Monta rautaa tulessa. Sellaista oli Pia Dellsonin elämä ollut jo monta vuotta. Eräänä päivänä hän ei päässyt sängystä ylös.
Varoitusmerkkejä oli ollut ilmassa jo pitkään. Lundin yliopistollisen sairaalan syöpäkuntoutusyksikön ylilääkäri ja psykiatri Pia Dellson piti niitä vain tavallisena väsymyksenä.
Dellson oli esittämässä väitöstutkimuksensa alustavia tuloksia, kun hän huomasi, etteivät aivot toimineet kuten yleensä.
– En ymmärtänyt, mitä minulta kysyttiin enkä osannut muotoilla kunnollisia vastauksia. Seuraavana päivänä esityksen jälkeen minun olisi pitänyt tehdä ehdotettuja korjauksia väitöstutkimukseeni, mutta makasin vain sängyssä.
Viiden viikon kesälomakaan ei poistanut väsymystä. Dellson palasi töihin yhtä uupuneena kuin ennen lomaa.
Sitten Dellsonin nuorin poika sairastui narkolepsiaan saatuaan A(H1N1)-influenssarokotteen. Hän mietti pojan tulevaisuutta ja kärsi unettomuudesta.
Dellson tunsi, ettei hänellä ollut voimavaroja käsitellä pojan sairautta. Hän oli täysin lopussa.
Uudenvuoden aattona kaksi vuotta sitten hän ei kyennyt enää liikkumaan. Hän vain makasi sängyssä, itki ja ajatteli, ettei tämä voi olla normaalia väsymystä.
Täysi teho päällä
– En koskaan pysähtynyt ja levännyt. Työskentelin vuosia täydellä teholla aamusta iltaan ja tein monta asiaa yhtä aikaa, Pia Dellson toteaa nyt.
Hän työskenteli ainoana lääkärinä sairaalan syöpäkuntoutusyksikössä, teki väitöskirjaa, toimi puheenjohtajana syöpäkuntoutusyhdistyksessä ja oli laatimassa Ruotsin ensimmäisiä kansallisia syöpäkuntoutuksen hoito-ohjeita.
Oman aikansa veivät perhevelvollisuudet. Perheessä on kolme nuorta poikaa.
Työstressiä lisäsi se, ettei Dellsonilla ollut syöpäkuntoutustiimissä lääkärikollegoita. Syöpäkuntoutuksen kansallisten hoito-ohjeiden laatiminen puolestaan oli monivuotinen projekti, jossa hän työskenteli puheenjohtajana.
Dellsonin mukaan yliopistollisen sairaalaan työkulttuuri on hyvin vaativa. Hän toteaa, ettei kukaan kuitenkaan kehottanut tekemään väitöskirjaa, laatimaan syöpäkuntoutuksen hoito-ohjeita tai perustamaan syöpäkuntoutusyhdistystä ja toimimaan siinä.
– Yliopistosairaalassa on kirjoittamaton sääntö, että täytyy työskennellä näin. Yritin toimia säännön mukaan, sillä niinhän tekivät kolleganikin. Kukaan ei kyseenalaista tällaista työkulttuuria.
Ajatukset hakeutuivat runoiksi
Dellson meni lääkäriin ja kertoi väsymyksestään, itkemisestä ja unettomuudesta. Kokenut lääkäri sanoi, että hän kärsii uupumusoireyhtymästä ja tarvitsee nyt lepoa. Lääkäri antoi unilääkkeitä ja seitsemän kuukauden sairausloman. Hänen mukaansa Dellson kyllä toipuisi, mutta se veisi aikaa.
Dellson ajatteli sairauslomalle jäätyään, että nyt on aikaa liikunnalle ja tietoisuustaitojen harjoituksille. Hän oli kuitenkin liian väsynyt eikä jaksanut tehdä juuri mitään.
– Liikuin hyvin hitaasti. Minusta tuntui kuin olisin kävellyt hyytelön sisällä. Lopulta vain makasin pimeässä, hiljaisessa huoneessa ja annoin aivojeni levätä.
Vähitellen voimat alkoivat palautua ja Dellson aloitti rakkaat harrastukset, kävelemisen luonnossa, kaunokirjallisuuden lukemisen ja elokuvien katsomisen. Näille asioille hän ei ollut varannut aikaa, koska työ täytti niin ison osan vapaa-ajasta. Myös tietoisuustaitojen harjoitukset auttoivat toipumaan.
Kollegat olivat huolestuneita ylilääkärin voinnista ja suhtautuivat hyvin ymmärtäväisesti. Dellson puolestaan piti itseään epäonnistujana.
Hän tunsi saavansa helpotusta, kun kirjoitti päässä kiertävät ajatukset lauseiksi. Myöhemmin hän työsti kirjoitukset uupumisestaan runomuotoon. Pojan sairastumisen herättämät tunteet saivat myös kirjallisen asun.
– Näistä kirjoituksista syntyi kaksi kirjaa, jotka julkaistaan maaliskuun puolessavälissä. Ensimmäisen kirjani julkaisin, kun valmistuin lääkäriksi.
Pelko jäi
Dellson palasi töihin ja työskenteli aluksi kolme kuukautta 25-prosenttisesti, sitten kolme kuukautta 50-prosenttisesti ja myöhemmin kolme kuukautta 75-prosenttisesti. Nyt hän tekee 80-prosenttista työaikaa, sillä Ruotsissa alle 12-vuotiaiden lasten vanhemmat voivat työskennellä niin.
Heti sairauslomansa jälkeen Dellson tunsi olonsa hyvin hauraaksi, ja hän väsyi työssä helposti. Toisinaan hänen piti levätä tunti työpäivän jälkeen huoneessaan ennen kotiin lähtöä.
– Käytin Karoliinisen instituutin kehittämää uupumusoireyhtymän KEDS-mittaria, joka näytti toipumiseni edistyvän koko ajan.
Kokemus uupumisesta oli niin pelottava, että Dellson haluaa tehdä mitä tahansa välttääkseen sen. Välillä hän pelkää uupumusoireyhtymän uusiutuvan.
Jos vapaa ei virkistä, on syytä huolestua
Dellson kuuntelee nykyisin herkällä korvalla vointiaan ja pitää huolta jaksamisestaan. Suuri muutos entiseen on siinä, että nyt hän tauottaa työtään ja harrastaa asioita, joista pitää.
Dellsonin mukaan uupumisen merkkeihin pitäisi kiinnittää huomiota. Jos lomat ja muut vapaat eivät poista jatkuvaa väsymystä, on syytä huolestua. Hän suosittelee myös KEDS-mittarin käyttöä.
Hänen mielestään vaikeudet hallita tunteita ja työkyvyn heikentyminen voivat niin ikään kertoa uupumisesta. Rentouttavista harrastuksista kannattaa pitää kiinni. Dellson kuitenkin huomauttaa, että neuvojen antaminen on vaikeaa.
– Kävin pitämässä luentoja kollegoille uupumisesta, mutta alan asiantuntijana en kuitenkaan tunnistanut uupumisen merkkejä itsessäni.
Dellson arvioi, että lääkärien uupuminen on yleisempää kuin uskotaan.
– Monet varmaan kärsivät hiljaa itsekseen.
Välittämisen kulttuuria työpaikoille
Noin puolet lääkäreistä kokee ainakin ajoittain merkittäviä jaksamisen ongelmia töissä, toteaa aivotutkija, neurologi Kiti Müller, joka siirtyi taannoin Työterveyslaitoksen tutkimusprofessorin tehtävistä Nokia Oyj:n palvelukseen.
Vaikka jaksamisen ongelmat ovat merkittäviä, niistä ei puhuta usein. Müller peräänkuuluttaakin välittämisen kulttuuria työpaikoille. Töissä pitää sopia, miten työtoveria seurataan positiivisessa mielessä ja uskalletaan ottaa hänen jaksamisensa puheeksi. Puuttumattomuus on hänestä vääränlaista kollegiaalisuutta.
– Jos uupuneen työtoverin työn laatu alkaa kärsiä ja muut joutuvat paikkaamaan hänen työtään, asiasta pitää puhua.
Esimerkiksi työnohjaus on hyvä paikka ottaa puheeksi niin omaan kuin toisen jaksamiseen liittyviä asioita. Työkaverin työstä ei sen sijaan pidä puhua koko porukan ollessa läsnä.
Miten ehkäistä uupumista?
➤ Työn jatkuva kehittäminen työpaikoilla on keskeistä. Turhat työt pitää karsia.
➤ Jaksamisen ongelmat on otettava töissä puheeksi.
➤ Omasta jaksamisesta on pidettävä huolta ja seurattava väsymyksen merkkejä.
➤ Kannattaa varata aikaa harrastuksille.
Ulla Toikkanen
Kirjoittaja on Lääkärilehden toimittaja.
Kuva: Julia Lindemalm
Julkaistu Lääkärilehdessä 9/2015.
