosta.
Kaikesta ylidiagnostiikasta ei päästä koskaan eroon, muistuttaa Glasziou. Kehittyvät tutkimus- ja kuvantamismenetelmät luovat tilanteen, jossa lääkäri on jatkuvasti sen päätöksen edessä, lähdetäänkö pieneltä vaikuttavaa löydöstä tutkimaan ja hoitamaan. Hän kuitenkin peräänkuuluttaa tarkkoja ja näyttöön perustuvia päätöksiä seulontojen toteuttamisesta sekä sairauksien määrittelystä.
– Ihmiset ajattelevat, että diagnoosit ovat Mooseksen kivitauluun hakattuja tosiasioita. Eivät ne ole. Sairauksia määritellään työryhmissä, jotka voivat olla hyvinkin pieniä ja esimerkiksi lääketeollisuus voi niihin vaikuttaa.
Glasziou uskoo geenitiedon esiinmarssin luovan uusia ongelmia. Tarkat geenikartat voivat johtaa medikalisaatioon, kun ihmiset löytävät sairausriskejä ja vaativat niihin hoitoja.
”Kiusallisille, mutta ei-tappaville tiloille on markkinarako”
Too Much Medicine -symposiumi keräsi satapäisen yleisön niin lääkäreitä, tutkijoita, alan päätöksentekijöitä kuin journalisteja.
Järjestäjiin kuuluu Helsingin yliopiston dosentti Kari Tikkinen.
Hän itse kiinnostui aiheesta 2000-luvun puolivälissä tehtyään väitöskirjan yövirtsaamisesta ja yliaktiivisesta rakosta. Hänen tutkimustuloksensa paljastivat, että yliaktiivisen rakon prevalenssi oli Suomessa paljon vähäisempää kuin muissa maissa.
– Tajusin, että kyse ei suinkaan ollut siitä, että suomalaiset olisivat jotenkin erilaisia. Muut tutkimukset oli yleisesti tehty liian löyhin määritelmin ja valikoiduilla, vanhoilla tutkimusväestöillä. Lähes kaikki tutkimukset olivat Pharmacian tai Pfizerin rahoittamia.
Tikkinen kiinnostui aiheesta laajemmin ja löysi selkeän toimintamallin, joka liittyy erityisesti yliaktiivisen rakon kaltaisiin ei-tappaviin, mutta kiusallisiin tiloihin.
– Ensin luodaan markkina. Määritellään jokin tila hyvin löyhästi, sitten osoitetaan, että se on kovin yleinen, alidiagnosoitu ja alihoidettu. Sitten kerrotaan lääkäreille ja kansalle, että tähän tilaan on uusi tehokas ja turvallinen hoito.
Näin uusista sairauksista ja niihin liittyvistä lääkkeistä ja välineistä tulee valtavirtaa. Lääkeyritykset käyttävätkin enemmän rahaa markkinointiin kuin lääketutkimukseen.
Maailmassa on myös alidiagnostiikkaa
Niin Tikkisen kuin Glaszioun mukaan nykyään useimmat lääkärit ymmärtävät, että ylihoitoa ja -diagnostiikkaa on. Useiden mielestä oma erikoisala on kuitenkin näiltä välttynyt.
– Omalla alallani, urologiassa, toki myönnetään, että esimerkiksi eturauhassyöpää ylidiagnosoidaan. Harva kuitenkaan myöntää sitä itse ylihoitavansa, toteaa Tikkinen.
Tikkisen mukaan lääketieteen asiantuntijat voivat olla yli-innokkaita oman erityisalansa suhteen ja kokea sairauksien määritelmän olevan liian kapea. Kuitenkin juuri sairauksien määritelmän laajentaminen voi kasvattaa markkinaa valtavasti.
– Esimerkiksi pienikin muutos kolesterolin raja-arvoissa voi moninkertaistaa kolesterolilääkityksen piiriin kuuluvien ihmisten määrän.
Toinen ongelmallinen sairaus on raskausajan diabetes. Glasziou ja Tikkinen kertovat, miten raja-arvoja muuttamalla suuria ihmismääriä on saatu muuttumaan sairaiksi.
Asiantuntijat muistuttavat, että ei ole syytä olla uskovainen kumpaankaan suuntaan:
– Lääkärien pitäisi tehdä työtään evidenssin perusteella, potilaiden arvot huomioiden. Maailmassa on myös paljon alidiagnosointia ja alihoitoa; erityisesti köyhien maiden ihmiset kärsivät tästä. On hyvä aina muistaa, että vaikka lääketeollisuus tekee paljon hyvää tuottaessaan uusia hoitokeinoja, taustalla on suuria taloudellisia intressejä, toteaa Tikkinen.
Kirjoittaja:
Salla Nazarenko
toimittaja
Kuva: Nina Kaverinen
Artikkeli on julkaistu Lääkärilehdessä 34/2018.
