Vaihda sokerilimu kahvimukilliseen – pienentää diabetesriskiä

Alun perin myös keinotekoisesti makeutetut virvoitusjuomat liittyivät suurentuneeseen diabetesriskiin, mutta yhteys hävisi, kun analyysissä huomioitiin osallistujien painoindeksi.

Sokeroitujen virvoitusjuomien ja muiden sokerijuomien päivittäinen nauttiminen suurentaa riskiä sairastua aikuistyypin diabetekseen, mutta tuota riskiä voi helposti pienentää juomalla niiden sijasta muita, sokeroimattomia juomia.

Tiedot käyvät ilmi tuoreesta brittitutkimuksesta, johon osallistui lähes 26 000 aikuista brittiä. Osallistujat pitivät viikon ajan kirjaa juomisistaan ja ruokavaliostaan.

Tutkimuksen alussa osallistujat olivat terveitä, mutta yksitoistavuotisen seurannan aikana heistä 850 sairastui aikuistyypin diabetekseen. Kun tutkijat yhdistivät tiedot sairastumisista tietoihin osallistujien ruokavalioista, he havaitsivat sairastumisten painottuvan sokeroituja juomia paljon nauttiviin.

Jokainen päivittäinen sokerilimu tai sokeroitu maitojuoma liittyi noin 20 prosenttia suurempaan sairastumisriskiin. Vastaavasti sokeroidun juoman vaihtaminen lasilliseen vettä tai sokeroimattomaan kahviin tai teehen pienensi sairastumisriskiä 14–25 prosenttia.

Alun perin myös keinotekoisesti makeutetut virvoitusjuomat liittyivät suurentuneeseen diabetesriskiin, mutta yhteys hävisi, kun analyysissä huomioitiin osallistujien painoindeksi. Myöskään hedelmämehut eivät vaikuttaneet diabetesriskiin.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Diabetologia-lehdessä.

Lue myös
Lisää näyttöä enterovirusten ja nuoruustyypin diabeteksen yhteydestä
Asennemuutos liittyy lapsen diabetestasapainon paranemiseen

Uutispalvelu Duodecim

Lähde:
Diabetologia 2015;DOI:10.1007/s00125-015-3572-1

Copyright Duodecim 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.