Vauva sairastaa — milloin lääkäriin?

Kun vauva sairastaa, vanhemmat ovat helposti huolestuneita. Pienten lasten kohdalla lääkäriin kannattaa hakeutua matalalla kynnyksellä.

Jos lapsi sairastaa ja on unelias, veltto tai poissaoleva, kannattaa käydä lääkärissä.
Adobe
Jos lapsi sairastaa ja on unelias, veltto tai poissaoleva, kannattaa käydä lääkärissä.

Vauva voi sairastua jo varhain esimerkiksi virusinfektioon.

Yleisimmät vauvan sairastamat taudit ovat sinällään lapselle vaarattomia, mutta niiden suhteen kannattaa matalalla kynnyksellä olla yhteydessä lääkäriin.

Vauvan flunssa

Vauva voi saada ensimmäisen flunssansa varhain. Flunssa aiheuttaa vastasyntyneelle ongelmia muun muassa nenän tukkoisuuden kautta.

Vastasyntynyt hengittää nenän kautta. Kun nenä flunssassa menee tukkoon, hengittäminen sekä syöminen hankaloituvat. Imiessä maitoa vauva saattaa saada myös herkästi maitoa nenänieluunsa.

Nenän tukkoisuus voi aiheuttaa myös silmien rähmimistä.

Vauvan tukkoisuutta voi helpottaa keittosuolatipoilla tai sumutteella. Apteekista saa myös erilaisia vauvan nenän niistäjiä tai imulaitteita. Vauva kannattaa pitää kohoasennossa ja syöttää tiheästi.

Jos nenän tukkoisuus jatkuu, kannattaa käydä lääkärissä. Limaisuus voi lopulta johtaa korvatulehdukseen, myös pienellä lapsella.

Nuhaan liittyy usein myös yskää, joka voi kestää useita viikkoja infektion jälkeen.

Jos yskä ei helpota parissa viikossa, taustalla voi olla korvatulehdus.

Myös kuume on yleinen kylkiäinen virusinfektioissa. Alle 3-vuotiaalla lapsella voi olla helposti 5-6 kuumetautia tai hengitystietulehdusta vuodessa.

Kuumetta voi tarvittaessa hoitaa kipulääkkeellä, mutta sinällään sitä ei tarvitse hoitaa ellei se aiheuta syömättömyyttä ja juomattomuutta ja yleistä levottomuutta.

Alle 2 kuukakuden ikäinen kuumeinen vauva tulee viedä lääkäriin. Vaikkakuume laskisi lääkkeillä, lääkärissä kannattaa käydä silti.

Nuhassa nielun limakalvoilla voi olla ärsytystä, jonka lapsi yrittää saada yskimällä pois.
Adobe
Nuhassa nielun limakalvoilla voi olla ärsytystä, jonka lapsi yrittää saada yskimällä pois.

Vauvan ripuli

Toinen yleinen vaiva pienillä vauvoilla on ripuli. Lapsen uloste voi tosin olla löysää ilman, että kyseessä on varsinainen ripuli.

Ripulitaudin tunnistaa yleensä siitä, että ripuliuloste on pahan hajuista ja imeytyy vaippaan.

Ripuli on pienelle lapselle aina vakava tauti. Lapsi menettää ripuloidessa herkästi nestettä.

Vauvaa tulee tällöin imettää tiheämmin tai tarjota äidinmaidonkorviketta.

Apteekista kannattaa hakea ripulioireita lievittävää juomaa.

Lääkäriin kannattaa mennä herkästi, jos tilanne yhtään huolestuttaa.

Vauvarokko

Vauvarokko eli kolmen päivän kuume on 6 kuukauden – 2-vuoden ikäisten lasten tarttuva virustauti.

Sen yleisin oire on kolme vuorokautta kestävä korkea kuume, jonka laskiessa iholle ilmestyy usein pieniä näppyjä, jotka häviävät noin puolessatoista vuorokaudessa.

Joskus vauvarokon ainoa oire on kuume, joskus pelkkä ihottuma.

Alle 2 kuukauden ikäisen lapsen kuumeeseen kannattaa suhtautua vakavasti.
Adobe
Alle 2 kuukauden ikäisen lapsen kuumeeseen kannattaa suhtautua vakavasti.

Milloin lääkäriin?

Ota yhteys lääkäriin tai terveydenhoitajaan heti, jos vauva:

  • syö huonosti
  • on unelias tai veltto tai poissaoleva
  • on käsittelyarka tai itkuinen, eikä rauhoitu millään
  • hengittää vaikeutuneesti tai tiheästi
  • on yliärtynyt ja säpsähtelevä
  • ei suostu juomaan
  • kuumeilee alle 2 kuukauden iässä (peräsuolesta lämpö yli 38 ºC)
  • vauvan iholla on verenpurkaumia
  • vauvalla on vakava perustauti
  • vointi vaikuttaa jotenkin huolestuttavalta

Mitä pienempi lapsi on, sitä herkemmin kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Jos lapsen tila yhtään huolestuttaa, ei kannata jäädä yksin pohtimaan tilannetta.