Ukrainan kylissä tunnelma on aavemainen. Todella monet ovat paenneet sodan alta jo keväällä, jäljelle jääneet ovat pääasiassa vanhuksia ja liikuntarajoitteisia. Taistelujen jäljet ympärillä ovat merkittäviä.
Näin tilannetta kuvaili Lääkärit ilman rajoja -järjestön tiedotustilaisuudessa Linda Nyholm, joka palasi vuodenvaihteessa kolme kuukautta kestäneeltä työrupeamalta Harkovasta ja Kiovasta. Hän työskenteli viestintätehtävissä ja haastatteli potilaita.
Nyholm kulki Harkovan alueella järjestön liikkuvien klinikoiden mukana. Käytännössä ne ovat pakettiautoja, jotka ajavat syrjäseudulle ja tarjoavat perusterveydenhuoltoa ja mielenterveyspalveluja. Tiimissä on mukana yksi lääkäri ja yksi psykologi.
"Ihmiset luulevat sekoavansa, olevansa heikkoja." Camilo García, Lääkärit ilman rajoja
Potilaina oli enimmäkseen yli 60-vuotiaita naisia – paikallisia babushkoja, jotka eivät ole poistuneet kotikylistään.
– Mihin vaan laitettiin klinikka pystyyn, heitä tuli tupa täyteen.
Pääasiassa klinikat hoitavat kroonisia sairauksia, kuten korkeaa verenpainetta ja diabetesta, joiden hoito on joutunut sodan jalkoihin.
Usein potilaiden tila on jo niin huono, että he kuuluisivat sairaalaan, mutta olosuhteiden vuoksi se ei ole mahdollista.
– Esimerkiksi diabeteksen hoidon vaatimaa stabiilia ruokavaliota ei ole ollut mitenkään mahdollista ylläpitää. Seurauksena on vakavia liikkumisrajoituksia, kertoo Nyholm.
Liikkuva klinikka voi tarjota lääkkeet noin neljäksi viikoksi. Tarvittaessa palataan.
Nyt yritetään sopeutua
Järjestön Ukrainan mielenterveystyön vastaava, psykologi Camilo García kertoi tiedotustilaisuudessa etäyhteyksin, että nyt iso osa työstä Ukrainassa on sitä, että autetaan ihmisiä ihmisiä sopeutumaan tilanteeseensa.
– Vielä ei pyritä parantamaan, vaan ihmiset ovat edelleen sopeutumisvaiheessa. Toki sillä on myös suojaava vaikutus tulevaisuutta ajatellen.
Psykologien työtä vaikeuttaa se, että he eivät tiedä, tapaavatko he ihmistä koskaan uudestaan tai kuinka pitkään tapaavat. Myös jokaisella alueella on omat avun erityistarpeet.
Osa hoidettavista on joutunut siirtymään maan sisällä. Osa taas on edelleen vaarallisella alueella.
– Olemme nähneet akuutteja reaktioita pommeilta pakenemiseen. Paljon on myös surua ja menetystä. Läheisten, kotien, elämäntyylin.
Sota-aikana ihmisten tunteiden tunnistaminen ja validointi on jo usein sinänsä riittävää hoitoa, kertoo García. Sota aiheuttaa luontaisesti vihaa, toivottomuutta, ahdistuneisuutta, pelkoa, stressiä.
– Ihmiset luulevat sekoavansa, olevansa heikkoja. Vapaaehtoisen ammattilaisen läsnäolo, kuunteleminen ja ymmärtäminen toimivat jo interventiona.
García on huomannut, että Ukrainassa stigma mielenterveyteen liittyen on sodan myötä hälventynyt. Ihmiset ikään ja sukupuoleen katsomatta hakeutuvat avun luokse, kun sitä on tarjolla.
– Tunteiden nielemisen ja yksin pärjäämisen kulttuuri on aiemmin haitannut työtämme. Nyt stigmaa vastaan ei enää tarvitse taistella, vaan mielenterveyden hoito nähdään yhtenä tärkeimmistä tarpeista.
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
