Asiantuntijatyöryhmien keskusteluissa potentiaalisimmat ja radikaaleimmat ideat kuolevat, koska muut ryhmän jäsenet tyrmäävät ne jo varhaisessa vaiheessa.
Näin toteaa diplomi-insinööri Riku Ruotsalainen Aalto-yliopistolle tekemässään organisaatioteorian alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessa.
Ruotsalainen seurasi kahden asiantuntijatyöryhmän työtä kolmen vuoden ajan. Ryhmiin kuului Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sekä Uudenmaan alueen kuntien terveydenhuollon edustajia. Aineistonaan Ruotsalainen käytti työryhmissä käytyjä keskusteluja, erilaisia dokumentteja sekä lehtiartikkeleita.
– Akateemisten asiantuntijaryhmien innovatiivisuutta on kansainvälisestikin tutkittu yllättävän vähän. Oman tutkimukseni yksi keskeinen löydös olikin, että näissä ryhmissä uusiin, yllättäviin ideioihin tarttuminen ja niihin kannustaminen voi jäädä syrjään. Tämä voi johtua jäsenten tieteellisestä koulutustaustasta, joka opettaa tiedettä eteenpäin vievää kriittisyyttä. Jos vielä ryhmän jäsenet ovat vieraita keskenään, keskinäinen luottamus ei ehdi rakentua ja samanmielisyys on turvallisin löytää pienistä asioista, Riku Ruotsalainen kuvailee havaintojaan.
Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan asiantuntijatyöryhmät tuottavat yleensä sellaisia ideoita, jotka tuovat vain pieniä muutoksia nykyjärjestelmään ja joiden järkevyydestä asiantuntijoiden on helppo olla yhtä mieltä. Asiantuntijatyöryhmien keskusteluille on tyypillistä, että aihe ja tyyli vaihtuvat tiheästi. Monimuotoisissa ja nopeasti etenevissä keskusteluissa esitetään paljon kehittämisideoita, jolloin yksittäiset ideat joutuvat keskenään kilpailemaan keskusteluajasta sekä muiden asiantuntijoiden huomiosta ja tuesta.
Avoimet kilpailut toisivat tuoreempia ideoita
Riku Ruotsalaisella on tutkimukseensa perustuva ehdotus.
– Ehdotuksia sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän kehittämiseksi voitaisiin pyytää avoimen kilpailun avulla. Idea olisi sama kuin arkkitehtuurikilpailussa, mutta aiheena olisi sote-sektorin organisaatioiden, hoidonjärjestelyn ja rahoituksen suunnittelu. Kilpailuun voisivat osallistua esimerkiksi yritykset, järjestöt ja asiantuntijat.
Poliitikkojen tehtävänä olisi asettaa kilpailulle lailliset, taloudelliset ja tekniset vaatimukset sekä päättää kilpailun voittajasta.
– Kun voittajien palkinto olisi riittävän suuri, jopa miljoonia euroa, se kannustaisi todella panostamaan työhön. Parhaat ja uudet tuoreet ideat pääsisivät edes esille, Ruotsalainen huomauttaa.
Eikö tämä nyt ole aivan liian radikaali ajatus?
– Voi olla, mutta vaihtoehdoista olisi syytä käydä julkista keskustelua. Nykyinen järjestelmä ei selvästi tuota parhaita mahdollisia tuloksia, ja esimerkiksi sote-uudistus on näyttänyt jämähtäneen paikoilleen, vastaa Riku Ruotsalainen.
Asiantuntijakonkarit kommentoivat, mutta eivät täysin tyrmää
Johtaja Marina Erhola terveyden- ja hyvinvoinninlaitokselta on kokenut ja johtanut lukuisia asiantuntijaryhmiä. Hän kommentoi tutkimuksen tulosta mielenkiintoiseksi ja totuudenmukaiseksi, vaikka toisenlaisiakin ryhmiä on.
– Ideakilpailu ei ole huono idea, mutta pitää aina muistaa, että myös toteutettavuus ja ratkaisujen kestävyys ovat tärkeitä, kun uusia malleja suunnitellaan.
– Kokemus on osoittanut, että rohkeina ja hyvinä avauksina pidetyt innovaatiot osoittautuvat käytännössä kestämättömäksi tai mahdottomaksi toteuttaa. Parasta olisi kombinoida perinteistä asiantuntijavalmistelua ja rohkeita innovaattereita, toteaa Marina Erhola.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen on Erholan kanssa samoilla varovaisilla linjoilla.
– Uskon ja luotan, että nykyinen moniammatillinen työryhmätyöskentely tuottaa harkittuja, mutta silti monitahoisia ja moni-ilmeisiä ratkaisuja. Mielestäni on tärkeää, että asiantuntijat pääsevät saman pöydän ääreen keskustelemaan, jolloin keskustelu jalostaa ideoita, sanoo Ihalainen.
Ihalainen ei tyrmää suunnittelukilpailujakaan, mutta kysyy, miten niissä toteutuisi demokraattinen valvonta.
– Demokratian ja politiikan suhde on tietysti tärkeä kysymys. Ovatko nykyisin asiantuntijaryhmille asetetut poliittiset reunaehdot niin tiukat, että asiantuntijoiden kädet sidotaan jo työryhmän alkutaipaleella?
Rauno Ihalainen itse tutki 2007 valmistuneessa kansanterveystieteen väitöskirjassaan Pirkanmaan sopimusohjausta. Sopimusohjauksen keskeinen vahvuus oli sen aikaansaama neuvottelu- ja yhteistyöfoorumi kuntien ja sairaanhoitopiirin välille. Menettelyn heikkouksia olivat Ihalaisen tutkimuksen mukaan sen rajautuminen vain erikoissairaanhoidon palvelutuotantoon sekä liian lyhyeksi jäävä yksivuotinen sopimuskausi. Sopimusohjausmenettely ei myöskään kyennyt reagoimaan riittävän herkästi erikoissairaanhoidon toimintaympäristössä tapahtuneisiin muutoksiin.
“Grand old man” Jussi Huttunen innostuu suunnittelukilpailuista
Professori Jussi Huttunen lienee Suomen terveydenhuollon kokeneimpia asiantuntijatyöryhmäläisiä ja selvitysmiehiä.
– Jaan Riku Ruotsalaisen huolen siitä, että asiantuntijaryhmät tuottavat kompromisseja, jotka vievät asioita eteenpäin vain vähän ja ei ollenkaan – ja joskus vievät asioita taaksepäin, vastaa Jussi Huttunen Lääkärilehden kommenttipyyntöön.
Huttusen mielestä arkkitehtuurikilpailun tapaisia kilpailuja kannattaisi kokeilla. Kehittämisehdotuksen voisi tuottaa joko yksi asiantuntija tai asiantuntijaryhmä. Ehdotuksessa tulisi olla sekä konkreettinen ratkaisu että mallin yksityiskohtaiset perustelut.
Huttunen innostuu lisää. Hänen mielestään prosessi voisi edetä seuraavasti:
– Sosiaali- ja terveysministeriö järjestää kilpailun parhaasta ehdotuksesta sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseksi. Kilpailukutsussa kuvattaisiin uudistuksen tavoitteet ja peruslähtökohdat, esimerkiksi verorahoitukseen perustuva järjestelmä tai monikanavaisen rahoitusjärjestelmän yksinkertaistaminen tai hankkeen painopiste peruspalveluissa.
– Ministeriö tai sen asettama asiantuntijaryhmä valitsisi parhaan ehdotuksen ja kutsuisi kilpailun voittajan laatimaan lopullista yksityiskohtaista mallia. Tässä vaiheessa ministeriö voisi tarkentaa tai muuttaa ehdotuksen yksityiskohtia kilpailun voittajan kanssa sovittavalla tavalla.
– Kilpailun voittaja laatisi lopullisen ehdotuksen tukenaan ministeriön asettama seurantaryhmä. Seurantaryhmään kutsuttaisiin eri alojen parhaat asiantuntijat ja sen puheenjohtajana toimisi joko ministeriön kansliapäällikkö tai palvelujärjestelmän kehittämisestä vastaavan osaston ylijohtaja. Tarvittaessa mukaan voitaisiin kutsua myös eri puolueiden edustajia, jolloin prosessiin tuotaisiin mukaan parlamentaarinen elementti. Lopullinen ehdotus muodostaisi lähtökohdan ministeriössä tapahtuvalle jatkovalmistelulle
Jussi Huttusen näkemyksen mukaan malli toisi vuorenvarmasti esille nykyistä rohkeampia ehdotuksia. Ministeriön ja sen asettaman seurantaryhmän palaute takaisi sen, että lopullinen ehdotus on toteuttamiskelpoinen.
– Mallin lopullinen hiominen tapahtuisi ministeriön virkamiestyönä, jolla huolehdittaisiin valmistelun teknisestä laadusta. Mukaan voitaisiin tuoda tarvittaessa parlamentaarinen näkökulma kutsumalla seurantaryhmään sekä hallituksen että opposition edustajia, Huttunen miettii.
Ulla Järvi
toimittaja
Kuva: Pixmac
Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.
