WHO: Joka kymmenes kehittyvissä maissa käytettävä lääke on väärennös tai laadultaan kehno

Lääkeväärennösten tai laadultaan ala-arvoisten lääkkeiden syöminen vaarantaa ihmishenkiä.

Arviolta yksi kymmenestä lääkkeestä, joita käytetään matalan tulotason ja keskitulon maissa, on laadultaan ala-arvoinen tai väärennetty, selviää WHO:n tutkimuksesta. Ihmiset syövät siis lääkkeitä, jotka eivät lopulta hoida sairautta tai ehkäise tauteja. WHO muistuttaa, että kyseisten lääkkeiden ostaminen on turhaa rahanmenoa, mutta myös vaaraksi terveydelle. Pahimmillaan väärennettyjen lääkkeiden syöminen voi aiheuttaa kuoleman.

WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoo, että ala-arvoiset ja väärennetyt lääkkeet vaikuttavat erityisesti haavoittuviin yhteisöihin.

– Kuvitelkaa tilanne, jossa äiti luopuu esimerkiksi ruuasta ostaakseen lapselleen lääkkeitä. Lopulta hoito väärennettyjen tai laadultaan huonojen lääkkeiden kanssa johtaa lapsen kuolemaan. Tämä on anteeksiantamatonta, hän jatkaa tiedotteessa.

Ghebreyesus vaatiikin maailman valtioilta päätöstä toimenpiteistä, joiden avulla esimerkin kaltaisilta tilanteilta vältytään.

Antibiootit ja malarialääkkeet kärjessä

Vuodesta 2013 WHO on saanut 1 500 ilmoitusta epäkelvollisista lääkkeistä. Eniten väärennöksiä ja laadultaan kehnoja lääkkeitä on malarialääkkeissä ja antibiooteissa. Valtaosa raporteista tuli Saharan eteläpuolisesta Afrikasta (42%), Pohjois- Väli- ja Etelä-Amerikasta (21%) ja Euroopasta (21%).

WHO:n mukaan luvut ovat vain pintaraapaisu todellisuudesta, koska valtaosaa tapauksista ei raportoida lainkaan. Esimerkiksi ainoastaan kahdeksan prosenttia tapauksista tuli Aasian ja Tyynenmeren alueelta, kuusi prosenttia Itäisen Välimeren alueelta ja kaksi prosenttia Kaakkois-Aasiasta.

Ennen vuotta 2013 ei ole ollut globaalia järjestelmää, jolla voitaisiin raportoida epäkelvoista lääkkeistä. WHO perustaman globaalin seuranta- ja monitorointijärjestelmän käyttöönoton jälkeen monet maat ovat voineet ilmoittaa sen avulla epäilyttävistä lääkkeistä, rokotteista ja lääketieteellisistä välineistä. Ilmoituksia onkin tullut kaikenlaisia syöpälääkkeistä aina ehkäisylääkkeisiin. Lääkeväärennys tai ala-arvoisista lääkkeistä tehdyt ilmoitukset eivät keskity ainoastaan hyvin tunnettuihin tai hinnaltaan korkeisiin lääkkeisiin, vaan ne ovat jakaantuneet tasaisesti rinnakkaislääkkeiden ja patentoitujen lääkkeiden kesken.

WHO:n tutkimus perustuu yli 100 tutkimukseen, jotka on tehty 88 matalan tulotason maissa ja keskitulon maissa. Mukana on yli 48 000 lääkenäytettä. Silti tutkimuksen tulokset antavat vain arvion ongelman laajuudesta, WHO muistuttaa. Tarvitaan vielä lisätutkimusta, jotta lääkeväärennösten ja laadultaan ala-arvoisten lääkkeiden todellinen uhka voidaan arvioida kunnolla.

Se on varmaa, että globalisaatio on hankaloittanut lääkkeiden säätelyä. Monet lääkeväärennykset valmistetaan, pakataan ja lähetetään eteenpäin maailman markkinoille useista maista.

– Perimmäinen viesti on, että tämä on globaali ongelma. Valtioiden täytyy reagoida ongelmaan kotimaassa, mutta myös tehdä yhteistyötä muiden maiden kanssa, jotta näiden tuotteiden välittäminen saadaan kuriin, sanoo WHO:n apulaisjohtaja Mariângela Simão.

Kirjoittaja:

Tuomas Keränen
toimittaja

Kuva: Fotolia

Uutinen on julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.