Munuaisensiirtoa odottaa monikertainen määrä tarjolle tuleviin munuaisiin verrattuna. Ongelmana elinsiirroissa on kudossopivuus – kaikki siirrännäiset eivät sovi kaikille potilaille.
Yhdysvaltalaistutkimuksessa selvitettiin, kannattaako munuainen siirtää epäyhteensopivalta luovuttajalta, jos sopivaa ei löydy. Tällöin potilaan HLA-vasta-aineet poistetaan tai niitä vähennetään desensitisaatio-menetelmillä (desensitisaatio = epäheristäminen, vähemmän herkäksi tekeminen).
NEJM-lehdessä julkaistussa monikeskustutkimuksessa todetaan, että paras tulos saadaan, kun munuainen siirretään elävältä, yhteensopivalta luovuttajalta. Tutkimuksen mukaan epäyhteensopivan luovuttajan käyttäminen oli seuraavaksi paras vaihtoehto. Tutkimuksessa verrattiin epäyhteensopivan luovuttajan käytön tuloksia sekä niihin, jotka jäivät jonoon tai saivat myöhemmin yhteensopivan munuaisen kuolleelta luovuttajalta että niihin, jotka eivät saaneet munuaissiirtoa, vaan jatkoivat dialyysissa.
Käytettyjä menetelmiä ei ole täsmennetty
Vuoden kuluttua munuaissiirrosta epäyhteensopivalta luovuttajalta tämän ryhmän potilaista 95 prosenttia oli elossa. Jonoon elinsiirtoa odottamaan jääneiden ryhmästä elossa oli 94 prosenttia ja niistä, jotka eivät saaneet elinsiirtoa, elossa oli 89 prosenttia potilaista. Kahdeksan vuoden kuluttua epäyhteensopivalta luovuttajalta munuaisen saaneista potilaista elossa oli 76,5 prosenttia. Ryhmästä, joka jäi elinsiirtojonoon tai sai siirteen kuolleelta luovuttajalta, elossa oli 62,9 prosenttia. Niistä, jotka eivät olleet saaneet uutta munuaista, elossa oli 43,9 prosenttia potilaista.
Tutkimuksessa todetaan, että on kannattavampaa siirtää munuainen epäyhteensopivalta luovuttajalta kuin odottaa sopivaa kuollutta luovuttajaa tai olla tekemättä elinsiirtoa.
– Tutkimus on kiinnostava, mutta jättää monia kysymyksiä auki, nefrologian erikoislääkäri Fernanda Ortiz HYKS Vatsakeskuksesta kommentoi tutkimusta.
Retrospektiivisen tutkimuksen heikkoutena on muun muassa se, ettei käytettyjä menetelmiä ole täsmennetty. HLA-mittausmenetelmät eivät ole olleet standardoituja, vaan erilaisia eri keskuksissa.
– Tutkimuksesta ei myöskään selviä, millaista desensitisaatiohoitoa potilaat ovat saaneet. Menetelmät ovat saattaneet olla erilaisia eri keskuksissa, mikä heikentää tulosten luotettavuutta. Tutkimuksessa ei ole raportoitu desensitisaatiohoidon haittavaikutuksia.
Desensitisaatio on riskialtis menetelmä
Ortiz huomauttaa, ettei tutkimuksessa myöskään ole tutkittu, onko vasta-aineita muodostunut seuranta-aikana uudestaan.
– Vaikka vasta-aineita poistetaan desensitisaatiolla, elimistöön jäävät muistisolut pystyvät tuottamaan myöhemmin uusia vasta-aineita. Tämä johtaa krooniseen hyljintään ja lopuksi munuaissiirteen menettämiseen.
Suomessa desensitisaatiota käytetään harvoin. Menetelmä on riskialtis. Potilaan vastustuskyvyn vähentäminen altistaa infektioille.
– Suomessa luovuttaja löytyy yleensä viimeistään Pohjoismaisen yhteistyön kautta.
Suomessa keskimääräinen luovutusmunuaisen odotusaika on 20 kuukautta, uusintasiirroissa joskus kolmekin vuotta.
– Suomessa potilas joutuu vain poikkeuksellisen vaikeissa tapauksissa odottamaan munuaista niin kauan kuin tässä tutkimuksessa.
Ortiz huomauttaa, etteivät tutkimustulokset muutenkaan ole aivan vertailukelpoiset. Suomessa dialyysihoito on parempaa kuin Yhdysvalloissa, joten dialyysihoidossa olevien potilaiden elossaselviämisluvut ovat suuremmat.
Ylilääkäri, professori Helena Isoniemi HYKS:n elinsiirto- ja maksakirurgian klinikasta toteaa, että Suomessa elävien luovuttajien munuaissiirroissa suurin pullonkaula ei ole luovuttajien epäyhteensopivuus, vaan elinsiirtolain tiukkuus. Lain mukaan munuaisen voi luovuttaa vain lähiomaiselle tai muulle läheiselle.
– Läheinen on määritelty lain perusteluissa samaa jääkaappia käyttäväksi. Perheenjäsenille avopuoliso mukaan lukien voi siis luovuttaa, mutta ei juuri muille. Tähän olisi hyvä saada muutos.
Kirjoittaja:
Hertta Vierula
toimittaja
Kuva: Panthermedia
