Verenpaineen hoidon hyödyt sydän- ja verisuonisairauksissa on moneen kertaan osoitettu, mutta siitä tiedetään vähemmän, miten hoito tulisi toteuttaa eri sairauksissa, millä lääkkeillä ja mille tasolle verenpaine tulisi laskea. Etenevät kohorttitutkimukset osoittavat, että kardiovaskulaaritapahtumien riski pienenee ilman mitään kynnysarvoja aina verenpainetasolle 115/75 mmHg saakka.
Lancetissa julkaistiin suuri meta-analyysi 123 verenpainelääketutkimuksesta (yli 610 000 potilasta), joissa sisäänottokriteerinä oli satunnaistettu asetelma ja vähintään 1 000 seurattua potilasvuotta.
Meta-analyysin mukaan jokainen verenpaineen 10 mmHg:n lasku pienentää sydän- ja verisuonitautipahtumien riskiä viidenneksellä ja aivohalvausriskiä sekä sydämen vajaatoiminnan riskiä kolmanneksella. Verenpaineen lääkehoidossa kannattaa tähdätä alle 130/75 mmHg:iin, jolloin ainakin kardiovaskulaaritapahtumien, sepelvaltimotaudin ja kokonaiskuolleisuuden riski pienenee eniten verrattuna lähtötilanteeseen. Vaikutus oli samansuuntainen kaikissa sairauksissa paitsi munuaisen vajaatoiminnassa. Diabeetikoilla vastaavalla verenpaineen laskulla ei saavutettu yhtä suurta sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden vähenemistä kuin muissa sairauksissa.
Yhteensä 42 tutkimuksessa pystyttiin vertaamaan eri lääkkeitä keskenään. Kaikki muut lääkkeet paitsi beetasalpaajat olivat tehokkaita vähentämään kardiovaskulaaritapahtumia. Kalsiumkanavan salpaajat olivat tehokkaimpia vähentämään aivohalvauksia mutta heikompia kuin muut lääkkeet vähentämään sydämen vajaatoiminnan ilmaantuvuutta. Meta-analyysi on kuitenkin riippuvainen alkuperäisistä tutkimuksista ja siitä, mitä vertailulääkkeitä kussakin on käytetty. Eri lääkkeiden haittatapahtumia ei myöskään pystytty selvittämään tutkimusten raportoinnin erojen vuoksi.
Näyttää kuitenkin siltä, että verenpaineen hoitosuosituksia kannattaa kiristää ja tavoitearvoja laskea.
Lähde: Ettehad D ym. Blood pressure lowering for prevention of cardiovascular disease and death: a systematic review and meta-analysis. Lancet 2016;387:957–67.
Kirjoittaja.
Kaisu Pitkälä
professori
Kuva: Panthermedia
Julkaistu Lääkärilehdessä 16/2016.
