Saila Suominen, 50, aloitti lääketieteen opiskelut kolme vuotta sitten Oulun yliopistossa. Hänellä oli tuolloin takanaan pitkä työura yli kymmenessä ammatissa.
Suomiselle oli karttunut kokemusta muiden muassa talonmiehen, siivoojan, paikallislehden toimittajan, postinjakajan, mainosvalokuva-alan työntekijän, tuote-esittelijän ja huonekalumyyjän töistä.
– Viihdyin kaikissa näissä ammateissa, ja olen iloinen monipuolisesta työkokemuksesta.
Ensin piti suorittaa lukio
Lukio ei Suomista aikoinaan kiinnostanut, koska hän halusi nopeasti työn syrjään kiinni peruskoulun jälkeen.
Suomisen mukaan ratkaisuun vaikutti myös se, että hän oli tuolloin Jehovan todistaja. Hän erosi Jehovan todistajista parikymmentä vuotta sitten.
– Jehovan todistajien keskuudessa ei ainakaan siihen aikaan kannustettu pitkiin opintoihin. Varsinkin yliopisto-opintojen ajateltiin voivan houkutella nuoren luopumaan uskostaan. Minäkin päädyin ensin yksivuotiseen emäntäkouluun, ja myöhemmin kävin vielä kaksivuotisen tekstiilialan ammattikoulun.
Suomiselle tuli mieleen suorittaa lukio-opinnot, kun hänen poikansa pohdiskeli peruskoulun jälkeen jatko-opintoja.
– Poika meni sitten ammattikouluun ja minä lukioon.
Suominen kirjoitti ylioppilaaksi hyvin arvosanoin ja päätti hakea lääketieteelliseen, koska halusi tarpeeksi haastavalle alalle.
– Halusin myös ammattiin, jossa voi työskennellä pitkään. Suunnitelmissani ei ole eläköityä varhain. Veljenikin työskenteli lääkärinä 70-vuotiaaksi.
Opiskelurutiinit uusiksi lääkiksessä
Suominen haki lääketieteelliseen ensimmäisen kerran lukion toisella luokalla, mutta ovet avautuivat vasta seuraavalla yrityksellä ylioppilaskeväänä. Hänellä oli mielestään hyvä opiskelutekniikka lukiossa, mutta tahti ei riittänytkään lääkiksessä.
– Ajattelin, että samalla tavalla opiskelen lääkiksessäkin, mutta minun piti laittaa opiskelussa suurempi vaihde päälle.
Ikä ei ole Suomisen mielestä vaikuttanut opiskeluun. Lukio-opintojen aloitus aikuisiällä pelotti enemmän kuin lääkikseen meno.
– Mietin lukioon mennessäni, olenko jotenkin tyhmentynyt 30 vuodessa. Tietoni esimerkiksi matematiikasta olivat kuitenkin paremmat kuin monella nuorella, sillä minun aikanani peruskoulussa oli matematiikassa tasokurssit ja olin suorittanut laajimman oppimäärän.
Suominen on hyvin motivoitunut opiskelemaan ja pitää lääketieteellisessä opittavia asioita erittäin kiinnostavina.
– Työtä on paljon, ja välillä tietysti tulee stressiä siitä, ettei ehdi opiskella riittävästi ihan kaikkea.
Mukavassa porukassa
Suominen viihtyy lääketieteen opiskelijoiden joukossa, sillä hänen mielestään lääkikseen hakeutuvat ovat keskenään samanhenkisiä. Hän uskoo, että pääsykoekin seuloo samantyyppisiä ihmisiä tiedekuntaan.
– Kurssillamme on yli parikymppisten lisäksi useita 30–40-vuotiaita. Yli 40-vuotiaitakin on muutamia, mutta minä olen se vanhin.
Suominen pohtii lääkärin työn mahdollisuuksia avoimin mielin.
– Aika näyttää, millaisissa töissä olen valmistuttuani. En hämmästy kovasti, jos päädyn terveyskeskuslääkäriksi.
Kirjoittaja:
Ulla Toikkanen
toimittaja
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen / KuvaUljas
Artikkeli on julkaistu aiemmin Lääkärilehdessä 42/2018.
