Lokakuussa 1998 ilmestyi Suomen Kuvalehti, jonka kannessa oli kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, dosentti Andreo Larsen .
Tri Viagra, kuului kannen teksti.
Kohulääke oli juuri saanut myyntiluvan Suomessa. Larsen oli tehnyt kliinistä tutkimusta lääkkeestä ja hoitanut erektiohäiriöpotilaita pitkään, joten kuulu viikkolehti haastatteli häntä ajankohtaisesta aiheesta.
Erektiohäiriöiden hoidosta tuli sivujuonne Larsenin uralle jo 80-luvulla.
Siihen saakka impotenssiin oli suhtauduttu usein psykiatrisena ongelmana. Toisia ajatuksiakin oli.
Kaksi urologia, professorit Mirja Ruutu ja Olof Alfthan sekä verisuonikirurgi, professori Björn Lindström ehdottivat impotenssin tutkimus- ja hoitoyksikön perustamista Hyksiin Helsingin Meilahteen.
Ehdotus ei ottanut tulta alleen Hyksissä, mutta yksityiseen Eiran sairaalaan yksikkö perustettiin.
Mirja Ruutu kutsui Larsenin mukaan, koska yksikköön haluttiin hermoratojen asiantuntemusta.
– Sitä kautta tulin näihin potenssihommiin – puhun mieluummin potenssista kuin impotenssista – mukaan, Larsen kertoo.
Pistoksista pillereihin
Yksikössä tehtiin aluksi verisuonikirurgiaa ja määrättiin pistoshoitoa.
Pistoshoidon opettelu oli potilaille usein hankalaa. Larsen törmäsi alan kongressissa Italiassa professori Ermanno Grecoon , joka oli kehittänyt pistosten helpottamiseksi "potenssikynän". Larsen päätyi järjestämään kynien maahantuonnin Suomeen.
Kätevyydeltään ylivoimaista tablettihoitoa ei vielä ollut. Suomessakin tehtiin 1990-luvulla lääketutkimuksia, joissa Larsen oli mukana, mutta tulokset eivät olleet hyviä.
Alkuun hän ei uskonut myöskään sildenafiilin mahdollisuuksiin, kun lääkeyhtiö Pfizer kutsui tekemään faasi 3:n tutkimusta.
Tutkittavia potilaita oli kaksi ryhmää, kakkostyypin diabeetikkojen ryhmä ja MS-potilaiden ryhmä, yhteensä noin 80 potilasta.
Kun kaksoissokkotutkimus alkoi vuonna 1996, mieli muuttui jo ensimmäisen tutkimuspotilaan kohdalla. Kun potilas tuli ensi kertaa kontrollikäynnille, ei jäänyt epäilystä lääkkeen vaikutuksesta. Potilas oli yhtä hymyä.
– Olin jo tuudittautunut siihen, että tehokasta suun kautta otettavaa erektiolääkettä ei pysty kehittämään. Oli hauska olla väärässä.
Joskus Andreo Larsen mietti, kokivatko urologit hänen astuneen heidän reviirilleen. Mitään kommenttia hän ei asiasta saanut.
– Neurofysiologien mielestä oli hauskaa, että meillä on nyt tällainenkin jätkä.
Potenssivastaanotto oli sivutyö
Lääkkeen markkinoille tulo tiesi muutosta Larsenin yksityispuolella pitämään potenssivastaanottoon. Pistoksiin keskittynyt hoito väheni. Samalla spesialistin tarve väheni, kun tablettihoitoa pystyivät määräämään terveyskeskuslääkäritkin.
Vaikka huomiosta voisi muuta päätellä, Andreo Larsenin päätyö oli virkalääkärinä Hyksissä ja Husissa. Yksityispuolellakin potenssivastaanotto oli sivuosassa. Pääosassa oli tavallinen neurofysiologia.
Hyksissä hän työskenteli Lastenklinikalla muun muassa lasten epilepsian ja hermoratatutkimuksien parissa.
Myöhemmin potilaiden ikähaarukka laveni, kun hän siirtyi osastonylilääkäriksi Husin Peijaksen sairaalan uuteen neurofysiologian yksikköön. Heti ensimmäisenä työpäivänä nuorin potilas oli kahdeksankuinen, vanhin 80-vuotias.
Hän jäi eläkkeelle virkatyöstä 2016.
Nyt hän asuu puolet vuodesta Italiassa ja pitää edelleen yksityisvastaanottoa.
